Mediat tuovat esille yhä lisääntyvässä määrin tietoa keskittymiskyvystä, sen heikentymisestä ja harjoittamisesta. Helsingin Sanomat kertoi hiljattain, että tietotyöläiset käyttävät keskimäärin 47 sekuntia yhteen tehtävään ennen pomppaamista seuraavaan. Tämä tarkoittaa vaikkapa 47 sekuntia tietotekstin kirjoittamista ja sitten jo kurkistamista sähköpostiin tai someen.
Kännyköiden ja muiden älylaitteiden myötä monen ihmisen koulu- ja työpäivään ovat tulleet lukuisat keskeytykset ja yritys hoitaa useita asioita yhtä aikaa. Tähän liittyvä keskittymiskyvyn lasku tulee voimakkaasti esille esimerkiksi koulumaailmassa ja terveydenhoidon piirissä. Monet työelämässä olevatkin tunnistavat ilmiön, ja heillä on kokemusta keskittymiseen liittyvistä haasteista, kuten siitä, että keskittymistä vaativia tehtäviä siirretään tuonnemmaksi ja hoidetaan mieluummin tehtäviä, jotka ovat nopeita ja vaativat vähemmän perehtymistä.
Miten keskittymiskyvyn lasku vaikuttaa ja näkyy kristillisyyden seuratapahtumissa, joiden perusrunko on säilynyt pitkään samanlaisena? Saarnat ovat olleet menneinä vuosikymmeninä paljon nykyistä pidempiäkin, mutta nyt monella voi olla vaikeuksia keskittyä 45 minuutin mittaiseen seurapuheeseen tekemättä samalla jotain muuta. Koulussakaan ei taida juuri olla tämän tyyppisiä keskittymistä vaativia tilanteita.
Karkea nyrkkisääntö on, että aivojen hermostolliset yhteydet muovautuvat ja pysyvät yllä sen mukaan, mihin totutamme ne. Säännöllinen seuroissa käyminen on myös säännöllistä harjoitusta keskittymiskyvylle. Toisaalta monissa rauhanyhdistyksissä on todettu toimiviksi esimerkiksi raamatunkertomuskuvastoa hyödyntävät ja vähän normaalia lyhemmät pyhäkouluseurat. Lyhyempi puhe edellyttää olennaisen asian tiivistämistä, mikä helpottaa usein myös kuulijaa, etenkin lasta. Esillä oleva kuva voi puolestaan palauttaa harhailemaan lähteneet ajatukset takaisin seurapuheeseen. Pyhäkouluseuroista tulee yleensä kiitosta muiltakin kuin lapsilta.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys