Mark­ku Ka­mu­la

Kun seu­rai­len ko­ti­maan uu­ti­sia, uu­ti­sia maa­il­mal­ta ja vie­lä kes­kus­te­lui­ta so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, tu­lee mo­nen­lai­sia miet­tei­tä. Tu­lee aja­tuk­sia, jot­ka ovat men­nei­syyt­tä pei­laa­via, toi­veik­kai­ta ja tu­le­vai­suu­teen ku­rot­ta­via.

En­sin­nä­kin on hie­noa, et­tä Suo­mes­sa on pe­rus­tus­lain ta­kaa­ma jär­jes­tel­mä, joka mah­dol­lis­taa puo­lu­ei­den pe­rus­ta­mi­sen ja niis­sä vai­kut­ta­mi­sen. Pe­ri­aat­tees­sa kuka ta­han­sa voi sel­vit­tää vaa­leis­sa aja­tus­ten­sa ja ar­vo­jen­sa kan­na­tuk­sen. Näin ei ole lä­hel­le­kään kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa. Ko­vin moni kan­sa on alis­tet­tu tot­te­le­maan hil­jaa hal­lit­si­jan tai pie­nen si­sä­pii­rin käs­ky­jä. Sel­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa on­nel­li­suu­des­ta ja hy­väs­tä elä­mäs­tä voi lä­hin­nä unel­moi­da.

Ei meil­lä­kään ko­vin kau­aa ole näin ol­lut, vain kah­den–kol­men su­ku­pol­ven ta­ka­na ovat ai­van toi­sen­lai­set ajat. Kah­des­ta Piip­po­lan vaa­ris­ta­ni nuo­rem­pi on ol­lut vuo­den ikäi­nen, kun Suo­men suu­ri­ruh­ti­nas­kun­nas­sa on pi­det­ty en­sim­mäi­set ylei­set edus­kun­ta­vaa­lit. Sil­loin Suo­mi on ol­lut osa Ve­nä­jän kei­sa­ri­kun­taa.

Suo­men ta­sa­val­ta on syn­ty­nyt vas­ta kym­me­nen vuot­ta en­sim­mäis­ten edus­kun­ta­vaa­lien jäl­keen. Van­hem­pi Piip­po­lan vaa­reis­ta­ni on ol­lut al­le kol­mi­kymp­pi­nen mies, kun it­se­näi­syys­ju­lis­tus on an­net­tu ja Suo­men it­se­näi­syys tun­nus­tet­tu ul­ko­val­to­jen toi­mes­ta. Ja jo vuo­den pääs­tä isä­ni isä on ol­lut puo­lus­ta­mas­sa nuo­ren ta­sa­val­lan it­se­näi­syyt­tä vel­jes­so­das­sa. Näin ker­too pe­ri­mä­tie­to – kir­jal­li­sia do­ku­ment­te­ja asi­as­ta en ole näh­nyt.

Tuo­ta vel­jes­so­taa olen miet­ti­nyt lu­ke­mat­to­man mo­net ker­rat. Jo pel­käs­tään so­dan ni­me­ä­mi­nen – vel­jes­so­ta, si­säl­lis­so­ta, va­paus­so­ta tai jo­kin muu – saa miet­ti­mään. It­se kut­sun sitä vel­jes­so­dak­si, kos­ka niin lä­hel­lä toi­si­aan ole­vat ih­mi­set ovat kään­ty­neet toi­si­aan vas­taan. Isän­nät ja ren­git ovat ol­leet vas­tak­kain. Teh­tai­den joh­ta­jat ja työn­te­ki­jät ovat ol­leet vas­tak­kain. Vas­tak­kain ovat ol­leet val­ti­ol­lis­ten so­ta­voi­mien li­säk­si sa­maa kiel­tä pu­hu­vat naa­pu­rit, sa­maa li­haa ja ver­ta ole­vat ikä­to­ve­rit, sa­man isän­maan ra­ken­ta­jat ja toi­vot. Isät ja po­jat, äi­dit ja tyt­tä­ret­kin. Mi­ten ih­mees­sä tämä kan­sal­li­nen mur­he pää­si ta­pah­tu­maan?

Ajat­te­len mie­lel­lä­ni, et­tä tuol­lai­nen sota ei ole Suo­mes­sa enää mah­dol­li­nen. Oli­han vel­jes­so­dan sie­me­net kyl­vet­ty maa­pe­rään, joka koos­tui köy­hän kan­san ää­rim­mäi­sen kur­jis­ta olois­ta, jot­ka ei­vät mo­nil­ta osin poi­ken­neet or­juu­des­ta. Pää­tök­siä te­ke­vien ka­ma­reis­sa alas pai­net­tu­jen ää­ni ei kuu­lu­nut tai sitä ei ha­lut­tu kuun­nel­la. Tai­ta­vas­ti agi­toi­tu­na näl­käi­nen, vä­sy­nyt ja vi­haan liet­sot­tu kan­sa us­koi tap­pa­mi­sen oi­keu­tuk­seen, tart­tui asei­siin ja as­tui tu­hon tiel­le. Lupa teh­dä pa­haa le­vi­si kuin rut­to­tau­ti. Pa­huu­teen ja jul­muu­teen syyl­lis­tyt­tiin rin­ta­ma­lin­jo­jen mo­lem­mil­la puo­lil­la. Oi­keu­tus pa­huu­teen tuli vas­ta­puo­len pa­hois­ta te­ois­ta, so­dan jul­ma li­ha­myl­ly ruok­ki it­se­ään.

Tä­nään­kään Suo­mes­sa asu­vat ih­mi­set ei­vät ole sen pa­rem­pia kuin muu­al­la­kaan asu­vat. Us­kon, et­tä mei­tä on koh­dan­nut kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri Ju­ma­lan siu­naus sii­nä, et­tä kan­sam­me on saa­nut vii­sai­ta joh­ta­jia, kan­sam­me on osan­nut so­pia asi­at ja jat­kaa elä­mää yh­te­näi­se­nä. Maa­il­mas­sa ei tai­da ol­la mon­ta muu­ta kan­saa, joka on ve­ri­sen tais­te­lun jäl­keen yh­te­näis­ty­nyt, ryh­dis­täy­ty­nyt ja aloit­ta­nut maan ra­ken­ta­mi­sen rin­ta rin­nan. Päin­vas­toin; maa­il­mas­sa on pal­jon esi­merk­ke­jä sii­tä, kuin­ka kat­ke­ruu­den ja vi­han sie­me­net ovat jää­neet pin­nan al­le ver­so­ak­seen uu­des­taan esiin kyl­vä­mään li­sää kuo­le­maa ja vi­haa.

Sik­si on niin hie­noa, et­tä meil­lä on kan­san­val­tai­nen ta­sa­val­ta ja sil­lä pe­rus­tus­la­ki, jon­ka en­sim­mäi­ses­sä py­kä­läs­sä to­de­taan, et­tä ”Val­ti­o­sään­tö tur­vaa ih­mi­sar­von louk­kaa­mat­to­muu­den ja yk­si­lön va­pau­den ja oi­keu­det sekä edis­tää oi­keu­den­mu­kai­suut­ta yh­teis­kun­nas­sa”. Meil­lä on pe­rus­tus­la­ki, joka mää­rit­te­lee val­ti­o­päi­vien ja val­ti­o­neu­vos­ton ase­man. Sa­maan pe­rus­tus­la­kiin on kir­jat­tu yk­si­lön ase­ma, myös oi­keus puo­lu­ei­den pe­rus­ta­mi­seen. Edel­leen sa­mai­nen pe­rus­tus­la­ki ta­kaa meil­le oi­keu­den us­kon­non har­joit­ta­mi­seen: pe­rus­tus­lain 11§:n mu­kaan ”jo­kai­sel­la on us­kon­non ja oman­tun­non va­paus. Us­kon­non ja oman­tun­non va­pau­teen si­säl­tyy oi­keus tun­nus­taa ja har­joit­taa us­kon­toa, oi­keus il­mais­ta va­kau­mus ja oi­keus kuu­lua tai ol­la kuu­lu­mat­ta us­kon­nol­li­seen yh­dys­kun­taan.” Mo­nes­ti tu­lee mai­nit­tua vain pe­rus­tus­lain suo­mis­ta oi­keuk­sis­ta, mut­ta on meil­lä vel­vol­li­suuk­si­a­kin – tär­keim­pi­nä vel­vol­li­suus nou­dat­taa la­ke­ja ja puo­lus­taa isän­maa­tam­me.

Uu­den edus­kun­nan aloi­tet­tua työn­sä ja hal­li­tus­neu­vot­te­lui­den ol­les­sa käyn­nis­sä ru­koi­len Tai­vaan Isäl­tä lain­sää­tä­jil­le vii­saut­ta kir­joit­taa la­ke­ja, joi­den al­la kaik­ki tääl­lä asu­vat tun­te­vat ole­van­sa yh­teis­kun­nan jä­se­niä ja ha­lu­a­vat ra­ken­taa sitä. Ru­koi­len kai­kil­le päät­tä­jil­le ha­lua tut­kia Ju­ma­lan sa­naa ja tu­keu­tua sii­hen. Ru­koi­len rak­kaal­le isän­maal­lem­me ja kai­kil­le sen asuk­kail­le va­loi­saa ja tur­val­lis­ta tu­le­vai­suut­ta.

Jos maa­tam­me ei ra­ken­na

Ju­ma­la, aut­ta­jam­me,

niin työm­me tyh­jiin rau­ke­aa,

me tur­haan har­ras­tam­me.

Se min­kä ih­mis­voi­ma loi,

ei kos­kaan tääl­lä kes­tää voi,

jos tuki Her­ran puut­tuu.

VK 582:1