Teks­ti: Saa­ra Oi­ka­ri­nen Ku­vat: Haas­ta­tel­ta­vil­ta

Mänt­sä­lä­läi­set Satu ja Mau­no Luok­ka­nen tu­li­vat iso­van­hem­mik­si 41- ja 43-vuo­ti­ai­na. Heis­tä tuli mum­mi ja uk­ki, kun tyt­tä­ren­ty­tär Saa­ga syn­tyi tou­ko­kuus­sa kuu­si vuot­ta sit­ten.

Ti­las­to­kes­kuk­sen (2019) mu­kaan iso­van­hem­mik­si tul­laan yhä van­hem­pa­na. Isä­ni­sät oli­vat vuo­den 2019 ti­las­tois­sa iso­van­hem­mik­si tul­les­saan kes­ki­mää­rin hie­man yli 63-vuo­ti­ai­ta ja äi­di­näi­dit hie­man yli 59-vuo­ti­ai­ta. Satu ja Mau­no Luok­ka­nen oli­vat siis ver­rat­tain nuo­ria, kun hei­dän esi­kois­tyt­tä­ren­sä Ju­lia tuli äi­dik­si ja en­sim­mäi­nen lap­sen­lap­si syn­tyi:

– Me elet­tiin ihan täy­sil­lä omia ruuh­ka­vuo­sia sil­loin, Satu ker­too.

– Meil­lä oli kak­si­tois­ta las­ta ja nuo­rin vas­ta puo­li­vuo­ti­as. Kun omat kuo­puk­set syn­tyi­vät sa­maan ai­kaan en­sim­mäis­ten lap­sen­las­ten kans­sa, ei eh­ti­nyt syn­tyä sel­lais­ta iso­van­hem­muu­den höp­säh­tä­nyt­tä vai­het­ta ol­len­kaan. Jos lap­sen­lap­set syn­ty­vät oman pik­ku­lap­si­a­jan jäl­keen, sitä eh­tii var­maan enem­män haa­veil­la iso­van­hem­muu­des­ta, val­mis­tau­tua sii­hen ja odot­taa uut­ta elä­män­vai­het­ta.

Satu Luok­ka­nen kom­men­toi ol­leen­sa tyt­tä­ren­sä kans­sa enem­män­kin ”äi­tiys­tä­viä”.

– Ol­laan ja­et­tu ras­kau­sa­jan ja lap­si­per­he­ar­jen kuu­lu­mi­sia toi­sil­lem­me. Kak­si lap­sen­lap­sis­ta on syn­ty­nyt hy­vin lä­hek­käin näi­den omien kah­den nuo­rim­man kans­sa, hän poh­tii.

Yh­des­sä­o­loa per­hei­nä

Luok­kas­ten iso­van­hem­muus on ol­lut enim­mäk­seen yh­des­sä­o­loa per­hei­nä. Kos­ka lap­sen­lap­set ovat sa­man­ikäi­siä eno­jen­sa ja tä­tien­sä kans­sa, he ovat ys­tä­viä ja leik­ki­ka­ve­rei­ta toi­sil­leen. Tyt­tä­ren per­he asuu myös Mänt­sä­läs­sä, muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­sä mum­min ja ukin luo­ta. He ovat iloin­neet sa­mal­la paik­ka­kun­nal­la ja lä­hek­käin asu­mi­ses­ta, kos­ka ovat voi­neet näin aut­taa puo­lin ja toi­sin.

– Kun täs­sä näh­dään usein, on kas­vet­tu lä­hei­sik­si toi­sil­lem­me. On ol­lut help­po ot­taa yö­ky­lään, ei­kä lap­sil­la ole ol­lut vie­ras­ta­mis­ta. Ol­laan vuo­ro­tel­tu las­ten­hoi­to­het­kis­sä ja yö­ky­läi­lyis­sä ja sii­tä on ol­lut meil­le­kin apua, kun ol­laan voi­tu teh­dä vii­kon­lop­pu­reis­su­ja il­man pie­nim­piä, Satu ker­too.

– Isom­mis­ta lap­sis­ta on myös seu­rak­si ja hoi­ta­jik­si, kun lap­sen­lap­set ovat täs­sä meil­lä, Mau­no sa­noo.

– Ihan ta­val­lis­ta ar­kea tai elä­mää me sil­loin­kin elel­lään, ei­kä mi­tään eri­tyi­siä ret­kiä ol­la teh­ty. Meil­lä ei rii­tä au­tos­sa paik­ko­ja ja tur­vais­tui­mia ko­din ul­ko­puo­li­siin me­noi­hin.

Se lap­sen kat­se

Las­ten­lap­sil­la on paik­kan­sa iso­van­hem­pien elä­mäs­sä.

– He kyl­lä ilah­dut­ta­vat ole­mal­la omia per­soo­ni­aan. Ovat jo­ten­kin tu­tun oloi­sia, iha­nia lap­sia, jois­ta tun­tee val­ta­vaa kii­tol­li­suut­ta, iloa ja yl­peyt­tä. Niin kuin omas­ta, isos­ta per­hees­tä myös, Satu ku­vai­lee.

– Jos töis­sä tu­lee ti­lai­suus ker­toa per­hees­tä, kyl­lä minä ai­na suur­ta yl­peyt­tä sii­tä tun­nen, hän li­sää.

Mau­non työ­pai­kal­la ei pal­joa per­heis­tä ju­tel­la.

– Mut­ta on per­heem­me koko ja iso­van­hem­muus tul­lut il­mi.

Satu ja Mau­no Luok­ka­nen tun­te­vat ole­van­sa tär­kei­tä näil­le pie­nil­le ih­mi­sil­le. Saa­ga, Jose ja Jo­han tuo­vat ky­läil­les­sään it­se te­ke­mi­ään pii­rus­tuk­sia mum­mil­le ja ukil­le. Ne ker­to­vat, et­tä mum­mi ja uk­ki ovat mie­les­sä myös päi­vä­ko­din to­hi­nas­sa.

– Iloit­sen, kun vaik­ka lap­sen­lap­sis­ta pie­nin, Jo­han, tu­lee etee­ni ja kat­soo mi­nua on­nel­li­se­na ta­val­la, joka pyy­tää huo­maa­maan hä­net, Satu ha­vain­noi.

– Nyt kun ei ole omaa vau­vaa ja kuo­pus on jo vii­si­vuo­ti­as, elä­mä on hel­pot­ta­nut.

Syk­syl­lä syn­ty­väs­tä lap­sen­lap­ses­ta naut­tii var­maan ai­em­paa enem­män, Satu ar­ve­lee.

– Eh­kä iso­van­hem­muus muut­tuu tai pää­see vas­ta nyt oi­keuk­siin­sa, kun omas­sa per­hees­sä vä­hän ke­ven­tyy, Mau­no jat­kaa.

– Ha­lu­an kyl­lä muis­tut­taa lap­sia, et­tä vau­vat ovat vain het­ken hy­vin pie­niä, Satu to­te­aa mie­hen­sä pe­rään.

Luok­ka­set poh­ti­vat, et­tä nyt, kun omaan sy­liin ei enää eh­kä omaa vas­ta­syn­ty­nyt­tä saa­kaan, ym­mär­tää, mi­ten suu­ri lah­ja uu­si vau­va on ai­na ol­lut.

Jak­sa­mi­nen pun­ta­ris­sa

Vaik­ka Luok­kas­ten omas­sa per­hees­sä riit­tää vils­ket­tä vie­lä pit­käk­si ai­kaa, ei iso­van­hem­muus ole tun­tu­nut kuor­mit­ta­va­na. Ti­lan­ne toki voi muut­tua, jos las­ten­las­ten mää­rä kas­vaa.

– En us­ko, et­tä mei­dän on vai­kea ra­ja­ta, jos ei ai­na voi­da­kaan ol­la hoi­to­a­pu­na, Mau­no ajat­te­lee.

– Sii­tä sel­vi­ää, kun pu­hu­taan asi­ois­ta avoi­mes­ti, Satu vah­vis­taa.

Toi­si­naan voi ol­la tar­vet­ta ol­la ar­jes­sa tai lo­mil­la ihan vain oman per­heen kes­ken, pa­ris­kun­ta miet­tii.

– On meil­lä joka ta­pauk­ses­sa tie­tyt pe­ri­aat­teet yh­des­sä­o­loon. Ky­sy­tään, jos tar­vi­taan hoi­toa, ei­kä vain tuo­da toi­sil­le. Ar­jes­sa kum­man­kin per­heen nuo­rim­mat lap­set ovat päi­vä­ko­dis­sa, jo­ten yh­des­sä ol­laan lä­hin­nä vii­kon­lop­pui­sin.

Satu Luok­ka­nen on ol­lut ko­ti­äi­ti yli kah­den­kym­me­nen vuo­den ajan. Vas­ta pari vuot­ta sit­ten hän aloit­ti työ­e­lä­män, ja se on tuo­nut ar­keen muu­tok­sia. Enää ai­kaa ei ole­kaan sa­mal­la ta­val­la kuin ko­ti­äi­ti­vuo­si­na.

– En­nen eh­ti sii­nä ko­to­na ol­les­saan hoi­taa asi­oi­ta, lap­sia ja ko­tia ai­van eri ta­val­la. Nyt töis­sä ol­les­sa tun­tuu päi­vän va­paa-ai­ka ja eten­kin vii­kon­lo­put kul­la­nar­voi­sil­ta het­kil­tä, jot­ka ha­lu­aa kes­kit­tää omaan per­hee­seen.

Myös oma jak­sa­mi­nen täy­tyy pun­ni­ta.

– Kas­van täs­tä ko­ti­äi­din osas­ta koko ajan sekä iso­äi­din et­tä työs­sä­käy­vän äi­din osaan. Tämä on suur­ta muu­tos­ta mei­dän koko per­heel­le.

Toi­veis­sa ta­sai­sia pol­ku­ja

Mau­no Luok­ka­nen ker­too su­vun pe­rin­tees­tä: mo­lem­pien puo­lien iso­van­hem­mil­ta tu­lee kou­lui­käi­sil­le las­ten­lap­sil­le syn­ty­mä­päi­vä­nä vii­si eu­roa. Sitä myös Satu ja Mau­no ha­lu­a­vat jat­kaa.

– Se on ai­na ol­lut lap­sil­le odo­tet­tu ja tär­keä lah­ja, oli ky­sees­sä sit­ten pie­nem­pi tai isom­pi lap­si, Satu tie­tää.

Lah­ja on myös mel­ko help­po to­teut­taa, vaik­ka las­ten­las­ten jouk­ko kas­vai­si isok­si.

– Lap­sen­lap­set ovat ai­na eri­tyi­sen rak­kai­ta lap­sia, joil­le toi­voo elä­mäs­sä hy­vää ja mah­dol­li­sim­man vä­hän ki­vik­kois­ta pol­kua, Satu miet­tii.

– Ja et­tä he sai­si­vat säi­lyä us­ko­mas­sa, mum­mi ja uk­ki toi­vo­vat yh­des­sä.