Puo­li­so­ni on lu­pau­tu­nut vas­tuul­li­seen teh­tä­vään su­vi­seu­ra­or­ga­ni­saa­ti­os­sa. Tä­hän men­nes­sä hä­nel­lä on ol­lut rei­lus­ti tois­ta­sa­taa Su­vi­seu­roi­hin liit­ty­vää läh­töä ku­ten ko­kouk­sia, kurs­si­vii­kon­lop­pu­ja ja tie­do­tus­ti­lai­suuk­sia.

Mi­nul­la on ko­ke­muk­sia use­am­mis­ta seu­rois­ta, mis­sä puo­li­sol­la on ol­lut vas­tuu­teh­tä­vä. Nii­den muis­to­jen poh­jal­ta olen miet­ti­nyt asen­noi­tu­mis­ta­ni Reis­jär­ven su­vi­seu­ra­val­mis­te­lui­hin. Näin jo hie­man van­hem­pa­na osaan eh­kä vä­hän pa­rem­min hy­väk­syä puo­li­son pois­sa­o­lot ja yk­sin per­hees­tä huo­leh­ti­mi­sen. Sii­tä huo­li­mat­ta työ­hön lä­het­tä­mi­nen ei ai­na ole help­poa. Mie­li ka­pi­noi: ”Taas­ko joku ko­kous?" ”Ei­kö me pääs­tä­kään yh­des­sä kum­mi­po­jan häi­hin?” Jos­kus teh­tä­vä­ni on kan­nus­taa puo­li­soa läh­te­mään. Näen, et­tä työ­päi­vän pääl­le vä­sy­mys pai­naa ja te­ki­si mie­li jää­dä ko­tiin. Evan­ke­liu­min siu­naa­va sana saat­taa mei­tä kum­paa­kin eteen­päin.

Toi­si­naan ka­deh­din puo­li­soa. En sitä vas­tuu­ta ja työn mää­rää, min­kä teh­tä­vä on tuo­nut hä­nel­le tul­les­saan, vaan us­ko­vais­ten yh­des­sä te­ke­mis­tä. Ka­deh­din sitä, et­tä puo­li­so saa ol­la ihan kes­kel­lä us­ko­vien jouk­koa.

Ko­kouk­sis­ta olen saa­nut ter­vei­siä: “Tei­tä ko­to­na tal­koo­työ­tä te­ke­viä muis­te­taan.” Ter­vei­set ovat läm­mit­tä­neet. To­del­la odo­tet­tu­ja ovat ol­leet ne ti­lai­suu­det, mi­hin mei­dät ko­ti­jouk­ko­jen huol­ta­jat on kut­sut­tu mu­kaan. Niis­sä on pääs­syt tu­tus­tu­maan toi­siin sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ole­viin ja saa­nut ver­tais­tu­kea. Tam­mi­kuus­sa sain ol­la mu­ka­na vies­tin­tä­kurs­sin per­jan­tai-il­las­sa Reis­jär­ven opis­tol­la. Kes­kus­te­lut en­si ke­sän suur­ten seu­ro­jen tun­nus­lau­seis­ta, voi­mal­li­nen lau­lu ja sen tai­ta­va sä­es­tys me­ni­vät sy­väl­le sy­dä­meen. Nämä ko­ke­muk­set aut­ta­vat jak­sa­maan ar­jes­sa eteen­päin.

Eri­tyi­sen rak­kaa­na on mie­les­sä vii­me ke­sän Mu­hok­sen Su­vi­seu­ro­jen pur­ku­tal­koot. Siel­lä pää­sin it­se­kin naut­ti­maan us­ko­vais­ten yh­des­sä te­ke­mi­ses­tä. Tun­sin ole­va­ni tär­keä osa tätä suur­ta jouk­koa. Jäim­me kuu­den nuo­rim­man lap­sem­me ja serk­ku­ty­tön kans­sa tal­koi­siin tors­tai­hin as­ti.

Aluk­si olim­me mu­ka­na jär­jes­tä­mäs­sä puu­ha­park­kia pur­ku­vä­en lap­sil­le. Sin­ne sai­vat pie­net lap­set tul­la tou­hu­a­maan toi­sen van­hem­man tai isom­man si­sa­ruk­sen kans­sa niin, et­tä toi­nen van­hem­pi sai kes­kit­tyä rau­has­sa tal­koi­siin. An­noim­me mah­dol­li­suu­den piir­tää, vä­rit­tää, leik­kiä, pe­la­ta pe­le­jä tai jal­ka­pal­loa, kuun­nel­la sa­tu­ja, pu­hal­taa saip­pu­a­kup­lia – tämä huo­mat­tiin tar­peel­li­sek­si tal­koo­muo­dok­si. Eh­dim­me myös pur­kaa ai­to­ja ja sii­vo­ta kent­tää. Jopa 2-vuo­ti­as oli in­nol­la mu­ka­na! Mu­ka­va oli seu­ra­ta nuor­ten työs­ken­te­lyä: Ai­ta­ver­kot rul­lau­tui­vat kuin it­ses­tään Sii­o­nin lau­lu­ja ja vir­siä sa­mal­la lau­la­en.

En­si ke­sän Su­vi­seu­rat lä­hes­ty­vät. Puo­li­sol­la­ni eh­tii ol­la vie­lä mon­ta läh­töä. Haa­vee­na on osal­lis­tua myös koko per­heel­lä tal­koi­siin. Toi­vee­na on, et­tä lap­set­kin sai­si­vat ko­kea yh­des­sä te­ke­mi­sen iloa. Se in­nos­tai­si myö­hem­min­kin osal­lis­tu­maan. Työ­teh­tä­viä löy­tyy tal­koi­den ja seu­ro­jen ai­ka­na kai­ke­ni­käi­sil­le.

Lai­tan kä­te­ni ris­tiin ja pyy­dän Tai­vaan Isäl­tä siu­naus­ta seu­ro­jen jär­jes­tä­jil­le, ko­ti­jou­koil­le ja seu­ra­vie­rail­le – meil­le kai­kil­le.

Päi­vi Poik­ki­mä­ki