Mi­nul­la on muis­to­ja su­vi­seu­rois­ta koko elä­mä­ni ajal­ta, sil­lä su­vi­seu­roi­hin läh­te­mis­tä pi­det­tiin tär­ke­ä­nä jo lap­suus­ko­dis­sa­ni – ja sa­moin oli myös omas­sa per­hees­sä­ni. Vain joi­na­kin ke­si­nä olen jää­nyt ko­tiin pien­ten las­ten kans­sa.

Aila Kuusamon suviseuroissa kesällä 1961.

Haastateltavalta

Var­hai­sim­mat pie­nen ty­tön muis­ti­ku­va­ni ovat Yli­vies­kan su­vi­seu­rois­ta vuo­del­ta 1950, mut­ta tar­kem­pia muis­to­ja mi­nul­la on jo vuo­den 1957 Kuo­pi­on seu­rois­ta. Muis­tan, kuin­ka äi­ti om­pe­li it­se la­ka­nois­ta tel­tan, joka ri­pus­tet­tiin na­ruil­la pui­hin kiin­ni. Me nu­kuim­me maa­ta vas­ten ja oli kyl­mä­kin, mut­ta muo­via ei ol­lut, jo­ten kas­tu­mi­sel­ta­kaan ei väl­tyt­ty. Jo­kai­nen meis­tä lap­sis­ta sai mu­kaan­sa vil­tin, jota käy­tet­tiin seu­ro­jen ai­ka­na, ja sa­moil­la vaat­teil­la olim­me koko seu­ra­reis­sun ajan. Äi­ti ja isä ot­ti­vat ko­toa mu­kaan yk­sin­ker­tai­set, mah­dol­li­sim­man hy­vin säi­ly­vät eväät: lei­pää, voi­ta, pii­mää ja pel­lin ko­koi­sen ka­la­ku­kon. Ruo­ka­pai­koil­la ei hen­not­tu käy­dä syö­mäs­sä. Lap­suu­des­sa­ni su­vi­seu­ro­jen kaik­ki pai­kat oli­vat lä­hel­lä. Mi­hin­kään ei ol­lut pit­kä mat­ka kä­vel­lä, ei­kä las­ten­kaan tar­vin­nut pe­lä­tä ek­sy­mis­tä.

Yli­vies­kan su­vi­seu­rat vuon­na 1963 muis­tan eri­tyi­se­nä sik­si­kin, kun pää­sin sin­ne yh­des­sä Ant­ti-puo­li­so­ni kans­sa. Häi­täm­me oli vie­tet­ty pari viik­koa ai­kai­sem­min, 15.6. Sil­loin nuo­ri­pa­ri yö­pyi kou­lun käy­tä­väl­lä aal­to­pah­vil­la. Eri­koi­sia va­rus­tei­ta ei ol­lut – vain yk­si la­ka­na oli mu­ka­nam­me. Kyl­myys oli­kin usein ”vie­raa­na” su­vi­seu­ra­ma­joi­tuk­sis­sam­me.

Pu­das­jär­ven su­vi­seu­rois­sa vuon­na 1972 muis­te­len ol­lee­ni per­hee­ni kans­sa asun­to­vau­nul­la ve­den lä­hei­syy­des­sä. Sil­loin yk­si so­ta­poi­ka huk­kui, mut­ta kuu­muu­den ta­kia ve­des­sä teki mie­li käy­dä kas­tau­tu­mas­sa. Mo­nes­ti po­ruk­ka vä­syi­kin ja ko­ti­mat­kal­le saa­tet­tiin läh­teä jo suun­ni­tel­tua ai­kai­sem­min.

Erään ker­ran Ant­ti-isä ei jak­sa­nut ajaa pa­luu­mat­kaa yh­teen me­noon vaan al­koi nuk­ku­maan. Yk­si lap­sis­ta ok­sen­si, jo­ten pää­tin jat­kaa mat­kaa nuk­ku­van po­ru­kan kans­sa, vaik­ka mi­nu­a­kin vä­syt­ti. Muis­tan, kuin­ka mi­nun piti te­räs­täy­tyä ai­na, kun au­to tuli ta­kaa ja pääs­tää se edel­le. Hän­ni­län­sal­men sil­lal­la mie­tin, ru­pe­ai­sin­ko nuk­ku­maan it­se­kin, mut­ta jat­koin vaan – ja vie­lä on­nel­li­ses­ti Kä­mä­rin mä­ki­kin sel­vit­tiin. Ko­ti­pi­haan pääs­ty­äm­me väki al­koi he­rä­tä, jol­loin huo­kai­sin heil­le, et­tei­vät he ole kos­kaan ol­leet niin vaa­ral­li­ses­sa kyy­dis­sä kuin nyt oli­vat. Tun­tuu vie­lä­kin, et­tä sii­nä täy­tyi ol­la pal­jon var­je­lus­ta mu­ka­na.

Ailan perhettä Turun suviseuroissa 1975.

Haastateltavalta

Oman per­hee­ni su­vi­seu­ra­reis­sut ruuh­ka­vuo­si­na 1970–80-lu­vuil­la teh­tiin useim­mi­ten kuor­ma-au­tol­la, joka oli nor­maa­lis­ti kau­pan käy­tös­sä. Ant­ti ja po­jat ra­ken­si­vat sii­tä ma­ja­pai­kan, jos­sa oli­vat la­ve­rit nuk­ku­mi­seen ja jon­ne siir­ret­tiin ai­na­kin yk­si häk­ki­sän­ky ja li­pas­to­kaap­pi, jo­hon saa­tiin as­ti­oi­ta ja eväi­tä. Muis­te­len, et­tä ”asun­to­kuor­ma-au­to” piti joka ker­ta käyt­tää en­nen reis­suun läh­töä ni­mis­mie­hel­lä hy­väk­sy­tet­tä­vä­nä niin, et­tä ta­ka­ko­pis­sa­kin sai kul­jet­taa ih­mi­siä, mut­ta ai­na sii­hen lu­van saim­me. Kuor­ma-au­toon mah­tui so­pi­va tar­peis­to, jota reis­sus­sa käy­tim­me. Usein su­vi­seu­ra­reis­su oli per­jan­tai-il­las­ta sun­nun­tai­hin, kos­ka kau­pas­ta ei oi­kein voi­nut ot­taa pi­dem­pää va­paa­ta. Ai­na reis­su oli kui­ten­kin odo­tet­tu ja val­mis­te­lu­jen ar­voi­nen.

Ke­sän lo­ma­mat­ka ajoi­tet­tiin ai­na su­vi­seu­roi­hin. Juu­ri mui­ta reis­su­ja ei teh­ty. Muis­tan, et­tä jos­kus – hy­vin har­voin – su­vi­seu­ra­mat­kaan yh­dis­tet­tiin jo­kin muu lo­ma­koh­de. Täl­lai­nen to­teu­tui vuo­den 1975 Tu­run su­vi­seu­ro­jen ai­kaan, jol­loin kä­vim­me Tu­run lin­nas­sa. Sil­loin 10. lap­sem­me oli syn­ty­nyt tou­ko­kuus­sa.

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä ny­kyi­sin su­vi­seu­rois­sa asu­taan kuin oma­ko­ti­ta­lois­sa. Pal­ve­lut ovat vuo­si toi­sen­sa jäl­keen pa­ran­tu­neet. Ei tar­vit­se enää käyt­tää vaik­ka­pa si­de­har­so­ja las­ten vaip­poi­na, joi­ta ai­ka­naan li­o­tet­tiin san­gois­sa ja pes­tiin sit­ten kä­sien pe­su­pai­kal­la ja kui­va­tet­tiin muun mu­as­sa ok­sil­la.

Aila kotiovella vastaanottamassa vierasta. Kuva kesältä 2023.

Haastateltavalta

Ny­kyi­sin kuun­te­len seu­ra­lä­he­tys­tä mie­lel­lä­ni ko­to­na. Iloit­sen sii­tä, et­tä koko ajan saa kuun­nel­la ja kaik­ki vä­li­a­jan oh­jel­mat­kin ovat niin mu­ka­via. Ko­ti­as­ka­reet­kin teen mie­lel­lä­ni niin, et­tei­vät ne mene pääl­lek­käin pu­heit­ten kans­sa. Puo­li­so­ni kuo­le­man jäl­keen olen käy­nyt ker­ran su­vi­seu­rois­sa pai­kan pääl­lä Kau­ha­val­la 2023 po­jan per­heen asun­to­vau­nus­sa ma­joit­tu­en. Tu­le­van ke­sän su­vi­seu­rois­ta en vie­lä osaa sa­noa, mut­ta nyt tun­tuu sil­tä, et­tä ko­ti­su­vi­seu­rois­sa on var­mas­ti hyvä ol­la.

Lo­puk­si to­te­an, et­tä vaik­ka käy­tän­nön asi­at ovat pal­jon muut­tu­neet, it­se seu­rat, lau­lu, us­ko­vais­ten yh­teys ja su­vi­seu­ro­jen "Tai­vaan esi­maun tun­te­mi­set" ovat säi­ly­neet sa­moi­na.