Väitöskirja on poikinut Tuula Steniukselle lisätöitä, kuten artikkelien kirjoittamista. Eläkkeellä oleva Stenius kertoo tekevänsä kaikkea, mikä huvittaa.
Kuva haastateltavalta
Väitöskirja on poikinut Tuula Steniukselle lisätöitä, kuten artikkelien kirjoittamista. Eläkkeellä oleva Stenius kertoo tekevänsä kaikkea, mikä huvittaa.
Kuva haastateltavalta
Katri Isopahkala
Jotain hyödyllistä voisin vielä tehdä, pohti varhaiskasvatuksen ammattilainen Tuula Stenius eläkeiän kynnyksellä kuutisen vuotta sitten. Pohdintojen ja vaiheikkaan työskentelyn seurauksena syntyi väitöskirja Lasten huumorin rakentuminen päiväkodissa, ”Mua kikattaa, kun mä teen jekkuja”. Tutkimus tarkastettiin marraskuun lopulla Helsingin yliopistossa, ja se on herättänyt myönteistä huomiota valtakunnan medioissa.
Lempääläinen Stenius lähti liikkeelle lähes umpihangesta:
– Alle kouluikäisten lasten huumoria ei ole tutkittu Suomessa. Se oli kiinnostava lähtökohta, sillä tietoa piti alkaa hakea kansainvälisestä kirjallisuudesta ja tehdä oma tutkimus.
Videointia ja haastatteluja
Aineistoa Stenius keräsi sieltä, missä alle kouluikäiset lapset ovat koolla eli päiväkodista. Hän videoi ja havainnoi lasten toimintaa. Myös päiväkotien henkilökunta ja lähihoitajaopiskelijat keräsivät lasten huumori-ilmaisuja. Lisäksi tutkija haastatteli kasvattajia.
Steniuksen tavoitteena oli katsoa huumoria lasten näkökulmasta ja täydentää sitä aikuisten havainnoilla. Aineiston keruuta eivät helpottaneet tutkimusajalle osuneet koronavuodet rajoitteineen. Väitöskirjan tekeminen kysyikin monenlaista sinnikkyyttä englanninkielen taitojen kohentamisesta alkaen.
– Olin muutaman kerran jos siinä vaiheessa, että lopetan tämän. Nämä fiilikset liittyivät lähinnä asioiden etenemisen hitauteen, tieteelliseen julkaisuprosessiin ja siihen liittyviin vaiheisiin, yksityiskohtien tarkastamiseen kymmeniä kertoja ja viimeistelyn viimeistelyn viimeistelyyn.
Oivallushuumori – lasten laji
Periksiantamattomuus palkittiin, väitöskirja valmistui ja Tuula Stenius koki tehneensä monta hyvää löytöä tutkimustyönsä varrella. Väitöskirja osoittaa, että pienten lasten huumori on jossain määrin erilaista kuin aikuisten huumori. Lasten huumorissa on omat erityispiirteensä, joista yksi on oivaltava huumori.
– Siinä lapsi oivaltaa jotain sellaista, jossa aikuisen mielestä on jotain ”fiksua” tai oivaltavaa. Vähän sen tyyppistä kuin lasten suusta -jutut aikoinaan Siionin keväässä. Ne ovat aikuisten huumoria, ja niiden osalta on tärkeää, että nauretaan lapsen kanssa eikä lapselle.
Nauruhoitoa stressiin
Yksi tutkimuksen mukanaan tuoma oivallus oli se, että jos lasten huumoria on tarjolla, stressaantuneen aikuisen kannattaisi hyödyntää sitä. Nauraminen lisää mielihyvähormonien tuotantoa, ja lapset nauravat paljon enemmän kuin aikuiset.
– Jos vain yhtään pitää lapsista, niin lasten kanssa saa endorfiinipiikin, kun menee mukaan heidän hullutuksiinsa. Päiväkodissakin voisi olla tosikkovapaa huone, johon saisi mennä hassuttelemaan. Sinne vain väsynyt aikuinen: tutkimusten mukaan nauraminen laskee stressihormoneja.
Häiriköintiä vai huumoria?
Stenius valottaa, että lapsen huumori pohjautuu siihen sosiaaliseen ja kulttuuriseen taustaan, jossa hän elää. Lapsi oppii huumoria esimerkiksi kavereilta, perheestä, päiväkodista, mediasta ja lastenkirjallisuudesta.
– Huumori on kaikille lapsille luontaista, ja sen tärkein ajatus on saada myönteinen yhteys toisiin. Huumori on lapsen oikeus, ja sillä on lapselle merkitystä kasvussa ja kehityksessä.
Steniuksen mielestä aikuiset voisivat olla sallivampia lasten keskinäiselle huumorille ja lempeästi ohjata heitä sen käytössä.
– Toisinaan haasteeksi tulee se, miten aikuiset tulkitsevat esimerkiksi paljon huumoria käyttävän lapsen toiminnan. Onko se häiriötä vai voimavara?
Hassutteluhuoneet kunniaan!
Tuula Stenius pitää lasten huumoria pohjimmiltaan hyväntahtoisena.
– Toivon, että hassuttelijalapset saavat oikeutta ja mahdollisuuden tuoda iloa ympärilleen. Toivon, että aikuiset alkaisivat sallia sen, että lasten äänet kuuluvat kaikkialle, lapset ovat osa meitä.
Stenius ehdottaakin päiväkoteihin hassutteluhuoneita. Hän toivoo, että nauramisen merkitys niin lasten kuin aikuisten hyvinvoinnille ymmärretään ja aiheen tutkiminen jatkuu.
Tällä viikolla ilmestyneessä lehdessä Stenius avaa myös sitä, mistä kiinnostus tutkia lasten huumoria alkoi.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys