Lii­sa Ki­vi­nen

Hää­kim­pun vaa­le­an­pu­nai­set ruu­sut ja ruis­kau­no­kit ovat ai­kaa sit­ten kuih­tu­neet. An­nik­ki ja Heik­ki Mat­ti­lan yh­teis­tä eloa ja nai­mi­sis­sa oloa on ta­ka­na 50 vuot­ta, kul­ta­hää­päi­vän ver­ran.

Vuon­na 1967 Vim­pe­lin seu­ra­kun­nan di­a­ko­nia- ja nuo­ri­so­työn­te­ki­jäk­si va­lit­tiin rant­si­la­lai­nen An­nik­ki Hurs­kai­nen. An­nik­ki ei ar­van­nut sil­loin, et­tä jäi­si paik­ka­kun­nal­le py­sy­väs­ti, kos­ka toi­mi ei ol­lut va­ki­tui­nen.

An­nik­ki pä­te­vöi­tyi Rau­das­ky­län kris­til­li­ses­sä opis­tos­sa nuo­ri­so-oh­jaa­jak­si. Hän toi­mi sih­tee­ri­nä seu­ra­kun­nan nuo­ri­so­työn toi­mi­kun­nas­sa, jon­ka pu­heen­joh­ta­jak­si oli va­lit­tu Heik­ki Mat­ti­la, An­ni­kin tu­le­va puo­li­so.

Heik­ki oli pan­nut mer­kil­le An­ni­kin. Hän ker­too ko­si­neen­sa kol­me ker­taa, kun­nes sai myön­tei­sen vas­tauk­sen.

An­nik­ki ja Heik­ki Mat­ti­la vi­hit­tiin py­hään avi­o­liit­toon 5. elo­kuu­ta 1973 Lap­pa­jär­ven kir­kos­sa. Vih­ki­pap­pi­na toi­mi Il­ma­ri Jo­en­suu, An­ni­kin esi­mies.

Mat­ti­lan per­he asui aluk­si vuok­ral­la kant­to­ri­las­sa. Kun Heik­ki muut­ti sin­ne, hä­nen omai­suu­ten­sa mah­tui pik­ku-Fi­a­tiin. Oma talo val­mis­tui vuon­na 1977, kun lap­sis­ta nuo­rin oli kol­men kuu­kau­den ikäi­nen.

Esi­kois­po­jan syn­ty­män jäl­keen An­nik­ki kes­kus­te­li kirk­ko­her­ra Jo­en­suun kans­sa ja sai pa­ran­nuk­sen ar­mon.

Kes­kus­te­lun jäl­keen hän meni ar­kail­len ko­tiin. Hei­kin oma­tun­to oli kui­ten­kin he­rän­nyt jo ar­mei­jas­sa us­ko­vai­sen pu­hu­tel­tua hän­tä. Hän ei ol­lut­kaan vi­hai­nen An­ni­kil­le, vaan us­koi an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min omal­le koh­dal­leen.

Puo­li­so sai siu­na­ta hän­tä nel­jän tun­nin pääs­tä sii­tä, kun it­se sai us­koa. Se oli elä­män mer­kit­tä­vin tai­te­koh­ta, jota Heik­ki muis­te­lee suu­re­na siu­nauk­se­na.

Sil­loin kun Heik­ki ei ol­lut it­se töis­sä ra­ken­nuk­sil­la tai osuus­kau­pan myy­jä­nä, hän hoi­ti lap­sia ko­to­na. An­nik­ki toi­mi nuo­ri­so-oh­jaa­ja­na ja käyn­nis­ti myös seu­ra­kun­nan päi­vä­ker­ho­työn. Nii­hin ai­koi­hin työs­tä joh­tu­va krii­si ko­et­te­li voi­ma­va­rat ää­rim­mil­leen. Reis­jär­ven opis­ton kurs­sil­ta saa­tu tuki ja kes­kus­te­lut aut­toi­vat pää­se­mään ti­lan­tees­ta ja­loil­leen. Hän sai kut­sun Kyy­jär­vel­le vas­taa­vaan vir­kaan vie­lä 15 vuo­dek­si.

Töi­den ohel­la Heik­ki toi­mi pit­kään kun­nan ja seu­ra­kun­nan luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä sekä ke­hi­tys­vam­mais­ten tu­kiyh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na. Vam­mais­pal­ve­lut käyn­nis­tet­tiin niil­le, jot­ka ai­kai­sem­min oli­vat ol­leet pii­los­sa, nä­ky­mät­tö­miä.

Sa­nan­pal­ve­li­jak­si vuon­na 1986 siu­nat­tu Heik­ki on saa­nut teh­dä kol­mi­sen­kym­men­tä lä­he­tys­mat­kaa. Äs­ket­täin eräs tut­tu ky­syi Hei­kil­tä, mi­ten me­nee. Heik­ki vas­ta­si, et­tä on ope­tel­tu ole­maan kak­sin. Sii­hen An­nik­ki, pu­hu­jan puo­li­so, to­te­si osaa­van­sa ol­la yk­sin­kin.

50 vuo­den ai­ka­na puo­li­sot ovat aut­ta­neet ja tu­ke­neet toi­si­aan ja las­ten­sa per­hei­tä. Mat­ka on kul­ke­nut mo­nien elä­män­vai­hei­den kaut­ta. He ovat saa­neet ko­kea ajal­lis­ta ja ian­kaik­kis­ta siu­naus­ta. Vii­me ai­koi­na opis­ton kurs­sit, Han­ka­sal­men lei­ri­kes­kus ja elä­ke­läis­ten ker­hot ovat saa­neet kak­si ah­ke­raa osal­lis­tu­jaa.