KUVA: MARKETTA LUMIJäRVI
KUVA: MARKETTA LUMIJäRVI
Kolossa sijaitsee Aasian sisämaassa 200 kilometriä Välimeren rannalta, aivan Laodikean ja Hierapolin kaupunkien naapurissa. Kolossaan syntyneellä seurakunnalla oli naapurikaupunkien kristittyjen seurakuntien kanssa yhteydenpitoa. Muun muassa Paavalin kirjeitä kierrätettiin seurakunnissa.
Paavali ei ollut itse käynyt Kolossassa, mutta hän kantoi vastuuta sinne syntyneestä seurakunnasta. Seurakunta oli syntynyt Paavalin työtoverin Epafraan käytyä siellä julistamassa totuuden sanaa eli evankeliumia. Monet paikkakunnan ihmiset olivat saaneet näin parannuksen armon (Kol. 1:5–7). Epafras oli kertonut Paavalille siitä, mitä hyvää Pyhä Henki oli vaikuttanut parannuksen armon saaneissa kolossalaisissa.
Kolossassa oli vanhastaan vaikuttanut erilaisia alkuvoimaisuuteen vetoavia uskontoja. Näistä olivat peräisin syömiseen ja juomiseen, juhla-aikoihin, uuden kuun tai sapatin viettoon liittyvät säädökset tai riitit. Myös itsensä nöyryyttäminen kieltäymyksin, näkyihin uskominen tai enkelipalvonta olivat kolossalaisten hengellistä taustaa. Nämä pyrkivät sekoittumaan siihen uskoon ja evankeliumiin, jota Epafras oli heille välittänyt. Vaikka noissa asioissa oli osin hyvääkin, Paavalin mukaan tällaiset alkuvoimaiset ilmiöt korostivat ihmisen omaa suorittamista ja ihminen ruokki sillä omaa ylpeyttään ja etääntyi Kristuksesta (Kol. 2:16,18). Siksi Paavali kirjoitti kolossalaisille erityisesti Kristuksen pelastavasta voimasta ja kehotti juurtumaan yksin häneen.
Kolossalaiskirjeen sanoma
Kolossalaiskirje kertoo siitä, miten Jumala pelastaa ihmisen. Jumala lähestyi kolossalaisia ennen uskoneen Epafraan välityksellä. Hänen kauttaan heillä syntyi yhteys Kristuksen seurakuntaan. Puhuttu sana ja evankeliumi herätti kuulijoiden tunnon ja Jumala antoi heille uskon lahjan ja parannuksen armon. Usko Kristukseen vapautti heidät synnin alta ja he saivat Pyhän Hengen ohjaajakseen taivastielle.
Kirje painottaa erityisesti Kristuksen merkitystä pelastuksessa ja sitä seuraavassa kilvoituksessa. ”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään” (Kol. 2: 6). Hänessä omistetaan se uskonvanhurskaus, joka kelpaa Jumalan edessä. Uudessa elämässään kristitty haluaa elää ajallista elämäänsä Jumalan tahdolle kuuliaisena. Uskonvanhurskautta seuraa elämänvanhurskaus.
Ohjeita yhteiselämään
Tekstissämme annetaan ohjeita uskovien yhteiselämään. Ollaan siis arkisen uskonkilvoituksen perusasioissa. Sanat kohdistetaan aluksi aviopuolisoille ja lapsille:
”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. Lapset, totelkaa kaikessa vanhempianne, sillä se on Herralle mieleen. Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi” (Kol. 3:18–21).
Paavalin neuvot tuntuvat tärkeiltä ja viisailta. Uskovainenkin kantaa mukanaan synnin turmelusta, eikä kodissa aina onnistuta toteuttamaan tekstissämme annettuja ohjeita. Tarvitaan huonojen asioiden tunnistamista ja katumista. Vain se avaa tien oikeaan anteeksipyytämiseen ja anteeksiantamiseen. Jos kodin asukkaita saa ohjata sydämen usko ja hyvä omantunto, se neuvoo katumiseen ja anteeksiantamuksen käyttöön.
Evankeliumi antaa halun ja voiman kamppailla vastaavia rikkomuksia vastaan. Se kasvattaa meissä nöyryyttä ja toinen toisemme kunnioitusta.
Teksti antaa ohjeita myös muiden arjen ihmissuhteiden hoitamiseen.
”Orjat, totelkaa kaikessa maallisia isäntiänne, ei silmänpalvelijoina ja mielistellen, vaan vilpittömin sydämin, Herraa peläten” (Kol. 3: 22).
Orjien nostamisen keskusteluun tässä yhteydessä tekee mielenkiintoiseksi se, että Filemon ilmeisesti kuului Kolossan seurakuntaan. Filemonille Paavali kirjoitti erikseen suosituskirjeen Onesimus-orjan puolesta. Kirjeessä hän pyytää ottamaan karanneen orjan takaisin ja kohtelemaan häntä ei kuin orjana vaan rakkaana veljenä. Olihan Onesimus saanut parannuksen armon. Tässä Paavali kehottaa orjia olemaan uskollisia isännilleen. Paavali ei aja kenenkään henkilökohtaista etua vaan sitä, että toteutuu Jumalan hyvä tahto.
Nykyisin puhuttaisiin orjuuden sijaan työelämän ihmissuhteista. Niissäkään eivät pinnallisuus ja mielistely johda hyvään. Takanapäin puhumisen sijasta on hyvä muistaa, että kaikki puheet olisit valmis kertomaan suoraan asianomaiselle itselleen.
Elämänvanhurskaus kumpuaa uskosta Jumalaan
Lopulta Paavali kohdentaa sanansa meille kaikille:
”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta. Väärintekijä saa maksaa tekemänsä vääryyden, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä” (Kol. 3: 23–25).
Tärkeää on toimia ihmisten edessä oikein, tasapuolisesti ja kunnioittavasti. Vielä tärkeämpää on toimia niin, että voisimme kerran luottavaisesti astua Jumalan kasvojen eteen. Se, mikä kelpaa Jumalalle, kelpaa aina myös lähimmäisillemme. Jumala tahtoo kaikille hyvää. Hänen palvelijoitaan odottaa perintöosa taivaassa.
Mikko Uljas
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: Kol. 3:18–25
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 9/2015
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys