”Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen! Nyt seisomme porteillasi, Jerusalem. Jerusalem, olet kaupunkimme, tänne kansamme kokoontuu, tänne vaeltavat heimomme, Herran heimot, täällä, niin kuin on säädetty, Israel kiittää Herran nimeä.” (Ps. 122:1–4.) Tekstimme alussa kerrotaan psalmin olevan Daavidin psalmi ja matkalaulu. Matka Jerusalemiin on tullut päätökseen; ilo täyttää sydämen matkalaisten ollessa kaupungin portilla, ja Herran temppelin siintäessä silmien edessä.
Toisen Mooseksen kirjan mukaan jokaisen Israelin miehen tuli näyttäytyä kolme kertaa vuodessa Herran kasvojen edessä (2. Moos. 23:17). Vaikka Herran kasvojen eteen saapuminen oli käsky, laulajallemme se oli mieluinen käsky ja etuoikeus. Psalmilaulajan täyttää ilo siitä, että hän pääsee Herran huoneeseen. Jumalan sanan kuuleminen ja Herran nimen kiittäminen tyydyttävät sydämen kaipauksen.
Usko ja kuuleminen
Kirkkomme vuoden 1948 kristinoppi toteaa uskonelämän hoitamisesta: ”Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä” (KO 77). Uskonelämän hoitamiseen kuuluu Jumalan sanan kuuleminen. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17). Psalmissamme kerrotaan, kuinka Herran heimot saapuvat yhdelle koolle, Jumalan lapset kokoontuvat ja nauttivat kristittyjen keskinäisestä yhteydestä. Vaikka kristittyjen keskinäinen yhteys onkin tärkeää, tekstimme kärki on kuitenkin Herran nimen kiittämisessä, joka kumpuaa lahjana saadusta uskosta.
Meillä Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet kokoontua yhdelle koolle toisten Jumalan lasten kanssa. Yhteisiä kokoontumisia on paljon, ja kokoontumisissa keskeistä on pysähtyminen Jumalan sanan äärelle. Osaammeko olla kiitollisia? Onko Jumalan sanan kuuloon lähteminen kiitoksen aihe, kuten psalmissamme kuvataan? Tai oletko havahtunut siihen, että sanan kuulossa ajatukset ovat jossakin aivan muualla ja kuuntelemiseen on vaikea keskittyä?
Olen kuullut useilta ystäviltäni, kuinka pitkät reissut ulkomailla opintojen tai työn parissa ovat opettaneet arvostamaan mahdollisuutta päästä Jumalan sanan kuuloon. Kun seuroja ei olekaan joka viikko, vaan vaikkapa muutaman kerran vuodessa, tuosta tapahtumasta tulee erityisen merkityksellinen. Sydän kaipaa elävää Jumalan sanaa, evankeliumia sekä yhteyttä ja rakkautta toisten Jumalan lasten kanssa.
Erilaisten tuntemisten keskellä saamme lohduttautua sillä, että uskomme ei ole tuntemisten varassa. Tärkeintä on sydämen halu kilvoitella, vaikka sitten matkasaaton viimeisimpänä, mutta Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen turvautuen.
Ymmärryksen ylittävä rauha
”Ole tervehditty, Jerusalem! Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi. Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden toivotan sinulle rauhaa. Herran, Jumalamme, huoneen tähden rukoilen sinulle menestystä.” (Ps. 122:6–9.) Psalmin jälkimmäisissä jakeissa korostuu rauhan sanoma. Jerusalemia tervehditään ilolla, toivottaen samalla rauhaa Jumalan kaupungille. Tässä yhteydessä ei ole kysymys pelkästään rauhasta sodan vastakohtana vaan Jumalan rauhasta, jolla on paljon laajempi ja syvällisempi merkitys.
Paavali kuvaa Jumalan rauhaa kirjeessään Filippin seurakunnan Jumalan lapsille: ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:7). Puhutaan siis rauhasta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen, mutta joka samalla kykenee varjelemaan tuon rauhan osallisuudessa elävän ihmisen Kristuksessa Jeesuksessa eli uskomassa.
Jumalan kaupunki pysyy
Vanhan testamentin Jerusalemia käytetään usein vertauskuvana Jumalan kaupungista, Jumalan valtakunnasta. Tuon kaupungin kansalaiset ovat Jumalan omaa kansaa, jonka jäsenet Jumala on itse nimeltä kutsunut. Psalmilaulaja toivottaa rauhaa tämän kaupungin muureille ja hyvinvointia sen linnoituksille.
Samalla tavoin kuin Jerusalem on ollut kautta aikojen monenlaisten taistelujen näyttämö, myös Jumalan seurakunta on taisteleva seurakunta. Jokainen Jumalan lapsi on jatkuvassa taistelussa sielunvihollista vastaan, omalla vartiopaikallaan. Jumalan kaupunki, sen muuri ja vartijat ovat alati vihollisen hyökkäysten kohteena. Taistelun keskellä turvaa tuo tieto siitä, että Jumalan kaupungin muurit kestävät. Eivät sen vuoksi, että vartijat olisivat niin erinomaisia, vaan siksi, että Jumala on kaupunkinsa ja kansansa vahva turva.
Uskosta kumpuava luottamus Jumalan huolenpitoon tuo iloa, lohtua, turvaa ja rauhaa. Maailman melskeiden keskellä Jumalan lapsi saa evankeliumin lohdullisen sanoman kautta kokea sydämessään Jumalan rauhaa, Jumalan kaupungissa, Siionin muurien suojassa.
P.M.
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: Ps. 122:1–9
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 1/2015.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys