Us­ko on ih­mi­sen hen­ki­lö­koh­tai­nen suh­de Ju­ma­laan. Vaik­ka us­koa ei voi näh­dä, sen syn­nyt­tä­män elä­vän yh­tey­den Kris­tuk­seen ja toi­siin us­ko­viin voi sel­ke­äs­ti tun­tea. Sa­moin voi tun­tea tuon yh­tey­den sam­mu­mi­sen. Mi­kä­li näin käy, esi­mer­kik­si ys­tä­vien tai per­heen­jä­sen­ten vä­lil­lä, ta­pah­tu­nut tuo ki­pua ja su­rua. Us­ko­nyh­teys on ai­nut­laa­tui­nen, sil­lä sen syn­nyt­tää Pyhä Hen­ki.

Us­kon me­net­tä­mi­nen ei ole vain hen­gel­li­nen va­hin­ko, vaan myös muu­toin elä­mää ko­et­te­le­va krii­si. Ti­lan­ne syn­nyt­tää mo­nen­lai­sia ky­sy­myk­siä ja poh­din­to­ja asi­a­no­sai­ses­sa. Ih­mi­nen, joka ko­kee, et­tä ei enää voi tai ha­lua us­koa ku­ten en­nen, saat­taa pe­lä­tä jou­tu­van­sa hy­lä­tyk­si tai tor­ju­tuk­si. Us­ko­vai­nen lä­hei­nen saat­taa puo­les­taan pe­lä­tä ky­syä ti­lan­tee­seen joh­ta­nei­ta syi­tä ja epä­röi sa­noit­taa ti­lan­teen ai­heut­ta­maa su­rua. Useim­mi­ten kaik­kien toi­vee­na on kui­ten­kin säi­lyt­tää rak­kau­del­li­nen ja kun­ni­oit­ta­va kes­ki­näi­nen suh­de.

Jee­sus an­taa esi­mer­kin sii­tä, kuin­ka us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen ja va­paa­eh­toi­nen asia. Hä­nen toi­min­tan­sa ei ope­ta us­koon pa­kot­ta­mis­ta tai pai­nos­ta­mis­ta. Jee­sus kut­sui ja ke­hot­ti. Sa­mal­la hän avoi­mes­ti pu­hui us­kon ja epä­us­kon eri­lai­sis­ta pää­mää­ris­tä, ikui­ses­ta elä­mäs­tä ja toi­saal­ta ka­do­tuk­ses­ta. Jos­kus ih­mi­set pa­hen­tui­vat Jee­suk­sen pu­hei­siin ja läh­ti­vät pois. Tuol­loin Jee­sus teki ope­tus­lap­sil­le mer­kil­li­sen ky­sy­myk­sen: ”Et­te­kö te myös tah­do men­nä pois?” Ju­ma­la an­toi ope­tus­lap­sil­le voi­maa py­syä Jee­suk­sen seu­ras­sa. Us­kon kaut­ta he nä­ki­vät, et­tä Jee­suk­sel­la on ”ikui­sen elä­män sa­nat” (Joh. 6:67–68.)

Täs­sä leh­des­sä, sa­moin kuin liit­tee­nä ole­vas­sa Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä, poh­di­taan ti­lan­tei­ta, joi­ta syn­tyy, kun joku luo­puu us­kos­taan. Ti­lan­teet syn­nyt­tä­vät ki­pei­tä ky­sy­myk­siä, pet­ty­mys­tä ja pel­koa. Sa­mal­la voi ih­me­tel­lä ja tun­tea kii­tol­li­suut­ta sii­tä, et­tä it­se saa jää­dä ope­tus­las­ten ta­voin Jee­suk­sen seu­raan. Ju­ma­la nä­kee ja tun­tee kai­ken. Hän kuu­lee ru­kouk­set, joi­ta tuos­sa­kin ti­lan­tees­sa lä­he­te­tään hä­nel­le. Ju­ma­lal­ta voi pyy­tää, et­tä ih­mis­suh­teet sai­si­vat säi­lyä eh­ji­nä. Hä­nel­tä saa pyy­tää oi­kei­ta sa­no­ja, voi­maa kil­voi­tel­la ja ek­sy­neen lä­hei­sen pa­laa­mis­ta Isän ko­tiin.