JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Marraskuusta ikuiseen suveen

4.11.2023 6.00

Juttua muokattu:

1.11. 11:05
2023110111050420231104060000

Mark­ku Ka­mu­la

Kun puut ovat luo­pu­neet leh­dis­tään ja nii­den ok­sat piir­ty­vät tai­vas­ta vas­ten kuin mus­tat suo­net, on mar­ras­kuu. Sil­loin maa­kin on mus­ta, la­ho­a­via leh­tiä on kaik­ki­al­la ja lin­tu­jen ää­ni on hai­pu­nut ete­lään. Elä­män ra­jal­li­suus nä­kyy olo­huo­neen ik­ku­nas­ta, kun tuu­li käy kuk­kien ylit­se ja nii­tä ei enää ole.

Sy­ty­tän kynt­ti­län ja kat­son pi­a­non pääl­lä ole­vaa val­kois­ta en­ke­li­pat­sas­ta. Pie­nen en­ke­lim­me ylit­se kävi lem­peä lou­na­tuu­li, joka riit­ti ir­rot­ta­maan hen­not te­rä­leh­det ja tait­ta­maan var­ren. Hä­nen ylit­seen käy­nyt tuu­li kuis­ka­si, et­tä Luo­jan sil­mät nä­ki­vät hä­net jo en­nen kuin me tie­sim­me hä­nes­tä, ja hä­nen ni­men­sä oli kir­joi­tet­tu elä­män kir­jaan, vaik­ka ai­no­a­kaan hen­käys ei käy­nyt hä­nen huu­lil­laan. Vaik­ka hä­nen elä­män­sä syk­ki vain äi­din sy­dä­men al­la, se ei ol­lut pie­ni elä­mä. Se oli niin suu­ri elä­mä kuin ih­mi­sen elä­mä voi ol­la. Hä­nen elä­män­sä oli täy­del­li­nen, ei­kä sii­hen si­säl­ty­nyt yh­tään ki­pua ei­kä luo­pu­mis­ta. Hä­nen elä­män­sä al­koi su­loi­ses­sa unes­sa ja päät­tyi su­loi­seen uneen. Se on ih­me, ja Ju­ma­lan kaik­ki teot ovat ih­meel­li­siä.

Sy­ty­tän kynt­ti­län pöy­däl­le, jos­sa on vel­je­ni kuva. Vah­van ja vä­ke­vän vel­je­ni, joka eli elä­mään­sä täy­sil­lä. Kuka oli­si ar­van­nut, et­tä hä­nen nuor­ta sy­dän­tään peh­mit­ti Ju­ma­lan esit­tä­mä ky­sy­mys, mis­sä ai­ot viet­tää ian­kaik­ki­suu­te­si? Kun hä­tään­ty­neen lu­vat­tiin us­koa evan­ke­liu­mi, sii­tä tuli hä­nen voi­man­sa. Ar­mo ja an­teek­si­an­to sai hä­nen aut­ta­vai­sen mie­len­sä vie­lä enem­män pal­ve­le­maan lä­him­mäi­si­ään. Hän näki elä­män ja lä­him­mäi­set ym­pä­ril­lään Ju­ma­lan lah­ja­na, ja kii­tos tuli ki­rouk­sen ti­lal­le.

Vel­je­ni elä­män vii­mei­nen tuu­li oli kuin suih­ku­vir­taus, joka tu­lee pai­na­van il­man jäl­keen. Sel­lai­nen tuu­li kaa­taa ul­jaan puun, jon­ka juu­ret ovat sy­väl­lä maas­sa ja jon­ka sa­no­taan kes­tä­vän ra­jut­kin myrs­kyt. Ja kun myrs­ky on ohit­se, sitä ei kui­ten­kaan enää ole.

Kol­man­nen kynt­ti­län sy­ty­tän pie­nen tyt­tä­re­ni ku­van eteen. Hä­nen­kin var­ten­sa oli heik­ko ja ku­kin­to kau­nis, mut­ta hau­ras. Hä­nen oli kes­tet­tä­vä niin pal­jon, et­tä mo­nes­ti ajat­te­lin var­ren jo kat­ke­a­van. Ru­koi­lin, et­tä osa hä­nen kuor­mas­taan voi­si tul­la mi­nun pääl­le­ni, mut­ta it­se hä­nen­kin oli kuor­man­sa kes­tet­tä­vä. Hä­nen elä­mäs­sään ei ol­lut tyyn­tä kuin tovi syn­ty­män het­ken jäl­keen ja tovi en­nen vii­meis­tä het­keä. Lo­pul­ta hän oli niin hau­ras ja heik­ko, et­tä pie­nen pie­ni tuu­len hen­käys riit­ti ir­rot­ta­maan sie­lun ruu­miis­ta, ja niin hä­nen elä­män­sä päät­tyi. Lii­an ai­kai­sin, ai­van lii­an ai­kai­sin. Niin sil­loin ajat­te­lin. Olen kui­ten­kin nyt ym­mär­tä­nyt, et­tä hän vain pää­si pe­ril­le en­nen mi­nua.

Isä­ni ku­vas­sa näen va­kaan ja lu­jan kat­seen. Näen ku­vas­sa mie­hen, joka oli syn­ty­nyt en­nen so­tia ja jou­tu­nut ai­kui­sek­si jo lap­se­na. Näen ku­vas­sa mie­hen, joka an­toi elä­män­sä työl­leen ja per­heel­leen. Hä­nel­le­kin sy­ty­tän kynt­ti­län. Hä­nen elä­mäs­sään mo­net tuu­let oli­vat vas­ta­tuu­lia, joi­ta koh­den pus­kien isä­ni hoi­ti teh­tä­vän­sä. Vai­keuk­sien kes­kel­lä ei jää­nyt epä­sel­väk­si, et­tä hän on li­haa ja ver­ta. Mut­ta kun Ju­ma­lan hen­ki sai pu­hu­tel­la, hä­nen sy­dä­men­sä suli nöy­räk­si ja tar­vit­si an­teek­si­an­toa.

Ai­van vii­mei­si­nä ai­koi­na isä­ni sai ol­la joi­ta­kin ker­to­ja kuin ke­pe­ä­jal­kai­nen nuo­ru­kai­nen ke­väi­sel­lä ke­dol­la. Ker­to­muk­sis­sa kie­tou­tui­vat toi­siin­sa muis­tot ja unel­mat, to­si­a­si­at ja mie­li­ku­vi­tus. Hy­väs­te­ly hä­nen kans­saan kes­ti vuo­sia, mut­ta sil­ti vii­mei­sen het­ken tuu­lah­dus tuli yl­lät­tä­en kuin tyy­nen jär­ven se­läl­lä au­rin­gon jo las­kies­sa. Tuu­lah­dus, joka nos­taa vain vä­reen ve­den pin­taan ja rau­hoit­tuu heti.

Sy­ty­tän kynt­ti­län vii­mei­se­nä äi­ti­ni ku­van eteen. Näis­tä rak­kais­ta olen ta­van­nut hä­net vii­mek­si. Hä­net, joka ra­kas­ti mi­nua niin pal­jon, et­tä nuo­ru­kai­se­na tun­sin hä­pe­ää, kun vas­ta­sin hä­nen hy­vyy­teen­sä ko­vuu­del­la ja lem­pey­teen­sä vä­lin­pi­tä­mät­tö­myy­del­lä. Äi­ti­ni, jon­ka suu­ri rak­kaus ja elä­män­teh­tä­vä olim­me me, hä­nen lap­sen­sa.

Sil­loin, kun pi­din hän­tä vii­mei­sen ker­ran kä­des­tä ja ha­la­sin hän­tä, oli ai­van ty­ven. Äi­ti sa­noi, et­tä jos em­me ta­paa tääl­lä, niin ta­paam­me tai­vaas­sa. En­nen läh­tö­ä­ni hä­nen luo­taan lai­toin tu­tun Sii­o­nin lau­lu­ja tois­ta­van le­vyn soi­maan ja sit­ten siu­na­sim­me toi­si­am­me. Oven ta­ka­na­ni sul­kies­sa­ni en ol­lut var­ma, nä­em­me­kö enää. Em­me näh­neet. Hä­nen vii­mei­ses­sä het­kes­sään oli jo­ta­kin sel­lais­ta, mitä hän ei ol­lut kos­kaan en­nen näh­nyt, kos­ka vii­mei­set ih­met­te­le­vät sa­nat ih­met­te­li­vät, et­tä mitä nyt ta­pah­tuu.

Tänä py­häin­päi­vä­nä muis­tan tei­tä, joi­den kans­sa sain elää. Te pi­dit­te mi­nus­ta huol­ta ja minä teis­tä. Te ra­kas­tit­te mi­nua ja minä ra­kas­tin tei­tä. Minä ko­et­te­lin tei­tä ja te kes­tit­te mi­nua. Minä ri­koin tei­tä vas­taan ja te an­noit­te an­teek­si. Te pyy­sit­te siu­naus­ta ja minä sain siu­na­ta. Te kuun­te­lit­te mi­nua ja roh­kai­sit­te jat­ka­maan. Kun aja­tuk­se­ni oli­vat yl­ti­ö­päi­siä, te sait­te mi­nut hi­das­ta­maan. Ih­met­te­lim­me yh­des­sä ai­kaa ja elä­mää. Kat­se­lim­me yh­des­sä tul­vi­via ke­vät­niit­ty­jä ja kuk­ki­vaa luon­toa. Kor­ja­sim­me yh­des­sä sa­toa ja ker­ta­sim­me pak­kas­lu­ke­mia pir­tin läm­mös­sä. Ky­se­lim­me kuu­lu­mi­set sun­nun­tai­sin; lu­men mää­rän ja hii­ren­kor­van koon, puo­lu­kan kyp­sy­mi­sen. Vuo­de­na­jan mu­kaan, vuo­des­ta toi­seen. Ja ai­na koh­ta to­te­sim­me, et­tä se on taas jou­lu. Kun­nes tuu­li kävi tei­dän ylit­sen­ne, ei­kä tei­tä enää ol­lut.

Tänä py­häin­päi­vä­nä muis­tan tei­tä, pie­ni­äm­me, niin kuin muis­tan jo­kai­se­na päi­vä­nä. Tä­nään sy­ty­tän kynt­ti­län, mui­na päi­vi­nä vain muis­tan. Tei­tä, jot­ka muis­tu­tit­te, et­tä ai­ka on kuin käm­me­nen le­veys tai ei mi­tään ikui­suu­den rin­nal­la. Teis­sä me opet­te­lim­me, jos­ko osai­sim­me Jo­bin lail­la kiit­tää sii­tä, et­tä "Her­ra an­toi, Her­ra ot­ti, kii­tet­ty ol­koon Her­ran nimi."

Tänä py­häin­päi­vä­nä kii­tän si­nua, Ju­ma­la, le­vos­ta, jo­hon lap­se­ni, vel­je­ni, isä­ni ja äi­ti­ni ovat pääs­seet. Tääl­lä he us­koi­vat it­sen­sä py­häk­si, ja kos­ka niin olet lu­van­nut, nyt he ovat sitä. Tuu­li on käy­nyt hei­dän ylit­seen ja tyyn­ty­nyt jäl­leen. Mar­ras­kuu on vaih­tu­nut ikui­seen su­veen.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
MarkkuKamula

Istuttaisitko vielä omenapuun?

1.10.2024 9.10
MarkkuKamula

Pikalähtö puheen pidosta

31.8.2024 6.35
MarkkuKamula

Elämän tarkoituksesta

26.7.2024 15.25
MarkkuKamula

Mielessä Pudasjärven Suviseurojen viimeinen puheenvuoro

26.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Arvokkain asema? – Mietteitä valmistujaisten aikaan

1.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Äiti

12.5.2024 6.00
MarkkuKamula

Miten minun tulisi nyt toimia?

27.3.2024 7.00
MarkkuKamula

Purkuinfoa ja taivaan terveisiä

29.2.2024 6.00
MarkkuKamula

Tasaisen tavallinen lauantai – rakkaudella höystettynä

27.1.2024 6.00
MarkkuKamula

Hirmuisesti velkaa ja silti velaton

31.12.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä oli ennen kuin mitään oli?

24.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä aika on?

12.10.2023 7.30
MarkkuKamula

Aivan paras kanava

23.8.2023 7.00
MarkkuKamula

Lyhyt, mutta täydellinen elämä

26.7.2023 6.00
MarkkuKamula

Maitokärryt, muriseva kuutoskone ja mönkijä – muistoja suviseuratyövuoroista

28.6.2023 6.00
MarkkuKamula

"Söin, annoin pikkusiskolleni, ja hänkin söi"

30.5.2023 6.00
MarkkuKamula

Jumala siunatkoon Suomen kansaa

29.4.2023 6.00
MarkkuKamula

Mukavat ja vähemmän mukavat kotityöt

26.3.2023 7.00
MarkkuKamula

Inflaatio ei syö armoa

3.3.2023 6.00
MarkkuKamula

Raamatulliset kädet

27.1.2023 6.00
MarkkuKamula

Kaksi tyhjätaskuista nuorta lupasi rakastaa

23.12.2022 6.00
MarkkuKamula

Odottamisia

27.11.2022 6.00
MarkkuKamula

Sielunvihollinen – kesy satuhahmo?

26.10.2022 6.00
MarkkuKamula

Uskon, toivon ja rakkauden keskellä ohut tumma raita

25.9.2022 6.15
MarkkuKamula

Mieleen piirtyi kuva leirinuotiosta

23.8.2022 7.00
MarkkuKamula

"Taivaan iloa, taivaan riemua" – Mielikuvia taivaasta

17.7.2022 7.00
MarkkuKamula

Onnellisia ja kirpaisevia muistoja Suviseuroista

10.6.2022 7.00
MarkkuKamula

Yhteiset hetket jäivät unelmiksi

8.5.2022 6.00
MarkkuKamula

Muutama lintuaiheinen kysymys Luojalle

25.4.2022 6.00
MarkkuKamula

Siitä kutsusta en uskaltanut kieltäytyä

23.3.2022 6.00
MarkkuKamula

Sanojen voima

16.2.2022 6.00
MarkkuKamula

Tosipaikan edessä

23.1.2022 7.00
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys