Ps. 100:1–5
Raamatun virsikirjaksi kutsuttu Psalmien kirja ilmentää kilvoittelijoiden tuntemuksia. Monen kirkkomme nykyisen virsikirjan virren lähtökohta on psalmeissa. Psalmeihin sisältyy katumusta, synnintunnustusta, kiitosta, ylistystä ja luottamusta Jumalan lupauksiin. Niitä voi ryhmitellä sisältöjensä ja tyylinsä mukaan.
Psalmi 100 on sisällöllisesti kiitospsalmi. Uusimmassa raamatunkäännöksessä se on otsikoitu: ”Tulkaa riemuiten Herran temppeliin!” Psalmissa on monien muiden psalmien tavoin selkeä kuva Jumalasta Luojana, jolle kuuluu kunnia (Ps.100:3).
Kirjoittaja välittää kuvan Jumalasta, joka pitää kansastaan hyvää huolta. Koko luomakunta saa osakseen Jumalan hyvyyttä. Psalminkirjoittaja pyytääkin: ”Iloitse, maa!” (Ps. 100:1.) Bibliassa on johdantokirjoitus tähän psalmiin liittyen: ”Kaunis kehoitus hartaasti Kristusta Luojaamme, lunastajaamme ja holhoojaamme palvelemaan.”
Herran kansa, laitumen lampaat
Jumalan lapsi kokee kuuluvansa Herran kansaan ja laumaan. Psalmin kuva laitumen lampaista on tuttu, turvallinen. Vanhan testamentin profeetoista lampaat ja paimenteema ovat voimallisesti esillä Hesekielillä. Hesekielin kirjan luku 34 päättyy sanoihin: ”Te ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala.”
Uuden testamentin tunnetuin kuva löytyy Johanneksen evankeliumista. Lammasten paimen osoittaa rakkautensa syvyyden lampaitaan kohtaan: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta” (Joh. 10:11). Tällaisesta rakkaudesta ja Jumalan hyvyydestä osallinen ihminen voi puhjeta kiitoslauluun.
Paimenpsalmi 23 avaa silmiemme eteen jo ensimmäisessä jakeessa kuvan siitä, mitä merkitsee oikean paimenen seuraaminen: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Tällaisen hyvyyden kokeminen voi johdattaa Jumalan lapsen palvelemisen lahjan äärelle. Jumalan lapsi saa rukouksessa pyytää voimaa siihen, että jaksaa matkallaan viettää jumalanpalvelusta ja saa voimaa Herransa ja hänen laumansa palvelemiseen. ”Ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta” (1. Piet. 4:11).
Iäti kestävä armo
Vanhan testamentin ajan temppelijumalanpalveluksen kuva on merkittävä. Psalmilaulaja pyytää tulijoita kiittämään Herraa jo temppelin porteilla. Esipihoilla saa laulaa riemuiten ylistystä Herran nimelle. Pyhäkössä vietetään jumalanpalvelusta.
Riemunaihe on selkeä: sukupolvesta toiseen kestää Jumalan armo. Herran hyvyys on mittaamaton, hänen armonsa ikuinen. Jumala on lupauksissaan uskollinen: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54:10).
Psalmien kirjan hepreankielinen nimi tehillim merkitsee suomennettuna ylistyslauluja. Kreikankielinen sana psalmos merkitsee puolestaan suomennettuna kielisoittimilla säestettyä laulua. Kuningas Daavid, joka oli psalmirunoilija, oli taitava säestäjä. Paimenpoika lähestyi ja ilahdutti aikanaan harpunsoitolla kuningas Saulia, kun kuninkaalla oli murheita.
Virsikirjamme tuttu kiitos- ja ylistysvirsi 332 muistuttaa psalmia 150: ”Kiitos Jumalallemme soikoon sydämestämme virsin, lauluin, psalttarein, harpuin, huiluin, kantelein.”
Pelastus tulee armosta
Seurahuoneessa kaikuvan voimakkaan laulun kiitoksen ja ylistyksen aihe on edelleen sama kuin psalmissa 100: Herra ja hänen hyvyytensä. Siionin palvelutyössä voi samoin kokea iloa ja kiitollisuutta.
Tärkein ylistyksen aihe on Herran armo. Seurahuoneeseen saapuva Jumalan kansa tulee Jumalan sanan kuuloon, saamaan ravintoa matkalleen. Hyvä Paimen on viitoittanut laumalleen tien perille asti. Hän on antanut henkensä lammasten edestä. Pelastus ja ikuinen elämä tulee Herran kansalle, jokaiselle laitumen lampaalle lahjana, armosta. Siksi psalminkirjoittaja kehottaa matkantekijää ylistämään Jumalaa, jonka armo kestää ikuisesti.
Juha Seppälä
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 2/2015
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys