Miten voisimme tukea toisiamme entistä paremmin?

Lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­nen on sy­dä­mes­tä nou­se­vaa työ­tä. Se on ha­lua kul­kea mat­ka­ys­tä­vän rin­nal­la koh­taa­mal­la hä­net kuun­nel­len, siu­na­ten ja roh­kais­ten. Sitä voi­daan, ja sitä kan­nat­taa teh­dä myös or­ga­ni­soi­dus­ti. Eri­tyi­ses­ti krii­si­ti­lan­teen koh­da­tes­sa on tär­ke­ää tu­kea per­het­tä ha­ke­maan am­mat­ti­lais­ten tar­jo­a­maa apua. Krii­si­ti­lan­tees­ta riip­pu­en kun­nan ja seu­ra­kun­nan apu on kor­vaa­ma­ton­ta. Myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­ta voi ol­la jär­jes­tä­mäs­sä apua krii­sin kes­kel­lä elä­vään per­hee­seen. Jo­kai­nen voi toi­mia sil­mi­nä ja kor­vi­na lä­him­mäi­sen avun­tar­peel­le. Apua kan­nat­taa pyy­tää ja ha­kea ai­na kun sil­le on tar­vet­ta.

Seksuaalisuus – osa Jumalan luomistyötä

Kas­te­juh­las­sa olem­me usein kuul­leet psal­mi­koh­dan, jos­sa ihas­tel­laan ja ih­me­tel­lään Ju­ma­lan suur­ta luo­mis­työ­tä jo­kai­sen ih­mi­sen koh­dal­la: ”Sinä olet luo­nut mi­nut si­sin­tä­ni myö­ten, äi­ti­ni koh­dus­sa olet mi­nut pu­no­nut. Minä olen ih­me, suu­ri ih­me, ja kii­tän si­nua sii­tä. Ih­meel­li­siä ovat si­nun te­ko­si, minä tie­dän sen.” (Ps. 139:13–14.) Jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan luo­ma­na ai­nut­ker­tai­nen ja ar­vo­kas.

Kristillinen ihmiskäsitys perustuu Jumalan sanaan

Kris­til­li­nen op­pi ih­mi­ses­tä poh­jau­tuu Raa­ma­tun aja­tuk­seen sii­tä, et­tä ih­mi­nen on osa Ju­ma­lan luo­mis­työn ko­ko­nai­suut­ta. Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja kal­tai­sek­seen. Hän an­toi ih­mi­sel­le teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la kaik­kea luo­tua sekä li­sään­tyä ja täyt­tää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

SRK:n viestinnän teema pohjaa kestävään toivoon

Pie­ni lap­si nä­kee tu­le­vai­suu­den va­loi­sa­na. Elä­mä on täyn­nä toi­vei­ta ja unel­mia, jot­ka odot­ta­vat täyt­ty­mys­tään. Osa näis­tä ei kos­kaan täy­ty, mut­ta tämä ei vä­hen­nä lap­sen iloa tai luot­ta­mus­ta. Hän tu­lee koh­taa­maan myös pet­ty­myk­siä, mut­ta niis­tä hän ei vie­lä tie­dä. Lap­sen us­ko si­säl­tää toi­von, et­tä Ju­ma­la tie­tää, aut­taa ja joh­dat­taa.

Aika, Jumalan antama lahja

Ju­ma­la loi maa­il­man kuu­des­sa päi­väs­sä (1. Moos). Seit­se­män­te­nä päi­vä­nä hän le­pä­si (1. Moos. 2:2). Näin lu­kee Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä.

Kotisiionin työssä yhteisen asian äärellä

Sii­o­nin työs­sä tar­vi­taan mo­nen­lai­sia lah­jo­ja, sil­lä teh­tä­vät­kin ovat mo­net. On ol­ta­va joku, joka ra­ken­taa ja yl­lä­pi­tää seu­ro­jen pi­toon tar­vit­ta­vat ti­lat. Sa­moin hän, joka opet­taa ja saar­naa Ju­ma­lan sa­naa. On työ­teh­tä­viä heil­le, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat kuu­le­mi­sen etääl­lä­kin seu­ra­pai­kas­ta. Tär­ke­ää on kan­taa huol­ta niin ko­ti­sii­o­nin ta­lou­des­ta kuin toi­min­nan suun­nit­te­lus­ta­kin. Mil­lai­sia seu­ra­ti­lai­suu­det oli­si­vat­kaan, jos pai­kal­la ei oli­si sä­es­tä­jää, esi­lau­la­jaa tai seu­rai­sän­tää? Kai­kil­la eri työ­teh­tä­vil­lä on sama pää­mää­rä, mah­dol­lis­taa Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen.

Usko tulee kuulosta

Vii­me kuu­kau­det ovat näyt­täy­ty­neet elä­mäs­säm­me mo­nin ta­voin poik­keuk­sel­li­se­na ai­ka­na. Myös seu­rois­sa käy­mi­nen on saa­nut ko­ro­na­pan­de­mi­an ai­ka­na uu­sia mer­ki­tyk­siä. Pe­rin­tei­nen yh­del­lä kool­la ole­mi­nen vaih­tui vä­lil­lä seu­ro­jen kuun­te­le­mi­seen ne­tis­tä ja ra­di­os­ta. On suu­ri Ju­ma­lan siu­naus, et­tä seu­ra­tar­jon­taa on ol­lut run­saas­ti. Kii­tos kuu­luu mo­nil­le si­sa­ril­le ja vel­jil­le, jot­ka ovat mah­dol­lis­ta­neet seu­rat poik­keu­so­lo­suh­teis­sa­kin.

Liikunta on hyvä, muttei tärkein asia

Van­ha sa­non­ta ”Ter­ve sie­lu ter­vees­sä ruu­miis­sa” on pe­räi­sin roo­ma­lai­sel­ta ru­noi­li­jal­ta lä­hes kah­den vuo­si­tu­han­nen ta­kaa. Aja­tus on edel­leen ajan­koh­tai­nen ja roh­kai­see hoi­ta­maan fyy­sis­tä ja hen­kis­tä hy­vin­voin­tia. Tä­hän liit­tyy lä­hei­ses­ti ak­tii­vi­nen lii­kun­ta hy­vän kun­non yl­lä­pi­tä­mi­sek­si.

Pyhä Henki ohjaa totuuteen

Kris­ti­no­pin mu­kaan Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia. Vaik­ka us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen, Kris­tuk­sen seu­raa­jat ko­ke­vat kes­ki­näis­tä yh­teyt­tä. Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka al­ku­seu­ra­kun­ta eli kes­ki­näi­ses­sä rak­kau­des­sa. Tä­män sai ai­kaan Pyhä Hen­ki.

Kohtaanko lähimmäiseni?

Raa­mat­tu pu­huu use­as­sa koh­das­sa lä­him­mäi­sen koh­taa­mi­ses­ta. Tun­ne­tuin näis­tä ope­tuk­sis­ta lie­nee ker­to­mus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta, joka aut­toi hä­tään jou­tu­nut­ta lä­him­mäis­tään. Ker­to­mus on kuva pe­las­ta­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta, joka ei kä­ve­le kär­si­vän ih­mi­sen ohi. Kun Va­pah­ta­ja hoi­taa ih­mis­tä, on kyse täy­del­li­ses­tä koh­taa­mi­ses­ta.