”On aika herätä lukemaan kemiaa, kirjoitukset painavat päälle!” Skeittailu ja järvessä polskiminen tuntuvat lukiolaisesta paljon mukavammalta kuin kirjojen pänttääminen kesällä. Jopa trampoliinilla pomppiminen vie voiton silloin, kun opiskelu olisi toisena vaihtoehtona.
”Laitappa nyt se puhelin pois ja keskity itse asiaan.” Selityksiä sille, miksi tuo opiskelija ei juuri nyt opiskele, tuntuu riittävän loputtomiin: ”katson vain tämän yhden Youtube-videon”, ”käyn ensin syömässä välipalan”, ”tilaan nyt uudet suojakuoret puhelimeeni”, ”vastaan tärkeään viestiin” tai ”rapsutan kutiavaa hyttysenpuremaa”.
”Tänään en ehdi, mutta huomenna aloitan.” Kuulostaako tutulta? Mistä löytyisi kiinnostusta työntekoon? Perinteisiä keinoja lienevät uhkailu, kiristys ja lahjonta. Ovatko ne sopivia työkaluja motivaation lisäämiseksi vai voisiko tarjolla olla vielä jotakin parempaa?
”Jos et nyt tee tätä, niin perutaan lomamatka”, ”tältä viikolta jätetään sitten bonus maksamatta”, ”saat kaksi jäätelöä, jos nyt painat tauotta kaksi tuntia.” Kuka hullu nyt haluaisi menettää lomamatkan bonuksineen tai kieltäytyä kahdesta jäätelöstä?
Muistan elävästi tilanteen, jolloin en tarvinnut tekosyitä tai ulkoista sääntelyä. Pääsykokeisiin valmistautuessani pari viimeistä viikkoa oli painettava tehokkaasti. Aamuherätys oli ennen kello seitsemää, ja tietoa paukutettiin kaaliin yhtä soittoa lähes puoleen yöhön. Kirjojen pänttäämisen lisäksi mitään muuta noihin päiviin ei juuri sisältynytkään pakollisten ruoka- ja vessataukojen lisäksi. Kilpailu opiskelupaikoista oli kuitenkin kovaa, ja siksi kaksi ympäripyöreää viikkoa ei riittänyt sillä kertaa varmistamaan opiskelupaikkaani, vaan jäin pisteen päähän rannalle ruikuttamaan. Olisi pitänyt aloittaa lukeminen aikaisemmin ja takoa silloin, kun rauta oli vielä kuumaa.
Sanotaan, että ihminen menee vaikka läpi harmaan kiven silloin, kun joku asia oikeasti kiinnostaa. Kiinnostus lienee läheistä sukua sisäiselle motivaatiolle, eli itse itseään ruokkivalle voimalle, jota eivät ulkopuoliset tekijät pysty ohjailemaan.
Tiedän henkilöitä, jotka ovat olleet valmiita saavuttamaan asettamansa tavoitteet työtä pelkäämättä, määrätietoisesti ja intohimoisesti. Olen joskus nähnyt noiden ihmisten silmissä sellaisen liekin, jonka sammuttamiseen ei palokuntakaan olisi kyennyt. Tuo palo on kuljettanut uurastajaa kohti määränpäätä pikajunan lailla, ja juna ei ole pysähtynyt ennen pääteasemaa.
Ei ole vaikea erottaa intohimoa ja pakkosuorittamista toisistaan. Intohimoinen henkilö suorastaan pursuaa innostusta, tarmoa ja myönteistä energiaa, kun taas ulkoisen pakon sanelemana työtä tekevän tilanne saattaa olla täysin päinvastainen. Pakkosuorittajakin on epäilemättä tehokas ja aikaansaava paiskiessaan duunia rajuilman lailla, mutta tämän ilottomilta kasvoilta voi kenties lukea sanattoman viestin sisäisistä jännitteistä.
Olen itse kokenut molempia, intohimoa ja tekemisen pakkoa. Kiinnostus ja sisäinen motivaatio ovat ruokkineet intohimoa. Tällöin työntekokin on tuntunut nautinnolliselta ja määrätietoiselta askellukselta valittuun suuntaan. Pakkosuorittaminen on puolestaan maistunut puuduttavalta ja vastenmieliseltä raatamiselta, jonka ainut hyvä puoli on ollut tieto siitä, että homma olisi pian ohi.
On asioita, joita meidän on vain tehtävä, halusimmepa tai emme. Velvollisuudet on hoidettava ja laskut maksettava, jotta arki voisi rullata. Aina en voi valita, mitä töitä teen, mutta siihen voin vaikuttaa, miten niitä teen. Hyväksyvä ja utelias asenne tekemistä kohtaan voi muuttaa aikaisemmin pakkotyöltä tuntuneen puurtamisen mielenkiintoiseksi tai parhaimmillaan jopa intohimon ja positiivisen energian lähteeksi.
Uskon tielle kukaan ei lähde pakotettuna tai ulkoisten motivaatiotekijöiden saattelemina. Uskon lahjan vastaanottaminen ei myöskään ole urakkatyöhön sitoutumista, vaan vapautumista näännyttävästä taakasta ja samaan aikaan löytäjän ilon sekä sisäisen rauhan kokemista.
Uskon liekin syttyessä ihmisen sisimpään elämä näyttäytyy uudessa valossa. Lauri Taskila runoilee kauniisti vanhassa Siionin laulussa: ”Ei Belialin aallot, ei upottava vuo, ei suurten vetten paljous nyt sammutusta tuo, kun syttyy Herran rakkaus liekkinä palamaan nyt langennutta kohtaan suuressa voitossaan.”
Syksyn ylioppilaskirjoitusten lähestyessä tekosyyt ja opiskelujen esteet alkavat pakostakin väistyä ja kirjat näkyvät yhä useammin lukiolaisen työpöydällä. Toivotaan, että motivaatiota löytyisi jatkossa entistä enemmän ja kiinnostus kantaisi läpi opiskeluiden mahdollisimman pitkälle.
Olen ilokseni havainnut, että opiskeluun liittyvää kiinnostusta ja sisäistä motivaatiota voi kutsua esiin haastamalla itseään tekemään asioita eri tavoilla kuin ennen: kokeilemalla vaihtoehtoisia oppimistekniikoita, hyödyntämällä mielikuvitusta, leikittelemällä sanoilla ja käsitteillä sekä käyttämällä hyväksi nykytekniikan suomia hienoja mahdollisuuksia. Onnea ja menestystä opintielle!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys