Riit­ta-Lii­sa Lyy­ti­käi­nen

Ai­ka muok­kaa ko­din pe­rin­tei­tä, jot­ka siir­ty­vät su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Äi­din ja mum­mon vai­ku­tus Lil­ja-Mar­ja Hei­li­mon elä­mään on ol­lut suu­ri.

Jo­en­suu­lai­nen Lil­ja-Mar­ja Hei­li­mo eli lap­suu­ten­sa maa­ti­lal­la Li­pe­ris­sä kol­men su­ku­pol­ven suur­per­hees­sä. Pöy­dän ää­res­sä ate­ri­oi­vat 12-lap­si­nen per­he, isä­näi­ti, apu­lai­nen ja ke­sä­lap­set. Mum­mon ”su­ak­ku­nat” eli ta­ri­nat ja äi­din ker­to­muk­set omas­ta per­hees­tään an­toi­vat tie­toa en­ti­sa­jan elä­mäs­tä.

– Isän­maal­li­suus, kris­til­li­nen kas­va­tus, si­veel­li­set elä­män­ta­vat ja tar­kan mar­kan ta­lous ovat oh­jan­neet su­ku­ni nais­ten elä­mää, Hei­li­mo ki­teyt­tää nais­ten pe­rin­nön.

Mum­mo oli ai­na läs­nä

Lil­ja-Mar­ja Hei­li­mon mum­mol­la oli luon­tai­nen tai­pu­mus huo­mi­oi­da ja loh­dut­taa pie­niä.

– Hä­nen vai­ku­tuk­ses­taan mi­nul­le kas­voi hyvä it­se­tun­to, ruu­suis­ta ja ri­suis­ta ni­vot­tu. Hän pu­hal­si ki­pe­ää paik­kaa ja hoi­ti pään­sär­kyä kuo­put­ta­mal­la nis­kaa. Kii­kus­sa is­tu­es­saan hän veti kiu­kut­te­li­jan kok­ka­ke­pil­lä luok­seen pu­hu­tel­ta­vak­si, Hei­li­mo muis­taa.

Ma­ria-mum­mo täh­den­si päi­vä- ja viik­ko­ryt­min tär­keyt­tä. Sääs­tä­mi­sen aak­ko­set Hei­li­mo ker­too op­pi­neen­sa hä­nel­tä. Kaik­ki kier­rä­tet­tiin hyö­ty­käyt­töön, jä­tet­tä ei jää­nyt. Mum­mo neu­voi sa­nan­las­kuil­la ah­ke­ruu­teen ja vas­tuul­li­suu­teen.

– Etei­ses­tä tun­tee emän­nän. Min­kä taak­seen jät­tää sen edes­tään löy­tää. ”Joka ei työ­tä tee, ei pidä myös­kään syö­män.” ”Lais­kan pyyk­ki lau­an­tai­na.” ”Il­ta on aa­mua vii­saam­pi”, Hei­li­mo lu­et­te­lee.

Äi­din pe­rin­tö

Ko­din as­ka­rei­ta teh­tiin yh­des­sä äi­din kans­sa.

– Joka päi­vä käy­vät mie­les­sä­ni äi­din oh­jeet. Huo­maan käyt­tä­vä­ni ruu­an­lai­tos­sa ja lei­po­mi­ses­sa sa­mo­ja oh­jei­ta ja val­mis­ta­va­ni pe­rin­ne­ruo­kia höys­tä­en nii­tä uu­sil­la ai­neil­la. Työ­ru­pe­a­mat oli­vat kuin ki­säl­lin op­pi­tun­te­ja, joi­den an­ti on vie­lä­kin sel­käy­ti­mes­sä­ni, Hei­li­mo ker­too.

Sun­nun­tait ja juh­la­py­hät oli­vat oi­ke­as­ti py­hiä.

– Sun­nun­tai­sin Sai­mi-äi­ti piti ky­län py­hä­kou­lua. Ko­din jär­jes­tä­mät seu­rat oli­vat juh­laa. Saim­me niis­tä enem­män kuin an­noim­me, Hei­li­mo iloit­see.

Vuo­den juh­la­py­hiin liit­tyi­vät pe­rin­tei­set ta­vat, pe­rin­ne­ruu­at ja so­mis­tuk­set – ja pe­rin­ne jat­kuu.

Sai­mi-äi­dil­lä oli kes­kus­te­lun ja myön­tei­sen sa­noit­ta­mi­sen tai­to. Hän luki ää­neen Las­ten Sii­o­nin ja kris­til­li­syy­den jul­kai­sut. Us­kon nä­kö­kul­ma oli ar­jes­sa mu­ka­na sa­non­toi­na ku­ten ”jos Ju­ma­la suo”, ”jos elon­päi­viä riit­tää”, ”Ju­ma­la var­jel­koon” tai ”jos Ju­ma­la an­taa kas­vun”. Luot­ta­mus Ju­ma­laan oli voi­ma­kas.

Työ­tä, am­mat­tia ja kou­lu­tus­ta myös ty­töil­le ar­vos­tet­tiin.

– Käy­kää edes ly­hy­em­pi kou­lu­tus toi­meen­tu­lon vuok­si, jos puo­li­so kuo­lee tai jää työt­tö­mäk­si.

Äi­ti oh­jeis­ti tu­tus­tu­maan mie­heen en­nen seu­rus­te­luun si­tou­tu­mis­ta:

– Tär­kein­tä on sy­dä­men us­ko. Kih­lau­sai­kaa ei kan­na­ta pit­kit­tää tur­haan, sie­lun­vi­hol­li­nen hyök­kää her­käs­ti kah­den vä­liin, Hei­li­mo ker­taa äi­din oh­jei­ta.

Lue tä­män vii­kon Päi­vä­mie­hes­tä myös, mi­ten pe­rin­tei­tä nou­da­te­taan Hei­li­mon per­hees­sä ny­ky­ään.