Hel­mi Yr­jä­nä

Helmi Yrjänä

Olen sa­na­hö­pe­rö. Kaik­ki sa­noi­hin liit­ty­vä kiin­nos­taa: sa­no­jen ra­ken­ne, mer­ki­tys, käyt­tö­tar­koi­tus, al­ku­pe­rä ja tapa, jol­la ne lau­su­taan.

Sa­no­jen ra­ken­ne on kieh­to­val­la ta­val­la ma­te­maat­tis­ta ja loo­gis­ta, kos­ka sa­nat ra­ken­tu­vat luon­nos­taan tiet­tyyn jär­jes­tyk­seen aset­tu­vis­ta osis­ta. Kie­li­ta­jun avul­la suo­mea äi­din­kie­le­nään pu­hu­va tie­tää, mis­sä jär­jes­tyk­ses­sä esi­mer­kik­si tai­vu­tus­tun­nus -lla ja omis­tus­lii­te -mme li­sä­tään kan­ta­sa­nan au­to pe­rään. On­han huo­mat­ta­vas­ti luon­te­vam­paa ajaa au­tol­lam­me kuin *au­tom­mel­la.

Alan­va­lin­nan ilo­ja ja var­jo­puo­lia on, et­tei mi­tään voi lu­kea tai kuun­nel­la ai­van täy­sin si­säl­töön kes­kit­ty­en. Yl­lät­tä­vät, eri­koi­set tai asi­ayh­tey­teen so­pi­mat­to­mat sa­na­va­lin­nat pis­tä­vät ai­na sil­mään ja tart­tu­vat kor­vaan. Mitä ha­vain­nol­li­sem­pi jo­kin sa­na­va­lin­ta on, sitä pa­rem­pi se on. Jos jo­kin sana on it­sel­le uu­si, pi­tää sen mer­ki­tys ai­na ot­taa sel­vil­le. Oma hom­man­sa on it­sel­le ou­to­jen mur­re­sa­no­jen ih­met­te­ly, joi­ta eri puo­lel­ta Suo­mea ole­vien ys­tä­vien pu­hees­ta vä­lil­lä bon­gaa.

Saa­tan jos­kus jää­dä miet­ti­mään ihan ta­val­li­si­a­kin sa­no­ja pi­dem­mäk­si ai­kaa. Mis­tä jo­kin sana on läh­töi­sin ja mik­si se tar­koit­taa juu­ri tiet­tyä asi­aa? Vä­lil­lä asia me­nee ly­hy­en poh­din­nan jäl­keen ohi, mut­ta usein tie­don­ha­lu voit­taa ja on pak­ko tut­kia asi­aa. Hy­vä­nä apu­na uu­sien sa­no­jen mer­ki­tys­ten sel­vit­tä­mi­ses­sä ovat ne­tis­tä löy­ty­vät Kie­li­toi­mis­ton sa­na­kir­ja sekä Suo­men mur­tei­den sa­na­kir­ja.

Sa­noil­la lei­kit­te­ly on olen­nai­nen osa omaa kie­len­käyt­tö­ä­ni. Joil­le­kin tun­ne­ti­loil­le ei ai­na löy­dy val­miik­si so­pi­vaa sa­naa, jo­ten saa­tan ku­va­ta esi­mer­kik­si epä­mää­räis­tä olo­a­ni sa­no­mal­la ”möh­köf­rönt­sis pöl­li­äi­nen pöö”. En to­sin juu­ri tuol­la ta­val­la ole kos­kaan sa­no­nut, mut­ta hy­vin sa­man­tyy­li­siä sa­no­ja voi suus­ta­ni tul­la. Uu­sin ta­pa­ni on pois­taa joi­den­kin sa­no­jen lo­pus­ta joh­ti­mia eli osia, joi­den avul­la luo­daan uu­sia sa­no­ja. Täl­löin jäl­jel­le jää­vät sa­nat ovat jok­seen­kin kum­mal­li­sia, mut­ta val­lan ihas­tut­ta­via. Saa­tan esi­mer­kik­si sa­noa, et­tä ”mää mä­rin” ja tar­koi­tan sil­lä, et­tä mä­ri­sen. Toi­saal­ta joi­hin­kin sa­noi­hin taas li­sään joh­ti­mia, jot­ta sa­nat kuu­los­tai­si­vat omaan suu­hu­ni so­pi­van si­jaan so­pi­vai­sel­li­sem­mil­ta. Joh­din­ten avul­la sa­nois­ta tu­lee peh­moi­sem­pia ja hel­pom­min lä­hes­tyt­tä­viä. Kun jo­kin on sur­kea, peh­men­nän ti­lan­net­ta sa­no­mal­la sen ole­van sur­ku­ma­lii­ni.

Lap­set ovat lois­ta­via ja luo­via kie­len­käyt­tä­jiä. Kun he ei­vät tie­dä jo­ta­kin sa­naa, he kek­si­vät ti­lal­le oman, usein ker­ta­käyt­töi­sen sa­nan. Yk­si pie­ni sis­kon­tyt­tö­ni sa­noi ker­ran kuk­kia hais­tel­les­saan, et­tä ne hai­se­vat ”pri­bi­dol­ta ja bra­si­li­al­ta”. Hie­nos­tu­neen kuu­loi­sia tuok­su­ja, mut­ten kyl­lä osai­si ker­toa, mil­lai­sia. Las­ten kans­sa pu­hu­es­sa myös oma sa­na­va­ras­to voi mie­li­ku­vi­tuk­sel­lis­tua.

Oi­kein käy­tet­ty­nä sa­nat ovat pal­jon ar­vok­kaam­pia ja mer­ki­tyk­sel­li­sem­piä kuin mit­kään konk­reet­ti­set lah­jat. Esi­mer­kik­si sil­loin har­voin, kun saan jol­ta­kin kor­tin tai kir­jeen, jon­ka kir­joit­ta­mi­seen lä­het­tä­jä on käyt­tä­nyt ai­kaa ja aja­tuk­sia, tun­tuu kuin sai­sin pie­nen lah­jan. On iha­naa, jos joku sa­noo kas­vo­tus­ten jo­ta­kin kau­nis­ta, mut­ta pa­pe­ril­le kir­joi­tet­tu­na sa­nat saa­vat ai­van uu­den ulot­tu­vuu­den. Pa­pe­ril­la sa­nat py­sy­vät ja nii­hin on mah­dol­lis­ta pa­la­ta uu­del­leen ja uu­del­leen. Kir­joit­ta­es­sa sa­no­jen va­lin­taa tu­lee usein myös mie­tit­tyä tar­kem­min kuin pu­hu­es­sa.

Yk­si esi­merk­ki kir­joi­te­tuis­ta, mer­ki­tyk­sel­li­sis­tä sa­nois­ta on eri­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa kir­joi­tet­ta­vat ke­hu­lap­pu­set. It­sel­lä­ni on tal­les­sa kou­lus­sa, rip­pi­lei­reil­lä, opis­tos­sa ja ka­ve­rei­den kes­ken kir­joi­tet­tu­ja ke­hu­pa­pe­rei­ta, joi­ta on mu­ka­va lu­kea jäl­keen­päin. Vah­vim­min mie­lee­ni on jää­nyt omal­ta rip­pi­lei­ril­tä­ni saa­ma pa­pe­ri. Mi­nun pa­pe­rii­ni oli muu­ta­ma ih­mi­nen kir­joit­ta­nut sa­nan kau­nis. Olin hy­vin häm­men­ty­nyt, mut­ta otet­tu. En ol­lut kos­kaan osan­nut aja­tel­la it­se­ä­ni kau­nii­na, vaan olin ra­ken­ta­nut kä­si­tys­tä it­ses­tä­ni lä­hin­nä eri­lais­ten per­soo­naan liit­ty­vien piir­tei­den kaut­ta. Tie­dän, et­tä sel­lai­nen per­soo­naan tai toi­min­taan kes­kit­ty­vä mi­nä­kä­si­tys on hyvä poh­ja, mut­ta tei­ni-ikäi­sel­le oli hy­vin tär­ke­ää kuul­la kau­nii­ta sa­no­ja myös muut­tu­vas­ta ul­ko­nä­ös­tä.

Voi, mi­ten pal­jon ar­vok­kai­ta sa­no­ja laa­ti­koi­de­ni kät­köis­tä löy­tyy­kään. Jot­kin läm­mit­tä­vät miel­tä, jot­kin nos­ta­vat tun­tei­ta pin­taan ja joi­den­kin kaut­ta pää­sen ta­kai­sin het­kiin, jol­loin olen sa­no­ja en­sim­mäi­sen ker­ran lu­ke­nut. Olen niin suu­ri pa­pe­ril­le kir­joi­tet­tu­jen sa­no­jen fani, et­tä ha­lu­ai­sin haas­taa myös si­nut kir­joit­ta­maan pa­pe­ril­le. Ota pa­pe­ria tai vaik­ka kort­ti ja kynä, kir­joi­ta ja lä­he­tä jol­le­kin lä­hei­sel­le sa­no­ja­si. Voit ol­la var­ma, et­tä pi­ris­tät hä­nen päi­vään­sä ja saat hä­nel­le hy­myn huu­lil­le. Vaik­ket sitä suo­raan sa­noi­si­kaan, voit näin osoit­taa aja­tel­lee­si hän­tä. Kir­joit­ta­mi­siin!