– Asepalvelusta suorittavat nuoret koulutetaan kestämään ja selviämään toimintakykyisenä taistelukentän kaltaisissa olosuhteissa, kertoo valmiuspäällikkö Timo Lesonen. Hän esittelee sodan aikaista panssarivaunua, joka on Oulun Hiukkavaarassa MPK:n tilojen pihamaalla.
Saara Kolehmainen

Maanpuolustuskoulutus MPK:n valmiuspäällikkö Timo Lesonen muistelee Jumalan varjelusta Suomen historiassa ja luottaa edelleen Suomen puolustuskykyyn.
Alphonse Haba vieraili elokuussa lähetysmatkansa aikana myös Oulussa SRK:n toimistolla. Hän tutustui henkilökuntaan ja häntä muun muassa haastateltiin Kuulen Pinnalla-podcastiin.

Humanitaarinen apu on usein elintärkeää – sillä pelastetaan ihmishenkiä maissa, joissa köyhyys ja puute ovat uskovaistenkin ihmisten arkipäivää.
Hyvinkään seurakunnan diakoni Anna Rauhala kertoo työnsä olevan monipuolinen.
Johanna Lumijärvi

– Diakoniatyössä ollaan tärkeiden asioiden äärellä. Jokaisen ihmisen kohtaaminen on merkityksellistä. Vaikeinta on avuttomuuden tai voimattomuuden tunne toisen ihmisen tuskan äärellä, Hyvinkään seurakunnan diakoni Anna Rauhala kuvailee.
Matias Setälä toimi esilaulajana Reisjärven opistoseuroissa kuluneena kesänä.
Opistoseurojen kuvapalvelu

Kun kuuluttaja on seurojen aluksi kertonut, mitä virttä tai laulua lauletaan, mikrofonin taakse saattaa seuraavaksi astella esilaulaja. Alavuden Rauhanyhdistyksessä on paljon esilaulajia, jotka palvelevat kirkkoseuroissa ja muissa suuremmissa seuroissa. Heitä on usein pyydetty myös kesän suuriin seuroihin.
Pixabay
Pixabay
Päivämiehen toimitus toivottaa oheisen kirjoituksen myötä hyvää ja iloista isänpäivää! Tällä viikolla ilmestyneessä lehdessä on luettavissa erilaisia kokemuksia ja näkökulmia isyydestä ja uskovaisena miehenä elämisestä.
Leverin perhe vasemmalta: Mick, Marc, Holly, Natalie, Lillia ja Emmalia.
Haastateltavilta

Vuosia sitten nuori poika seurasi isoisäänsä verkkokalastusaluksella. Poika oli lumoutunut joesta ja isoisänsä kyvystä ansaita elantonsa kalastamalla sen vesillä. Hän muistaa nähneensä hinaajia kulkevan jokea ylös ja alas.
Pielaveden Rauhanyhdistyksen toimitiloja on siivottava viikoittain, koska toimintaan kuuluu monenlaista ohjelmaa jopa neljänäkin päivänä viikossa. On siivousryhmiä, mutta yksinkin voi joskus siivota. Anne Tissarista on mukava tulla siivoamaan silloin kun hänelle itselleen vuorotyöläisenä sopii.
Jouni Tissari

Rauhanyhdistyksen toiminnassa on erilaisia tehtäviä, joihin valitaan vuosittain henkilöt. Joskus työtehtävä jatkuu pitkäänkin, mutta jos tehtävä ei tunnu itselle luontevalta, siitä voi pyytää vapautusta.
Harri Puolitaival oli kesäkuussa 2025 yksinvaelluksella Sallassa, pari yötä teltassa ja reittinä Topsakantaival. – Nautin suunnattomasti tuulen suhinasta ja lintujen liverryksestä. Suosittelen kokeilemaan yksinvaellusta ja joutenoloa luonnossa yksinkertaisten asioiden äärellä. Yksin ollessa ei ole paineita kuljetuista kilometreistä tai ”tuollakin huipulla pitäisi käydä”-ajattelusta – voi rauhassa antaa huipun olla siellä ja mennä joskus toiste.
Haastateltavalta

Harri Puolitaival, muhoslainen perheenisä ja yrittäjä, on tekoälyn ja koneoppimisen asiantuntija ja sähkötekniikan diplomi-insinööri. Torpatakseen koko ajan eri kanavista virtaavaa tietoa hänellä on omat konstinsa sekä koti- että työelämään.
Nela (vas.) ja Mollie (oik.) tulevat mielellään isänsä Ari Vähäjylkän syliin, kun on lukuhetken aika.
Timo Löppönen

Ari Vähäjylkkä asuu Anne-vaimonsa ja lastensa kanssa kanssa viihtyisässä kodissa Mockfjärdissä, Taalainmaalla.
Viime kesänä Helka Ahokas pääsi Jämsän opistoseuroihin Keuruulle.
KUVAT: Haastateltavalta

Helka Ahokas, 91, asuu Jyväskylässä kauniissa kodissaan, jossa monenlaiset pienet valot tuikkivat tunnelmallisesti. Seinillä on nypläten tehtyjä tauluja ja pöydillä liinoja.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.