Kun ra­ken­sim­me ny­kyis­tä ta­lo­am­me, maa­lais­ro­mant­ti­nen liek­ki pa­loi mie­les­sä­ni voi­mak­kaa­na. Keit­ti­öön oli pak­ko saa­da ta­lon­poi­kai­set kaa­pi­no­vet uril­la ja tie­ten­kin kup­pi­ve­ti­mil­lä. Nyt to­te­an, et­tä pi­ti­kin va­li­ta sel­lai­set! Olen ai­ka kyl­läs­ty­nyt ja vä­sy­nyt met­säs­tä­mään ros­kia ovien uris­ta ja kup­pi­ve­ti­mien kät­köis­tä. Haa­vei­len vä­hän suu­rem­mis­ta sii­vous­lin­jois­ta ja ha­lu­ai­sin ihan ta­sai­set ovet, mie­lui­ten ko­ko­naan il­man ve­ti­miä.

Ker­roin haa­vees­ta­ni mie­hel­le­ni ja mie­tit­tiin, mil­loin­ka­han oli­si so­pi­va ai­ka keit­ti­ö­re­mon­til­le. To­det­tiin, et­tä sitä jou­dun vie­lä to­vin haa­vei­le­maan ja se pas­saa mi­nul­le. Tu­li­pa sa­mal­la pu­het­ta sii­tä­kin, et­tä sa­maan sys­syyn­hän oli­si jär­ke­vää hank­kia uu­si kyl­miö, sem­moi­nen Fes­ti­von 120 sent­ti­nen ti­laih­me. Tai oi­ke­as­taan sel­lais­ta tar­vit­tai­siin jo nyt ki­pe­äs­ti, kun ny­kyi­nen jää­kaap­pi al­kaa vä­syä taak­kan­sa al­la. Sii­tä on kah­vat vaih­det­tu jo ai­ka­päi­vää sit­ten, ovi­hyl­lyt on rik­ki ja hyl­ly­le­vy­jä­kin me­ne­tet­ty. Yh­del­le hyl­lyl­le ei saa ase­tel­la 20:tä lit­raa mai­toa, va­roit­ti mie­he­ni. Minä en ihan heti to­tel­lut, vas­ta sit­ten, kun se en­sim­mäi­nen hyl­ly ha­jo­si.

Mie­he­ni hy­vin ym­mär­si ja myö­tä­e­li kyl­mi­ö­haa­vet­ta­ni­kin, mut­ta am­pui sen hil­li­tys­ti alas osoit­ta­en kän­ny­kän näy­töl­lä kyl­mi­ön al­la vilk­ku­vaa hin­taa sa­no­en hil­li­tys­ti vain: "Mel­koi­nen." Ihan mel­koi­ses­ti­han ne uu­te­na mak­saa, jo­ten siir­ryin siis ute­li­ai­suut­ta­ni kurk­kaa­maan suo­sik­ki­kaup­pa­ni va­li­koi­maa: www.tori.fi. Siel­tä­hän löy­tyi­kin mai­nio yk­si­lö – nel­jä vuot­ta van­ha kyl­miö, jota oli käy­tet­ty vain puo­li vuot­ta pe­ru­noi­den säi­lö­mi­seen. Muu­ten se oli ol­lut tyh­jän­pant­ti­na ja vai­kut­ti ihan mei­dän kyl­mi­öl­tä.

Mut­ta.

Sot­ka­mos­sa.

511 ki­lo­met­riä.

Tah­too ol­la mat­kaa Mänt­sä­läs­tä hie­man.

Kun myy­jä kui­ten­kin suos­tui myy­mään kaa­pin meil­le just sil­lä tin­ki­hin­nal­la, mitä olim­me val­miit mak­sa­maan, pää­tim­me läh­teä laa­tu­ai­ka-aje­lul­le mie­he­ni kans­sa Kai­nuun jyl­hiin mai­se­miin. Minä mie­li­ku­vit­te­lin mat­kan su­ju­van ihan rat­toi­sas­ti, men­nen tul­len ro­mant­ti­ses­ti kä­si­kä­des­sä vie­rek­käin is­tu­en ja vaik­ka lau­la­en. Yö Vuo­ka­tis­sa ho­tel­lis­sa, sit­ten hyvä aa­mu­pa­la ja vii­mein kyl­mi­ön kans­sa ta­kai­sin ko­tiin. Ei­kö tämä kuu­los­ta ihan toi­mi­val­ta suun­ni­tel­mal­ta? Hyö­dyl­lis­tä, yh­dis­tä­vää pa­ri­suh­de­ai­kaa par­haim­mil­laan.

In­nos­tuim­me sit­ten ker­to­maan tu­le­vas­ta mat­kas­tam­me muu­ta­man pa­ris­kun­nan il­lan­vie­tos­sa ja ha­vait­sim­me suun au­kai­se­mi­sel­la ole­van suu­ren vai­ku­tuk­sen.

Ys­tä­vä­per­heen mies hok­sa­si heti ker­toa, et­tä sat­tu­moi­sin hei­dän mö­kil­lään Ka­jaa­nis­sa on juu­ri täl­lä het­kel­lä lo­ma­lai­sia ja kuo­mu­kär­ry tyh­jä­nä. Ja mei­tä täs­sä asi­as­sa voi­si kiin­nos­taa se, et­tä tuo tyh­jä kär­ry tu­lee joka ta­pauk­ses­sa täl­lä sa­mai­sel­la vii­kol­la Mänt­sä­lään ta­kai­sin. Et­tä kel­pai­si­ko mei­dän kyl­mi­öl­le kyl­mä ko­tiin­kul­je­tus­kyy­ti?

No veik­ko­set. Kel­pai­si kyl­mi­öl­le ja meil­le­kin eh­kä. Pi­kai­ses­ti mie­tit­tiin, et­tä voim­me puo­li­so­ni kans­sa ihan mie­lel­läm­me kor­va­ta tä­män pa­ri­suh­de­a­je­lun vaik­ka is­tu­mal­la lau­la­en sen sa­mai­sen ra­pi­at kym­me­nen tun­tia ko­to­na soh­val­la käsi kä­des­sä, kun noin so­pi­vas­ti on kär­ry ja kyy­ti tar­jol­la.

Sit­ten oli vuo­ros­sa mel­koi­nen mää­rä soit­te­lua, ja laa­dit­tiin Fa­ce­boo­kiin il­moi­tus, jos­sa et­sit­tiin aut­ta­vaa ih­mis­tä Kai­nuun pääs­sä. Se kär­ry kun pi­täi­si ha­kea mö­kil­tä, käy­dä nos­ta­mas­sa sii­hen se vaa­ti­ma­ton 150 ki­loi­nen kyl­mi­öm­me ja pa­laut­taa ta­kai­sin mö­kil­le.

Il­moi­tus oli tu­lok­se­kas ja no­pea. Pari tun­tia il­moi­tuk­sen jul­kai­sus­ta pu­he­lin soi ja vies­ti ki­lah­ti. Apu löy­tyi, poh­joi­sen mies oli val­mis te­ke­mään mie­hen työn. Hän läh­ti poi­kan­sa kans­sa sa­man tien mat­kaan, ha­ki­vat kyl­mi­öm­me ja vei­vät sen odot­ta­maan tut­ta­vien mö­kil­le ko­tiin­toi­mi­tus­ta. Kuu­lin, et­tä sa­mal­la he kan­toi­vat mö­kil­lä myös pari soh­vaa uu­sil­le pai­koil­leen ja oli­vat näin avuk­si muil­le­kin.

Aja­tel­la, he pys­tyi­vät sa­mal­la ker­ral­la aut­ta­maan mo­nia ih­mi­siä!

Mie­le­ni on nyt niin läm­min. Olen iloin­nut jo mon­ta päi­vää sii­tä, mi­ten avu­li­ai­ta ih­mi­set ovat. He tar­jo­si­vat kyy­tiä kyl­mi­öl­lem­me, ja­koi­vat il­moi­tus­tam­me so­mes­sa ja aut­toi­vat pai­na­van taa­kan siir­tä­mi­ses­sä. Ker­ta kaik­ki­aan, mil­lai­sia nä­ky­mät­tö­miä ys­tä­väl­li­syy­den ver­kos­to­ja ym­pä­ril­lä on­kaan. Ei tar­vi­ta mon­taa yh­dis­tä­vää asi­aa. Vain ha­lua aut­taa.

Tämä ko­ke­mus vah­vis­taa tun­net­ta, et­tä aut­ta­mi­nen an­taa niin pal­jon. Se tu­kee au­tet­ta­vaa ja an­taa aut­ta­jal­le hy­vän mie­len. Nyt kun sain it­se ol­la aut­ta­mi­sen koh­tee­na, nou­see kas­voil­le­ni läm­min ilo, hymy ja on­ni. Koen ole­va­ni jon­kun suu­rem­man rak­kau­den läm­mös­sä.

Et­tä voi­kin kyl­miö näin läm­mit­tää miel­tä! Nyt se jo sei­soo tuos­sa keit­ti­ös­sä muis­tut­ta­mas­sa mi­nua täs­tä pro­jek­tis­ta. Ei hait­taa yh­tään, et­tä se viet­ti al­ku­e­lä­män­sä maa­ta­lon te­ol­li­suus­ra­ken­nuk­ses­sa ja hai­see sil­le kuu­lui­sal­le ra­hal­le. Na­ve­tan haju häl­ve­nee ai­ka­naan, nyt saan iloi­ta kyl­mi­ös­tä­ni het­ken kai­kil­la ais­teil­la­ni. Ai­on lait­taa sen oveen kor­tin, jon­ka ti­laan lap­sel­ta­ni, joka on tai­ta­va teks­taa­ja:

Toi­sen ih­mi­sen aut­ta­mi­nen

ei vält­tä­mät­tä muu­ta maa­il­maa

– mut­ta se muut­taa tuon yh­den ih­mi­sen maa­il­man.

Kii­tos. Oli iha­na ol­la au­tet­ta­va­na.