Jumala kutsuu työhön ja tehtäviin
KUVA: H.H.
KUVA: H.H.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan eli Genesiksen yksitoista ensimmäistä lukua sisältävät Raamatun alkukertomukset. Ne alkavat kahdella peräkkäisellä, erilaisella kuvauksella maailman luomisesta. Ensimmäisen luomiskertomuksen (1. Moos. 1–2:4a) mukaan Jumala loi kaiken tyhjästä. Luomistyönsä huipentumana hän loi ihmisen. Luotuaan ihmisen mieheksi ja naiseksi hän antoi heille myös tehtävän: lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne (1. Moos. 1:28).
Jälkimmäisessä luomiskertomuksessa (1. Moos. 2:4b–24) kerrotaan, että Jumala loi ihmisen maan tomusta. Sitten hän istutti puutarhan itään ja asetti ihmisen tuohon puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä (1. Moos. 2:15). Ihminen sai siis tehtäviä ja työtä jo luomisessa.
Eedenin puutarhassa ihminen oli onnellinen. Onnellinen ”paratiisin olotila” ei johtunut työn puutteesta, vaan siitä, että ihminen sai olla lähellä Jumalaa. Hän sai elää huolettomana ehjässä suhteessa Luojaansa ja tehdä niitä tehtäviä, joihin Jumala oli ihmisen kutsunut.
Elämä on Jumalan kädessä
Paratiisin huolettomuuden keskelle luikerteli käärme, ”kavalin kaikista eläimistä” (1. Moos. 3:1). Se sanoi naiselle: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta?’” Se avasi keskustelun naisen kanssa ja johti hänet heti alusta harhaan. Naisen oli aivan pakko oikaista käärmeen puhetta ja antautua keskusteluun: ”Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’”
Silloin käärme väitti: ”’Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.’ Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.” (1. Moos. 3:5–6.)
Käärme väitti tuntevansa Jumalan tahdon paremmin kuin nainen. Se uskotteli, että ihminen voisi tuosta puusta syömällä tulla niin kuin Jumala tietämään kaiken ja päättämään, mitä elämässään tarvitsisi. Se houkutteli ihmisen ottamaan elämän kokonaan omiin käsiinsä ja hylkäämään Jumalan huolenpidon.
Työn vaiva
Jumalan tahdon rikkominen ei kuitenkaan tuonut sitä, mitä käärme lupasi. Ihmisen silmät kyllä avautuivat, mutta se, minkä käärme oli saanut kuulostamaan houkuttelevalta ja tavoittelemisen arvoiselta, paljastuikin häpeäksi. Ihmiset huomasivat olevansa alasti ja heitä hävetti ja pelotti. Synti toi mukanaan myös vastuun välttelyä ja syyttelyä. (1. Moos. 3: 12–13.)
Syntiinlankeemuksen seurauksena Jumala kirosi käärmeen, mutta ihmistä hän ei kironnut. Seurauksia syntiinlankeemuksesta kuitenkin tuli ihmiselle. Nainen tuntee raskauden vaivat ja synnytyksen kivut. Miehen takia maa on kirottu ja hänen pitää hankkia elanto vaivalla ja otsa hiessä. Edelleenkään työ sinällään ei ollut rangaistus, mutta sen aiheuttama vaiva. Ihmisen osaksi tuli myös kuolema: ”Maan tomua sinä olet, maan tomuksi sinä palaat.” (1. Moos. 3:19.)
Ihminen karkotettiin paratiisista. Paratiisin onni ja ehjä yhteys Jumalaan oli mennyt rikki. Siitä rikkimenemisestä muistuttaa myös se, että juuri niissä hetkissä, joissa ihminen voi kokea suurinta ajallisen elämän onnea, hän myös joutuu näkemään suurinta vaivaa.
Jumala ei hylkää
Jumala on kutsunut ihmisen tekemään työtä jo luomisessa. Syntiinlankeemuksen seurausta on, että ”työn vaiva kuuluu kutsumukseen”, niin kuin virressä lauletaan. Työn vaivan alla, mutta myös työn puutteessa, saattaa joskus nääntyä. Siksi virressä pyydetäänkin: ”Luo minuun uutta luottamusta, kun työssä näännyn tai en työtä saa” (Vk. 523:2–3).
Ensimmäiselle ihmisparille toi uutta luottamusta ja voimaa se lupaus, joka paratiisissa annettiin (1. Moos. 3:15). Jumala ei hylännyt syntiin langenneita ihmisiä. Huolenpitonsa vakuudeksi hän myös puki ihmiset uusiin vaatteisiin ennen paratiisista karkottamista (1. Moos. 3:21).
Meille luottamusta Jumalan huolenpitoon uudistaa ja voimaa tuo se, että tuo lupaus on jo lunastettu. ”Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita” (Room. 5:19). Meidätkin Jumala on pukenut ja pukee (esim. Ef. 6:14). Meitäkään hän ei hylkää.
Tuomas Tölli
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: 1. Moos. 3:17–19
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 9/2015
Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Ps. 90:14
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
