Heikki ja Annikki Mattilan 50 vuotta kestänyt aviolitto on kulkenut monien elämänvaiheiden kautta.
Liisa Kivinen
Heikki ja Annikki Mattilan 50 vuotta kestänyt aviolitto on kulkenut monien elämänvaiheiden kautta.
Liisa Kivinen
Liisa Kivinen
Hääkimpun vaaleanpunaiset ruusut ja ruiskaunokit ovat aikaa sitten kuihtuneet. Annikki ja Heikki Mattilan yhteistä eloa ja naimisissa oloa on takana 50 vuotta, kultahääpäivän verran.
Vuonna 1967 Vimpelin seurakunnan diakonia- ja nuorisotyöntekijäksi valittiin rantsilalainen Annikki Hurskainen. Annikki ei arvannut silloin, että jäisi paikkakunnalle pysyvästi, koska toimi ei ollut vakituinen.
Annikki pätevöityi Raudaskylän kristillisessä opistossa nuoriso-ohjaajaksi. Hän toimi sihteerinä seurakunnan nuorisotyön toimikunnassa, jonka puheenjohtajaksi oli valittu Heikki Mattila, Annikin tuleva puoliso.
Heikki oli pannut merkille Annikin. Hän kertoo kosineensa kolme kertaa, kunnes sai myönteisen vastauksen.
Annikki ja Heikki Mattila vihittiin pyhään avioliittoon 5. elokuuta 1973 Lappajärven kirkossa. Vihkipappina toimi Ilmari Joensuu, Annikin esimies.
Mattilan perhe asui aluksi vuokralla kanttorilassa. Kun Heikki muutti sinne, hänen omaisuutensa mahtui pikku-Fiatiin. Oma talo valmistui vuonna 1977, kun lapsista nuorin oli kolmen kuukauden ikäinen.
Esikoispojan syntymän jälkeen Annikki keskusteli kirkkoherra Joensuun kanssa ja sai parannuksen armon.
Keskustelun jälkeen hän meni arkaillen kotiin. Heikin omatunto oli kuitenkin herännyt jo armeijassa uskovaisen puhuteltua häntä. Hän ei ollutkaan vihainen Annikille, vaan uskoi anteeksiantamuksen evankeliumin omalle kohdalleen.
Puoliso sai siunata häntä neljän tunnin päästä siitä, kun itse sai uskoa. Se oli elämän merkittävin taitekohta, jota Heikki muistelee suurena siunauksena.
Silloin kun Heikki ei ollut itse töissä rakennuksilla tai osuuskaupan myyjänä, hän hoiti lapsia kotona. Annikki toimi nuoriso-ohjaajana ja käynnisti myös seurakunnan päiväkerhotyön. Niihin aikoihin työstä johtuva kriisi koetteli voimavarat äärimmilleen. Reisjärven opiston kurssilta saatu tuki ja keskustelut auttoivat pääsemään tilanteesta jaloilleen. Hän sai kutsun Kyyjärvelle vastaavaan virkaan vielä 15 vuodeksi.
Töiden ohella Heikki toimi pitkään kunnan ja seurakunnan luottamustehtävissä sekä kehitysvammaisten tukiyhdistyksen puheenjohtajana. Vammaispalvelut käynnistettiin niille, jotka aikaisemmin olivat olleet piilossa, näkymättömiä.
Sananpalvelijaksi vuonna 1986 siunattu Heikki on saanut tehdä kolmisenkymmentä lähetysmatkaa. Äskettäin eräs tuttu kysyi Heikiltä, miten menee. Heikki vastasi, että on opeteltu olemaan kaksin. Siihen Annikki, puhujan puoliso, totesi osaavansa olla yksinkin.
50 vuoden aikana puolisot ovat auttaneet ja tukeneet toisiaan ja lastensa perheitä. Matka on kulkenut monien elämänvaiheiden kautta. He ovat saaneet kokea ajallista ja iankaikkista siunausta. Viime aikoina opiston kurssit, Hankasalmen leirikeskus ja eläkeläisten kerhot ovat saaneet kaksi ahkeraa osallistujaa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys