JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Evakkotaipaleella ja suurissa suruissa auttoi luottamus Jumalan huolenpitoon – satavuotiaan muistot ovat hyviä

Puhutaan maasta ja taivaasta
10.10.2022 10.30

Juttua muokattu:

10.10. 10:22
2022101010221820221010103000
Posiolainen Martta Määttä muistelee satavuotisen elämänsä vaiheita tyytyväisenä.

Posiolainen Martta Määttä muistelee satavuotisen elämänsä vaiheita tyytyväisenä.

Posiolainen Martta Määttä muistelee satavuotisen elämänsä vaiheita tyytyväisenä.

Posiolainen Martta Määttä muistelee satavuotisen elämänsä vaiheita tyytyväisenä.

In­ke­ri Heik­ka­la

Po­si­ol­la pal­ve­lu­ta­los­sa asus­te­lee sa­dan vuo­den ra­ja­pyy­kin ylit­tä­nyt Mart­ta Määt­tä. Py­säh­dyim­me muis­te­le­maan Mar­tan elä­män­vai­hei­ta.

– Kuu­sa­mos­ta­han minä tu­lin Suon­nan­ky­lään pal­ve­li­jak­si kuu­si­tois­ta­vuo­ti­aa­na.

Sil­le tiel­le Mart­ta jäi. Tuli tal­vi­so­ta ja evak­ko­reis­su Ke­mi­jo­ki­var­teen. Mart­ta muis­te­li, mi­ten pak­ka­ses­sa ta­lu­tet­tiin leh­miä ja lam­pai­ta.

– Re­pus­sa oli omia eväi­tä, ja ta­lois­ta­han sitä sai ruo­kaa ja yö­paik­kaa.

Eva­kos­ta pa­lat­tiin ko­ti­ky­lään, ja Mart­ta avi­oi­tui pal­ve­lus­ta­lon po­jan kans­sa. Sa­mas­sa ta­lou­des­sa vel­jek­siä asui use­am­pi. Yh­del­tä kuo­li puo­li­so, ja Mart­ta ot­ti hoi­toon­sa näi­den nel­jä las­ta, jois­ta pie­nin oli vas­ta pa­ri­vuo­ti­as. Nämä lap­set mu­ka­naan hän läh­ti jat­ko­so­dan ai­ka­na evak­ko­reis­sul­le Sie­viin. Mart­ta hoi­ti lap­sia kuin omi­aan.

Evak­ko­ai­ka toi mu­ka­naan suu­ren su­run, sil­lä Mar­tan esi­koi­nen, toi­sel­la vuo­del­la ol­lut Vert­ti-poi­ka, me­neh­tyi evak­ko­pi­tä­jäs­sä.

So­dan jäl­keen pääs­tiin muut­ta­maan omaan ko­tiin, ja per­he kas­voi. Äi­ti-Mar­tan kä­det oli­vat täyn­nä työ­tä. Lei­vät pais­tui­vat pir­tin uu­nis­sa ja leh­mis­tä saa­tiin mai­toa. Ker­ma pii­mi­tet­tiin ja kir­nut­tiin voik­si. Jär­ves­tä saa­tiin ka­lo­ja.

– Ei kait sitä osan­nut muu­ta kai­va­ta. Se oli sitä elä­mää, mitä elet­tiin, hän kuit­taa aja­tuk­sen, jol­la yri­tin joh­dat­taa pu­het­ta elä­män työ­te­li­äi­syy­teen.

– Pot­tua kas­voi pel­los­sa, mi­ten nyt mil­loin­kin kas­voi.

Työs­tä ei ol­lut pu­laa, kun kaik­ki piti teh­dä kä­sin. Päi­vät ku­lui­vat ta­lon töis­sä ja ison per­heen huol­ta­mi­ses­sa. Öi­sin Mart­ta om­pe­li, sil­lä hän val­mis­ti it­se kaik­ki las­ten vaat­teet. Öi­sin puu­haa­mi­nen jäi pääl­le, jo­ten sit­ten­kin, kun oli­si saa­nut nuk­kua, Mart­ta ei osan­nut nuk­kua.

– Mut­ta nyt kyl­lä yöl­lä nu­kut­taa.

Olin läh­te­nyt ju­tut­ta­maan Mart­taa aja­tuk­sel­la, et­tä sai­sin kuul­la ker­to­mus­ta suu­ren per­heen elä­mäs­tä syr­jä­ky­län pir­tis­sä, jos­sa jo­ka­päi­väi­nen lei­pä oli ko­van työn ta­ka­na ja epä­var­muus tu­le­vai­suu­des­ta tut­tua. Ajat­te­lin kuu­le­va­ni niuk­kuu­des­ta. Mitä löy­sin­kään: osaan­sa tyy­ty­väi­sen ih­mi­sen, joka on saa­nut ai­na luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon! Ih­mi­sen muis­ti on ar­mol­li­nen. Se kar­sii pal­jon vai­kei­ta asi­oi­ta pois.

Muis­to pois­nuk­ku­neis­ta lap­sis­ta her­kis­ti Mar­tan mie­len.

– Siel­lä se on tal­les­sa tai­vaas­sa Vert­ti­kin.

28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys