Tä­män leh­den Kap­säk­ki-osi­os­sa pu­hu­taan muut­ta­mi­ses­ta toi­sel­le paik­ka­kun­nal­le. Opis­ke­lu­paik­ka, uu­si työ tai muut­tu­nut elä­män­ti­lan­ne voi joh­taa muut­toon. Uu­del­le paik­ka­kun­nal­le muut­ta­mi­seen liit­tyy mo­nen­lai­sia tun­te­muk­sia: odo­tus­ta, jän­ni­tys­tä, iloa ja huol­ta. Moni poh­tii, mi­ten so­peu­tuu uu­teen ym­pä­ris­töön, löy­tyy­kö ys­tä­viä ja mi­ten ar­jen saa su­ju­maan. So­peu­tu­mis­ta ede­saut­taa se, jos tie­tää pai­kal­la ole­van val­miik­si jon­kun ys­tä­vän, tut­ta­van tai su­ku­lai­sen.

Suo­men si­säis­tä muut­to­lii­ket­tä tut­kit­ta­es­sa vuo­sien ja vuo­si­kym­men­ten tren­di on ol­lut kau­pun­gis­tu­mi­nen. Muut­to­lii­ke on suun­tau­tu­nut ete­lään, mut­ta myös alu­eel­li­siin kas­vu­kes­kuk­siin. Ke­säl­lä 2022 jul­kais­tu­jen Ti­las­to­kes­kuk­sen tie­to­jen mu­kaan muut­to­liik­kees­sä on näh­tä­vis­sä ai­em­mas­ta poik­ke­a­via asi­oi­ta. Esi­mer­kik­si Uu­den­maan maa­kun­ta me­net­ti vä­es­tö­ään muu­al­le Suo­meen en­sim­mäis­tä ker­taa 70 vuo­teen. Maa­kun­nis­ta Lap­pi sai puo­les­taan muut­to­voit­toa en­sim­mäis­tä ker­taa kuu­teen­kym­me­neen vuo­teen. Muut­to­voit­ta­jia oli­vat yleen­sä maa­kun­tien suu­ret kau­pun­git ku­ten Tur­ku, Tam­pe­re ja Kuo­pio.

Muut­to­lii­ke ei ole vain lu­vuis­ta muo­dos­tu­via ti­las­to­ja. Jo­kai­sen lu­vun ta­ka­na on joku yk­si­lö, ih­mi­nen. Ih­mi­sel­lä puo­les­taan on pää­sään­töi­ses­ti tar­ve kuu­lua jouk­koon, tul­la näh­dyk­si ja koh­da­tuk­si sekä tun­tea it­sen­sä hy­väk­sy­tyk­si tois­ten jouk­koon. Elä­vä us­ko on omis­ta­jal­leen suu­ri lah­ja myös paik­ka­kun­taa vaih­ta­es­sa. Us­ko yh­dis­tää omis­ta­jan­sa uu­den asuin­pai­kan us­ko­viin eli Ju­ma­lan per­hee­seen. Us­ko­vai­sel­la on halu ha­keu­tua sin­ne, mis­sä yh­tei­sen us­kon omis­ta­vat ko­koon­tu­vat Ju­ma­lan sa­nan ää­reen. On tär­ke­ää, et­tä paik­ka­kun­nal­le muut­ta­neet huo­mi­oi­daan ja toi­vo­te­taan ter­ve­tul­leik­si siel­lä jo asu­vien ta­hol­ta.

Kir­joit­ta­es­saan eri seu­ra­kun­nil­le apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa ih­mis­jou­kol­le, jois­ta osan hän tun­si, osaa ei. Kui­ten­kin apos­to­li lä­hes­tyy hei­tä tut­ta­val­li­ses­ti, omi­na vel­ji­nään ja si­sa­ri­naan Her­ras­sa. Hän nä­kee hei­dät it­sen­sä Ju­ma­lan kut­su­ma­na ja Kris­tuk­sen py­hit­tä­mä­nä jouk­ko­na (1. Kor. 1:2). Näis­tä ih­mi­sis­tä koos­tui tuol­loin ja koos­tuu yhä Kris­tuk­sen maan pääl­lä ole­va seu­ra­kun­ta.