JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

”Mistä voisin sen löytää?”

Puhutaan maasta ja taivaasta
28.10.2023 6.00

Juttua muokattu:

27.10. 11:35
2023102711355420231028060000
Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.

Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.

Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.

Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.

Teks­ti ja kuva Saa­ra Ko­leh­mai­nen

Olen ko­to­na, ajat­te­li Satu Lei­no­nen en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la, kun pää­si rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le. Ko­ti­paik­ka­kun­nan us­ko­vais­ten si­sa­rien tuki on hä­nel­le eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­lis­tä.

Satu Lei­no­nen on ol­lut kiin­nos­tu­nut van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­ta jo lap­se­na.

– Olin ihan pie­ne­nä per­he­päi­vä­hoi­dos­sa us­ko­vai­sen pa­ris­kun­nan ko­to­na. Muis­tan, et­tä mi­nus­ta pi­det­tiin siel­lä hy­vää huol­ta.

Kou­lu­ai­koi­na hä­nen huo­mi­on­sa kiin­nit­tyi us­ko­vai­siin kou­lu­ka­ve­rei­hin.

– He toi­vat mi­nul­le tur­vaa. Ihai­lin hei­dän ta­paan­sa ol­la elä­mäs­sä läs­nä. Sii­nä oli tiet­tyä huo­let­to­muut­ta, hän muis­te­lee.

Lap­se­na hän vie­rai­li mum­mon tai äi­din kans­sa lap­suus­paik­ka­kun­nan us­ko­vai­sis­sa per­heis­sä. Jäl­keen­päin hän ky­syi äi­dil­tään, ei­kö hei­dän­kin per­he voi­si ol­la les­ta­di­o­lai­nen.

– Äi­ti sa­noi, et­tä se ei ole mah­dol­lis­ta. Et­tä les­ta­di­o­lai­sek­si syn­ny­tään, ja se on niin sul­jet­tu yh­tei­sö, et­tei sin­ne ote­ta ke­tään ul­ko­puo­lis­ta, Lei­no­nen ker­too su­rul­li­se­na.

Ai­kui­suu­teen as­ti hän us­koi­kin niin, ei­kä läh­te­nyt ky­see­na­lais­ta­maan asi­aa.

– Ei mi­nul­la ol­lut edes mah­dol­li­suut­ta tar­kis­taa asi­an to­den­pe­räi­syyt­tä. Luo­tin ai­kui­seen ja ajat­te­lin, et­tä näin se sit­ten on, hän muis­te­lee mo­nen vuo­si­kym­me­nen ta­kai­sia asi­oi­ta.

Kään­teen­te­ke­vä seu­ra­kut­su

Satu Lei­no­nen löy­si nuo­re­na mie­hen ja sai hä­nen kans­saan nel­jä las­ta. Elä­mä ei ol­lut kui­ten­kaan sel­lais­ta, jota hän oli­si ha­lun­nut elää. Kään­teen­te­ke­väk­si haas­ta­vas­sa elä­män­ti­lan­tees­sa koi­tui se, et­tä Lei­no­nen sat­tui sa­maan paik­kaan erään nai­sen kans­sa, jon­ka ys­tä­väl­li­sen ole­muk­sen, vär­jää­mät­tö­mät hiuk­set ja meik­kaa­mat­to­muu­den Lei­no­nen pani heti mer­kil­le.

– Ajat­te­lin heti, et­tä hän on jo­tain us­ko­vai­sia. Ker­ran nai­nen sa­noi, et­tä on me­nos­sa rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le seu­roi­hin ja ky­syi, ha­lu­an­ko läh­teä mu­kaan.

Lei­no­nen suos­tui vä­lit­tö­mäs­ti.

– Olin lap­ses­ta as­ti et­si­nyt Ju­ma­laa ja miet­ti­nyt, mis­tä voi­sin sen löy­tää, kun les­ta­di­o­lai­sek­si ei ker­ran pää­se.

Nyt oli ti­lai­suus men­nä paik­kaan, jo­hon hän ei yk­sin us­kal­ta­nut men­nä.

Evan­ke­liu­min heh­ku

Kun Lei­no­nen meni si­sään rau­ha­nyh­dis­tyk­sen oves­ta, voi­ma­kas läm­mön ja tur­val­li­suu­den tun­ne val­ta­si hä­net.

– Olin lo­pul­ta­kin ko­to­na. Se tun­ne oli jo­tain ai­van kä­sit­tä­mä­tön­tä.

Seu­ra­na ol­lut nai­nen tar­jo­si Lei­no­sel­le evan­ke­liu­mia ja ker­toi, et­tä muu­ta ei tar­vit­se teh­dä kuin us­koa syn­nit an­teek­si.

– Epäi­lin, kos­ka mi­nul­le oli sa­not­tu, et­tä tän­ne ei ote­ta ke­tään.

Kun hä­nel­le se­li­tet­tiin, et­tä se ei pidä ol­len­kaan paik­kan­sa, hän us­koi evan­ke­liu­min koh­dal­leen.

Seu­raa­va päi­vä­nä tut­tu hen­ki­lö ih­met­te­li Lei­no­sen ole­mus­ta, joka ikään kuin heh­kui.

Myö­hem­min myös Lei­no­sen äi­ti ker­toi tien­neen­sä ai­na, et­tä ty­tös­tä tu­lee les­ta­di­o­lai­nen.

Si­sa­ril­la siu­nat­tu

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­tu­aan Satu Lei­no­nen kävi las­ten­sa kans­sa seu­rois­sa. Olo­suh­teet kä­vi­vät kui­ten­kin sel­lai­sik­si, et­tä seu­rois­sa käyn­ti ei ol­lut mah­dol­lis­ta.

– Us­ko­mi­nen ei kui­ten­kaan lop­pu­nut. Kun en käy­nyt seu­rois­sa, kä­vin kir­jas­tos­sa lu­ke­mas­sa Päi­vä­mies­tä, ru­koi­lin joka päi­vä ja poh­din, mi­ten voi­sin käy­dä seu­rois­sa.

Elä­män­ti­lan­ne muut­tui myö­hem­min on­nek­si sel­lai­sek­si, et­tä Lei­no­nen on voi­nut juur­tua ko­ti­paik­ka­kun­nan us­ko­vais­ten yh­tei­söön, jon­ka si­sa­ris­ta hän on eri­tyi­sen kii­tol­li­nen.

– Tämä on ko­ti­sii­o­ni sa­nan täy­des­sä mer­ki­tyk­ses­sä. Mi­nua on siu­nat­tu kä­sit­tä­mät­tö­mil­lä si­sa­ril­la. Jo­kai­nen on oman­lai­sen­sa, ja tu­kea tu­lee mon­ta kaut­ta ja eri ta­val­la.

Ko­ti­sii­o­nin mer­ki­tyk­ses­tä ker­too se­kin, et­tä Lei­no­nen työs­ken­te­lee suh­teel­li­sen kau­ka­na asuin­paik­ka­kun­nal­taan, pai­kas­sa, jos­ta hän haa­vei­li pit­kään.

– Ajat­te­lin lap­se­na, et­tä ha­lu­an iso­na juu­ri sin­ne asu­maan ja töi­hin. Nyt kun ti­lai­suus tar­jou­tui ja koin, et­tä olen saa­vut­ta­nut elä­mäs­sä­ni sel­lais­ta, mitä olen toi­vo­nut, asuin­paik­ka­ni, ko­ti­sii­o­ni ja us­kon­si­sa­ret ei­vät ole­kaan siel­lä.

Tur­val­li­set opet­ta­jat

Ran­kat elä­män­ta­pah­tu­mat ovat kas­vat­ta­neet Satu Lei­no­sel­le yli­mää­räi­sen ais­tin.

– Näen her­käs­ti, jos muil­la on vas­taa­vaa elä­mäs­sä. Sii­tä on ol­lut hyö­tyä työ­e­lä­mäs­sä, kos­ka mi­nun ei tar­vit­se ai­na edes ky­syä. Voin vain ol­la vie­res­sä tu­ke­mas­sa.

Täl­lä het­kel­lä, noin 20 vuot­ta pa­ran­nuk­sen saa­mi­sen jäl­keen Lei­no­nen muis­te­lee yhä kii­tol­li­se­na kou­lu­ai­ko­jen us­ko­vai­sia opet­ta­jia, jot­ka ovat jää­neet hä­nel­le eri­tyi­ses­ti mie­leen.

– He jäi­vät mie­leen eh­kä sik­si, et­tä tur­vat­to­mas­sa ym­pä­ris­tös­sä kas­va­nee­na bon­gai­lin ih­mi­siä, joi­den kans­sa on help­po ol­la. Lem­pei­siin ja rau­hal­li­siin us­ko­vai­siin opet­ta­jiin oli help­po luot­taa.

Myös us­ko­vai­sen pi­a­non­soi­ton opet­ta­jan ko­to­na pi­de­tyt tun­nit ja hä­nen per­heen­sä kas­va­mi­sen seu­raa­mi­nen oli­vat nuo­rel­le ty­töl­le elä­män täh­ti­het­kiä, jot­ka ovat kan­ta­neet läpi elä­män.

Lei­no­nen ei muis­ta enää sen nai­sen ni­meä, jota hän saa kiit­tää 20 vuo­den ta­kai­ses­ta lah­jas­ta.

– Jos tun­nis­tat ku­vauk­ses­ta it­se­si, oli­si kiva vaih­taa aja­tuk­sia. Yh­teys­tie­dot saa toi­mi­tuk­ses­ta.