Joulun odotus alkaa perheessämme jo varhain syksyllä. Yksi tyttäristämme on nimittäin määritellyt vuodenajat aivan omalla tavallaan seuraavasti: joulu, pääsiäinen ja Suviseurat. Hänen määritelmässään vuodenajat ajoittuvat niin, että joulu alkaa silloin kuin koulukin ja päättyy loppiaisena. Pääsiäinen puolestaan alkaa loppiaisesta, ja kun pääsiäinen on ohi, alkaa Suviseurat. Suviseurat päättyy Kesäseuraradion vaiettua ja siitä alkaakin uusi jouluaika.
Jokaiseen vuodenaikaan liittyy tapahtuman odotus ja odotukseen kuuluu kyseisen vuodenajan mukainen musiikki. Heti joulun mentyä ohi aletaan kuunnella talvi- ja kevätlauluja sekä aiheeseen sopivaa muuta musiikkia, ja kun pääsiäinen on aivan lähellä, kuunnellaan tietenkin pääsiäislauluja ja -virsiä. Pääsiäisen jälkeen ruvetaan kuuntelemaan kevät- ja kesälauluja sekä Suviseuroissa tallennettuja äänitteitä. Joulun odotukseen kuuluvat tietenkin joululaulut.
Perheessämme käydään jonkin verran keskustelua perinteisen vuodenaikajaottelun ja tyttäriemme omaksuman jaottelun välillä. Tämä ilmenee esimerkiksi niin, että yhteisillä automatkoilla syysiltojen hämärtyessä takapenkiltä kuuluu toistuvasti pyyntö, että laita, iskä, kuulumaan joululauluja. Vastustan näitä esityksiä poikkeuksetta noin lokakuun loppuun – minullahan soivat suviseuralaulut aina joulukuulle asti. Lokakuun loppupuolella vastarintani alkaa siis rakoilla ja myönnyn pyyntöön toisinaan, varsinkin jos on pakkasta ja puun oksat ovat kuurassa. Ja ehdottomasti myös vaimoni on oltava samaa mieltä. On nimittäin turha kuunnella joululauluja, jos joku perheenjäsen ei halua niitä kuunnella. Ei siinä silloin synny joulumieltä, ainakaan kesän keskelle.
Omassa lapsuudessani joululaulujen kuunteleminen ei ollut itsestäänselvyys. Joululauluja meillä oli vain parilla kasetilla, ja radiosta niitä kuului vain joulukuussa. Levysoitinta lapsuuskodissani ei ollut. Kun radiosta alkoi kuulua joululauluja, vaihtelimme kanavaa kuumeisesti Yleisohjelman ja Rinnakkaisohjelman välillä ja koetimme osua sopivaan ohjelmaan. Välillä pirtin täytti kollektiivinen hädän tunne, kun kanavan vaihto ei onnistunut ja radioista tuli pelkkää kohinaa. Samalla kaikki tiesivät, että varmasti joku ihana joululaulu eteni vääjäämättömästi kohti loppuaan sillä aikaa, kun viritintä koetettiin säätää kohdilleen. Monesti kävi niin, että kohinan jälkeen kerkesimme kuulla "...oon ystäväs ja tahdon auttaa sua" tai vain kuuluttajan lauseen, että äsken kuullun kappaleen on säveltänyt Johann Sebastian Bach, sovitus on Taneli Kuusiston, laulun sanat on kirjoittanut Andre Fritsch ja suomennos on Ilta Koskimiehen. Tenori Esko Jurvelin lauloi ja uruissa oli Arto Heikkilä. Silloin tuli menetyksen tunne ja kaihomieli, että voi, kunpa olisimme kuulleet tuon, olisi joulun tunnelmaa tullut tupaan ja sydämeen paljon lisää. Seuraava kuuluviin saatu kappale saattoikin olla Nissepolkka Sing Song Sistersien esittämänä kaikilla soittimilla, ja radio napsautettiin kiinni.
Nykyään hyvän joulumusiikin kuuntelemiseen on valtavan hyvät mahdollisuudet. Kun lapsuuteni jouluissa oli tyytyminen siihen musiikkiin, mitä Yleisradion toimittajat valitsivat, niin nyt joulun perimmäisestä sanomasta kertovaa vanhaa ja uutta musiikkia on kuultavissa vaikka kuinka paljon. On mukava todeta, että tämä asia on paremmin kuin ennen! Radiota ei juuri tarvitse avata, kun suoratoistopalveluista voi kuunnella haluamiaan soittolistoja vaikka tauotta. Myös eri puolilta Suomea striimeinä lähetettävät joululauluillat ja -konsertit ovat ihania, niistä ei pari vuosikymmentä sitten osattu edes haaveilla. Arvelen, että Jeesuksen syntymäjuhlan odotus ja joulun perimmäinen sanoma tulevat tällä tavalla aiempaa lähemmäksi niin kristittyjen kotien lapsia kuin aikuisiakin.
Jouluisella musiikilla on ollut erityinen paikkansa minun ja vaimoni Suvin avioliitossa, koska meidät vihittiin jouluaaton aattona. Häämarssimme oli Kolmen kuninkaan marssi. Hääkanttorillemme kappale oli uusi, hän sai kappaleen nuotit tutkittavakseen kymmenen minuuttia ennen vihkimistä häävieraiden istuessa jo kirkossa. Varsinaiselle harjoittelulle ei ollut tilaisuutta, mutta se hoitui äänettömästi koskettimia tapaillen, ja niin häämarssimme kaikui sopivan improvisaation maustamana upeasti. Kun vihkiminen oli ohi, vaimoni pikkuveli lauloi alttarilla laulun Tule rakkaus ihmisrintaan. Tuo laulu on ollut rukouksemme nyt 35 vuotta, vaikka emme sitä ole joka päivä muistaneetkaan. Joka kerta tuon laulun kuullessani palaan kuitenkin nuoruuteeni, kuulen kirkkaan poikaäänen laulavan ja tunnen kiitollisuutta saamastani rakkaudesta ja yhteisestä elämästämme.
Kiitollisuuden ja rakkauden osoituksena toimitan Suville kimpun vaaleanpunaisia, hieman oranssiin vivahtavia ruusuja jouluaaton aattona. Teen sen taas vaivihkaa, vähän niin kuin salaa – ne vain ilmestyvät olohuoneen pöydälle. Jään katselemaan, milloin vaimoni huomaa ruusut ja miten hymy kohoaa hänen kasvoilleen ja sitten silmiinsä. Ja sitten kuuntelemme joululauluja yhdessä perheemme kanssa.
____
Kolme vuotta sitten mietin alkavaa tehtävääni Päivämiehen blogistina. Tavoitteita ja ajatuksia tulevien kirjoitusten sisällöstä hahmottelin ensimmäisessä blogissani, ja ainakin siihen suuntaan ne myös toteutuivat. Nyt olen tehnyt sen, mitä palvelijan pitikin tehdä. Kiitos lukijoille ja toimitukselle, on ollut ilo palvella!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys