Leena Pyykölä
”Äiti, missä isi on?”, kuuluu kysymys pienen tytön suusta.
”Suviseurakokouksessa”, vastaan.
”Ai, taas jossain kokouksessa.”
Tämän kaltainen keskustelu on varmasti tuttua monelle perheelle tänäkin keväänä. Työhön tiiviisti osallistuva voi olla perheen isä tai äiti. Useissa perheissä on jouduttu tekemään valinta siitä, kumpi osallistuu esimerkiksi vastuutyöhön. Toisen on oltava huoltamassa perhettä sekä valmisteluiden aikana että Suviseuroissa. Suviseuratyö vaatii paljon kokoustamista, talkoita ja työvuoroja, ja samalla se vaatii myös perheiltä paljon. Yksinäiset illat ja lauantait lasten kanssa kotona saattavat joskus tuntua ylivoimaisilta. Vaikka ajoittain väsymys vaivaa sekä kokouksissa kulkevaa että kotiin jäävää, päämäärä on kuitenkin kummallakin sama, kohti Suviseuroja.
Meidän perheellemme Suviseurat on odotettu tapahtuma, jota mietitään talven mittaan usein. Suunnitellaan loma-aikaa työstä, mietitään majoittumista ja säästetään rahaa. Tänä talvena Suviseurat on kulkeneet mukanamme entistä tiiviimmin, ja tulevan kesän suviseuramatka on siis jo alkanut. Perhe on esimerkiksi päässyt kurkistamaan seura-alueeseen ja sen suunnitteluun hyvissä ajoin. Kevään ja kesän talkoomatkat tuovat konkreettisen työn näkyviin myös lapsille ja nuorille. On kyse valtavasta ponnistuksesta. Omalla esimerkillä ja asennoitumisella annamme oikean kuvan myös lapsille suviseuratyön merkityksestä.
Lasten ilon ja odotuksen seuraaminen antaa myös itselle oikeanlaista mieltä jaksaa. Yläasteikäinen poika suunnittelee pyöräilevänsä kavereiden kanssa seuroihin, kun matkaa on sopivasti noin sata kilometriä. Opiston käyneet odottavat saman yhteisöllisyyden kokemista kuin opistossa. Saksaan au pairiksi lähtevä nuori on pyytänyt päästä keskikesällä Suomeen, koska ei halua jäädä Suviseuroista paitsi. Eri tavalla uskova lapsikin aikoo tulla Suviseuroihin paikan päälle. Tässä tapauksessa Suviseurojen merkitys nouseekin itselle entistä suurempaan arvoon. Rukous nousee Taivaan Isän puoleen, että kaiuttimista kuuluva laulu ja puheet saisivat lämmittää meidän kaikkien sydämiä.
Pienemmille viime kesän Lopen Suviseurat ovat ainoat tarkassa muistissa olevat kenttäseurat.
”Siellä sai olla kavereiden kanssa ja siellä tutustui uusiin kavereihin.”
”Siellä oli niin hyvä tunnelma.”
”Ai, se missä oli kauhee ruuhka ja hirveesti ihmisiä? Minä menin siellä hukkaan, mutta onneksi isosisko löysi mut.”
”Kun eka kerran näin ison teltan ja sen vaunumeren, tuli jotenkin turvallinen olo.”
Viime vuodelta myös koulumajoitus jäi mukavana muistona mieleen. Kuuman ja pölyisen seurapäivän päätteeksi oli mahtavaa päästä suihkuun ja viileään luokkaan nukkumaan. Hyvin nukutun yön jälkeen jaksoi taas lähteä kentälle.
Tulevan kesän Suviseuroja odotetaan taas innolla. Matka on lyhyt, ja kentälle mennään hyvissä ajoin. Toivottavasti ison teltan näkeminen sykähdyttää jälleen yhtä paljon, vaikka kentällä käydäänkin etukäteen useita kertoja. Suviseurojen tunnelma ja sanoma pysyvät samana työvuoroista huolimatta. Toiveissa on, että saamme herätä joka aamuiseen ”Hyvää huomenta ja Jumalan terve” -kuulutukseen kentällä ja pysähtyä tärkeimmän asian, Jumalan sanan, äärelle.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys