Rip­pi­kou­luo­pe­tuk­seen liit­tyy py­hän, kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan tut­ki­mi­nen. Täs­sä yh­tey­des­sä usein muis­te­taan kris­ti­no­pin pai­no­tus sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä meil­le Isä­nä, Poi­ka­na ja Py­hä­nä Hen­ke­nä. Ju­ma­luu­den kol­mas per­soo­na on Pyhä Hen­ki, joka on Isän Ju­ma­lan Hen­ki ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen Hen­ki. Vii­mei­sen ker­ran ope­tus­las­ten­sa kans­sa kool­la ol­les­saan Jee­sus lu­pa­si lä­het­tää omil­leen Py­hän Hen­gen voi­mak­si ja loh­dut­ta­jak­si (Joh. 14:26).

Py­hän Hen­gen vuo­dat­ta­mi­sen juh­la on hel­lun­tai. Hel­lun­tai on kol­mas suu­ri kris­til­li­nen juh­la jou­lun ja pää­si­äi­sen ohel­la. Pää­si­äi­ses­tä on vii­si­kym­men­tä päi­vää hel­lun­tai­hin. Apos­to­lien te­ois­sa ku­va­taan, kuin­ka tu­len liek­kien ta­voin Pyhä Hen­ki las­keu­tui Jee­suk­sen omien yl­le, kun he oli­vat kool­la hel­lun­tai­päi­vä­nä (Apt. 2:1–4).

Paa­va­li Ju­ma­lan lä­het­ti­lää­nä

Apos­to­li Paa­va­li vie­rai­li Ko­rin­tin seu­ra­kun­nas­sa toi­sel­la lä­he­tys­mat­kal­laan. Hän oli siel­lä kaik­ki­aan noin puo­li­tois­ta vuot­ta. Seu­ra­kun­ta tuli näin Paa­va­lil­le tu­tuk­si ja rak­kaak­si. Seu­ra­kun­nan kes­kel­lä syn­tyi hy­vin pian pu­het­ta Hen­ges­tä ja sen vai­ku­tuk­sis­ta. Kaik­ki puhe ja toi­min­ta ei ol­lut kui­ten­kaan ra­ken­ta­vaa. Paa­va­li lä­hes­tyy kir­jees­sään seu­ra­kun­taa ja ha­lu­aa Ju­ma­lan an­ta­mal­la vii­sau­del­la opet­taa vel­ji­ään. Hän ke­hot­taa yk­si­mie­li­syy­teen, va­roit­taa epä­ju­ma­lien pal­ve­le­mi­ses­ta, an­taa oh­jei­ta Her­ran ate­ri­an oi­ke­as­ta vie­tos­ta. Tar­peen oli myös pu­hua sel­ke­äs­ti Py­hän Hen­gen lah­jois­ta ja nii­den mer­ki­tyk­ses­tä.

Kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tyk­ses­sä Mart­ti Lut­her muis­tut­taa Py­hän Hen­gen teh­tä­väs­tä: ”Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nua evan­ke­liu­min kaut­ta, va­lis­ta­nut mi­nua lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja var­jel­lut oi­ke­as­sa us­kos­sa” (Vähä ka­te­kis­mus). Pyhä Hen­ki vai­kut­taa seu­ra­kun­nan kes­kel­lä. Sen voi­mas­ta ju­lis­te­taan evan­ke­liu­mia. Py­hän Hen­gen voi­ma var­je­lee seu­ra­kun­nan asu­vai­sia py­sy­mään oi­ke­as­sa us­kos­sa, Ju­ma­lan lap­si­na.

Myös Ko­rin­tin Ju­ma­lan las­ten kes­kuu­des­sa oli­vat Py­hän Hen­gen lah­jat ja vai­ku­tus nä­ky­vis­sä mo­nin ta­voin. Hy­vin mer­kit­tä­vä on kir­jeen sa­no­ma: ”Hän an­taa Hen­gen il­me­tä it­se kus­sa­kin eri­tyi­sel­lä ta­val­la, yh­tei­sek­si hyö­dyk­si” (1. Kor. 12:7). Lah­jo­jen avul­la pal­vel­laan siis koko seu­ra­kun­taa. Ne on tar­koi­tet­tu Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn kir­kas­ta­mi­sek­si, ei oman ase­man nos­ta­mi­sek­si tai kers­kai­lun ai­heek­si. Ne ei­vät ole myös­kään ke­nen­kään seu­ra­kun­nan asu­vai­sen omaa an­si­o­ta. Tär­keä on kir­jeen muis­tu­tus: ”Kai­ken tä­män saa ai­kaan yk­si ja sama Hen­ki, joka ja­kaa kul­le­kin omat lah­jan­sa niin kuin tah­too.” (1. Kor. 12:11).

Ju­ma­lan Hen­ki ja An­tik­ris­tuk­sen hen­ki

Maa­il­mas­sam­me vai­kut­taa Py­hän Hen­gen voi­man li­säk­si Ju­ma­lan vas­tus­ta­jan voi­ma. Tuo sie­lun­vi­hol­li­sen voi­ma hou­kut­te­lee mei­tä. Usein meis­tä saat­taa tun­tua sil­tä, et­tä us­ko­vai­set ih­mi­set ovat sen eri­tyi­nen koh­de ja maa­li. Jo­han­nes pu­huu kir­jees­sään An­tik­ris­tuk­sen hen­ges­tä – hen­ges­tä, joka kiel­tää Jee­suk­sen. (1. Joh. 4:2–3). Ko­rint­ti­lais­kir­jees­sä Paa­va­li avaa kirk­kaan nä­ky­män. Vain Ju­ma­lan Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta sy­dä­mes­täm­me ja huu­lil­tam­me voi kai­kua us­kon­tun­nus­tus: Jee­sus on Her­ra.

Paa­va­li tun­tee Ko­rin­tin seu­ra­kun­nan asu­vai­set. Hän muis­tut­taa sii­tä, kuin­ka hei­dän ol­les­saan pa­ka­nuu­des­sa tämä Ju­ma­lan vas­tus­ta­jan voi­ma ajoi hei­tä myk­kien epä­ju­ma­lien pal­ve­le­mi­seen. Ju­ma­lan lap­si sen si­jaan saa tä­nä­kin päi­vä­nä ko­kea ole­van­sa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa kai­ken ai­kaa Py­hän Hen­gen elä­vän saar­nan ja voi­man hoi­det­ta­va­na. Py­hän Hen­gen voi­man vai­ku­tus nä­kyy myös ar­mo­lah­joi­na ja pal­ve­lu­teh­tä­vi­nä.

Ar­mo­lah­jat ja teh­tä­vät

Tai­vaal­li­nen Isä on seu­ra­kun­tan­sa yh­tei­sek­si par­haak­si ja­ka­nut eri­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja. Nii­tä on mo­nia, mut­ta Hen­ki on sama. Sa­moin pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nia, mut­ta Her­ra on sama (1. Kor. 12:4–5). Paa­va­li kir­joit­ti Roo­man kris­ti­tyil­le: ”Meil­lä on saa­mam­me ar­mon mu­kaan eri­lai­sia ar­mo­lah­jo­ja. Se, jol­la on pro­fe­toi­mi­sen lah­ja, käyt­tä­köön sitä sen mu­kaan kuin hä­nel­lä on us­koa. Pal­ve­lu­teh­tä­vän saa­nut pal­vel­koon, ope­tus­teh­tä­vän saa­nut opet­ta­koon, roh­kai­se­mi­sen lah­jan saa­nut roh­kais­koon.” (Room 12:6–8.)

Ju­ma­la on va­rus­ta­nut mei­tä eri­lai­sin lah­join. Jol­le­kin vel­jel­le tai si­sa­rel­le on an­net­tu opet­ta­mi­sen jalo tai­to. Toi­sel­la on kuun­te­li­jan ja roh­kai­si­jan lah­jat. Sa­nan­pal­ve­li­jois­sa on eri­lai­sin lah­join va­rus­tet­tu­ja. Toi­sel­le avau­tuu Van­han tes­ta­men­tin pro­fe­ti­at, toi­sel­le Uu­den tes­ta­men­tin evan­ke­liu­mit. Jol­le­kin on an­net­tu esi­ru­koi­li­jan lah­ja, toi­sel­le tai­to pal­vel­la käy­tän­nön lah­joil­la esi­mer­kik­si toi­mi­ta­lon re­mon­toi­ja­na tai keit­ti­ön mart­ta­na. Kaik­kia tar­vi­taan yh­tei­sek­si par­haak­si ja evan­ke­liu­min sa­nan eteen­päin vie­mi­sek­si: ”va­rus­taak­seen kaik­ki seu­ra­kun­nan jä­se­net pal­ve­lu­työ­hön, Kris­tuk­sen ruu­miin ra­ken­ta­mi­seen” (Ef. 4:12).

Paa­va­li mai­nit­see Ko­rin­tin seu­ra­kun­nan lah­jois­ta seu­raa­via: vii­sau­den ja tie­don ja­ka­mi­sen, us­kon voi­man ja pa­ran­ta­mi­sen lah­jan, ih­mei­den te­ke­mi­sen voi­man ja pro­fe­toi­mi­sen lah­jan, hen­kien erot­ta­mi­sen ky­vyn sekä kie­lil­lä pu­hu­mi­sen ja ky­vyn tul­ki­ta täl­lais­ta pu­het­ta. Lah­jo­ja oli pal­jon Ko­rin­tis­sa ja niin on mei­dän­kin ajan Ju­ma­lan lap­sil­la. Kai­ken tar­koi­tuk­se­na oli sil­loin ja on yhä evan­ke­liu­min työ. Teem­me Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni voi­si löy­tää ar­mol­li­sen Ju­ma­lan sy­dä­meen­sä. Tä­hän työ­hön tar­vi­taan mo­ni­nai­sia lah­jo­ja. Kun­nia työs­tä jää lah­jo­jen an­ta­jal­le, Ju­ma­lal­le. Tär­kein ja suu­rin lah­ja on ian­kaik­ki­nen elä­mä. Tätä lah­jaa omis­tam­me ar­mos­ta, us­kon kaut­ta, Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn täh­den.

Juha Sep­pä­lä

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 1. Kor. 12:1–11.

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 9/2014.