Vuoden 60 alkupuolella Paavali oli vankina Roomassa. Jerusalemista alkanut vankeus oli kestänyt jo useita vuosia ja kuljettanut Paavalin monien vaiheiden ja ankarien koettelemusten läpi Kesarean kautta Roomaan. Hän ei tiennyt, pääsisikö enää koskaan vapaaksi. Näistä olosuhteista huolimatta Paavali jatkoi apostolin, sanansaattajan tehtäväänsä. Hän lähetti Roomasta kirjeitä useisiin seurakuntiin, joista Efeso oli yksi.
Paavali oli kärsinyt paljon evankeliumin työn tähden. Kaiken tämän jälkeen ja kaikesta tästä huolimatta hänen tervehdyksensä Rooman vankeudesta Efeson Jumalan lapsille oli täynnä kiitollisuutta: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.” (Ef. 1:3.)
Erilaiset taustat, yksi rakkaus
Tekstimme alussa Paavali kertoo olevansa vankina Herran vuoksi siitä syystä, että hän uskoi Kristuksen sovitustyöhön ja halusi kertoa tätä ilosanomaa ihmisille. Heti perään hän kehottaa Efeson seurakunnan jäseniä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. ”– – Kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne.” (Ef. 4:1–2.) Nämä sanat olisi hyvä lukea vaikka joka aamu ohjeeksi päivän askareisiin, olimmepa kotona, koulussa tai työpaikalla. Paavalilla oli kehotuksiin myös erityinen syynsä.
Efeso oli parituhatta vuotta sitten yksi merkittävimmistä Rooman valtakunnan kaupungeista, jossa sijaitsi muun muassa kuuluisa Artemiin temppeli. Kaupungin asukkaat olivat sekoitus lukuisia eri kansallisuuksia, kulttuureja, ideologioita, filosofioita, uskontoja ja yhteiskuntaluokkia. Tätä taustaa vasten on hyvin todennäköistä, että Efeson seurakunta koostui kristityistä, jotka tulivat hyvin erilaisista taustoista. Erilaisten tarkastelutapojen, tottumusten ja käytäntöjen yhteen törmäämiseltä tuskin vältyttiin. Paavali rohkaisi katsomaan tämän kaiken yli, rakastamaan ja kärsimään toinen toistaan erilaisuuksista huolimatta, koska uskomisen lahjassa on kysymys jostakin paljon suuremmasta.
Jumalan valtakunnassa ei ole kysymys sen kansalaisten kulttuuritaustasta tai yhteiskunnallisesta asemasta, vaan he ovat yksi ruumis. ”On vain yksi ruumis, yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi” (Ef. 4:4). Kristuksen ruumiissa, hänen seurakunnassaan vallitsee Pyhä Henki, jonka omistajiksi ja Kristuksen ruumiin jäseniksi jokainen Efeson Jumalan lapsi oli nimeltä kutsuttu. Jumala oli avannut sydämen silmät näkemään tuon kutsun mittaamattoman arvon. Jumala oli antanut myös voiman tarttua kutsuun, jonka myötä he saivat toivon, elävän taivastoivon.
Jakamaton Kristus
Tekstissämme Paavali käyttää sanaa ”yksi” yhteensä seitsemän kertaa kuvatessaan Kristuksen seurakunnan jakamattomuutta. Hän kirjoittaa: ”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:5–6). Paavalin viestin keskeinen teema on osittain sama, josta hän kirjoittaa korinttilaiskirjeen alussa. Korintin seurakunnassa oli syntynyt puolueita. Oli niitä, jotka kertoivat olevansa Paavalin, Apolloksen, Keefaksen tai Kristuksen puolella. Paavali kysyi aiheellisesti: ”Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?” (1. Kor. 1:13.)
Kristus on jakamaton, Kristuksen ruumis – hänen seurakuntansa – on yksi, sillä on yksi oppi. Jumala vaikuttaa seurakunnassaan Pyhän Hengen kautta, saman Hengen, joka asuu, vallitsee ja opastaa myös jokaisen Jumalan lapsen sydämessä.
Uskon aarteen omistaminen on alusta loppuun saakka Jumalan lahjaa ja armoa. Sitä ei voi ihminen ansaita millään teoilla. Ainoa teko, joka Jumalan edessä kelpaa, on Kristuksen sovitustyö.
Rohkaisemisen lahja
Tekstimme lopussa Paavali muistuttaa, kuinka jokainen Efeson Jumalan lapsi on saanut omat armolahjansa. Armolahjat ovat Jumalan meille lahjaksi antamia ominaisuuksia ja taitoja, jotka on tarkoitettu Jumalan seurakunnan palvelemiseen ja rakentamiseen. Tämä kehotus ei koske vain Efeson seurakuntaa, vaan jokaista Jumalan lasta.
Jumala oli antanut Paavalille runsaasti erilaisia lahjoja. Nämä lahjat Jumala valjasti evankeliumin työhön kutsuttuaan ankarana kristittyjen vainoojana tunnetun Sauluksen valtakuntansa kansalaiseksi. Yksi Paavalille annetuista lahjoista oli rohkaisemisen lahja, jota hän käytti ahkerasti kirjoittaessaan. Hän jaksoi omien koettelemustensa keskellä välittää kirjeissään rohkaisevaa ilon ja toivon sanomaa. Jumala oli kutsunut Paavalin tehtäväänsä ja antoi apostolilleen myös voimat tuon tehtävän täyttämiseen. Jumala oli hänen kanssaan joka päivä, vahvisti häntä ja antoi voiman kilvoitella.
Jumalan lapsina saamme luottaa ja turvautua siihen, että taivaallinen Isä vahvistaa meitä sanallaan ja evankeliumillaan. Hän siunaa Hengen siunauksella ja taivaallisilla aarteilla Kristuksessa, jotta säilyttäisimme taivastoivomme ja pääsisimme kerran näkemään sen, kuinka tuo toivo saa täyttymyksensä.
P. M.
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: Ef. 4:1–7
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 5/2015
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys