Raija Humalajoelle on jäänyt rakkaita muistoja opistossa vietetystä vuodesta.
Opistoseurojen kuvapalvelu
Raija Humalajoelle on jäänyt rakkaita muistoja opistossa vietetystä vuodesta.
Opistoseurojen kuvapalvelu
Jämsän kr. kansanopiston vuosikurssilla 1981–1982 opiskeli kotiapulaislinjalla Raija Humalajoki. Hän on edelleen kiitollinen omille, jo edesmenneille, vanhemmilleen, että heillä oli mahdollisuus laittaa hänet ja sisko Pirjo yhtä aikaa opistoon. Nurmijärvellä ei tuolloin ollut uskovaisia koulukavereita. Molemmilla oli haave saada opistosta uusia uskovaisia ystäviä.
Kauko Sorvojalla on pitkä kokemus seurakentän rakentamisesta.
Suviseurojen kuvapalvelu
Kauko Sorvojalla on pitkä kokemus seurakentän rakentamisesta.
Suviseurojen kuvapalvelu
Kun Kauko Sorvojalta kysyttiin, voisiko hän alkaa jäseneksi Suviseurojen rakenne- ja logistiikkaryhmään, asiasta keskusteltiin vaimon kanssa, mutta lopulta hänen oli helppo vastata kyllä.
Inka Rovasalo käy koulua Jämsän opistossa ja nauttii yhdessä tekemisestä ja olemisesta muiden ihmisten kanssa.
Haastateltavalta
Inka Rovasalo käy koulua Jämsän opistossa ja nauttii yhdessä tekemisestä ja olemisesta muiden ihmisten kanssa.
Haastateltavalta
Jämsäläinen Inka Rovasalo kokee, että uskominen on toisinaan vaikeaa, mutta se tuo elämään paljon turvaa ja luottamusta.
Arto ja Sari Raivio asuvat Alajärven Hoiskossa vaalein sävyin sisustetussa omakotitalossa.
Mauri Penninkangas
Arto ja Sari Raivio asuvat Alajärven Hoiskossa vaalein sävyin sisustetussa omakotitalossa.
Mauri Penninkangas
Alajärven Hoiskossa asuvilla Sari ja Arto Raiviolla on yhteistä aviotaivalta takana jo 37 vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon, mutta tämä haastattelu keskittyy siihen, miltä heistä tuntui elellä 1980-lukua. Tuolloin he olivat parikymppisiä ja elämä oli edessä.
Pekka Vuonokari kertoo pitävänsä erityisesti virrestä 301, Kirkasta, oi, Kristus, meille. Hänestä virsi toimii myös rukouksena.
Raija Vuonokari
Pekka Vuonokari kertoo pitävänsä erityisesti virrestä 301, Kirkasta, oi, Kristus, meille. Hänestä virsi toimii myös rukouksena.
Raija Vuonokari
Pekka Vuonokarin lapsuuden ja nuoruuden aikoina uskovaiset lauloivat Siionin lauluja ja virsiä kaikissa tapaamisissa niin kodeissa kuin muissakin kohtaamisissa.
– Itselleen saa rukoilla voimaa siihen, että jaksaisi jatkaa matkaa puhtaalla omallatunnolla, Anja Väyrynen toteaa. – Uskovainen haluaa välttää tilanteita, joissa tietää joutuvansa kiusaukseen, Timo Olli jatkaa.
Timo Olli

Timo Olli ja Anja Väyrynen pysähtyivät keskustelemaan syntiinlankeemuskertomuksesta, joka on kirjoitettu Raamatussa 1. Mooseksen kirjan kolmannen luvun alkuun (1. Moos. 3:1–19).
Lastenlapset lauloivat papan iltalaulun ja -rukouksen ”Levolle laskeun Luojani”. Lastenlapset olivat Ismo-papalle rakkaita ja tärkeitä.
Linnea Linnanmäki
Lastenlapset lauloivat papan iltalaulun ja -rukouksen ”Levolle laskeun Luojani”. Lastenlapset olivat Ismo-papalle rakkaita ja tärkeitä.
Linnea Linnanmäki
Janakkalan Harvialassa asuva 58-vuotias Elina Kiviniemi on uuden edessä, sillä hän opettelee asumaan yksin. Hänen puolisonsa Ismo sai taivaskutsun viime syksynä.
Jukka Kamula on omassa elementissään Kokkolan seudun Rauhanyhdistyksen toimitalon laajennustyömaalla.
Jyri Saraste
Jukka Kamula on omassa elementissään Kokkolan seudun Rauhanyhdistyksen toimitalon laajennustyömaalla.
Jyri Saraste
Kokkolaan kotiutumista auttoivat sieltä löytyneet ystäväperheet. Kokkolan seudun Rauhanyhdistys eli silloin, kuten tänäänkin, kasvun ja vilkkaan toiminnan aikaa.
Alem (vas.), Agnes, Vida ja Livia pukeutuvat Lucian päivänä Lucia-neidoiksi. Alem, Agnes, Vida och Livia klär ut sig till tärnor på luciadagen.
Martta Ojanne
Alem (vas.), Agnes, Vida ja Livia pukeutuvat Lucian päivänä Lucia-neidoiksi. Alem, Agnes, Vida och Livia klär ut sig till tärnor på luciadagen.
Martta Ojanne
Lucian päivän vietolla on vahva perinne Ruotsissa. Tukholmalaiset Agnes Puhakka, Alem Atteyeh sekä Vida ja Livia Ojanne kertovat, että ovat viettäneet Lucian päivää jo ihan pienestä saakka.
Helmi Syri on tämän vuoden opistolainen Reisjärven kristillisessä kansanopistossa.
Juulia Korkala
Helmi Syri on tämän vuoden opistolainen Reisjärven kristillisessä kansanopistossa.
Juulia Korkala
Vietän joulun kotikotona perheeni kanssa. Kaikki sisarukset tulevat kotiin ja hetken talo on täynnä elämää. Jouluna aion ulkoilla, lukea kirjoja, saunoa, syödä jouluruokia ja viettää aikaa sisarusteni kanssa.
Anni Leppänen säestää kivijärveläisten voimakasta laulamista mielellään.
Haastateltavalta
Anni Leppänen säestää kivijärveläisten voimakasta laulamista mielellään.
Haastateltavalta
Kun kivijärveläistä Anni Leppästä pyydettiin seurasäestäjäksi, hän kieltäytyi ensimmäisellä kerralla.
Selina Lustig (vas.) ja Hanna Kurohlo kertovat, että Suomessa kouluruokailu on ihan kiva asia, mutta sekin on ihan kiva, että kouluun otetaan itse valitut omat eväät.
Eeva Yrjänä
Selina Lustig (vas.) ja Hanna Kurohlo kertovat, että Suomessa kouluruokailu on ihan kiva asia, mutta sekin on ihan kiva, että kouluun otetaan itse valitut omat eväät.
Eeva Yrjänä
Istun pyhäntäläisen perheen keittiössä 11-vuotiaitten Selinan ja Hannan kanssa. Juttelemme siitä, mikä Suomessa on parasta.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?