JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

”Päätettiin, että myö lähetään maalle”

Puhutaan maasta ja taivaasta
3.10.2023 12.00

Juttua muokattu:

3.10. 10:49
2023100310490520231003120000
Hilkka Moisio ja islanninhevonen Mütur kotipihassa Pihtiputaan Muurasjärvellä. Nuorena Moisio ajatteli, ettei ikinä palaa maalle asumaan.

Hilkka Moisio ja islanninhevonen Mütur kotipihassa Pihtiputaan Muurasjärvellä. Nuorena Moisio ajatteli, ettei ikinä palaa maalle asumaan.

Armiida Moisio

Hilkka Moisio ja islanninhevonen Mütur kotipihassa Pihtiputaan Muurasjärvellä. Nuorena Moisio ajatteli, ettei ikinä palaa maalle asumaan.

Hilkka Moisio ja islanninhevonen Mütur kotipihassa Pihtiputaan Muurasjärvellä. Nuorena Moisio ajatteli, ettei ikinä palaa maalle asumaan.

Armiida Moisio

Mar­jo Saa­ri

Maa­il­man eli­nym­pä­ris­tö­jen päi­vää vie­te­tään huo­men­na 4. lo­ka­kuu­ta. Ur­ba­ni­soi­tu­va maa­il­mam­me muut­tuu ym­pä­ril­läm­me usein huo­maa­mat­tam­me. Kau­pun­kim­me kas­va­vat ja maa­seu­tu au­ti­oi­tuu.

Vas­toin val­lit­se­vaa vir­taus­ta muut­ti Hilk­ka Moi­sio mie­hen­sä Tee­mun ja per­heen­sä kans­sa 17 vuot­ta sit­ten Pih­ti­pu­taan Muu­ras­jär­vel­le. Koti sei­soo kau­niil­la pai­kal­la jär­ven ran­nal­la, ym­pä­ril­lään pel­toa ja met­sää. Pi­has­sa lai­dun­taa he­vo­sia. Hilk­ka Moi­sio ker­too, et­tä muut­to ta­kai­sin ko­ti­seu­dul­le ei jos­sain vai­hees­sa ol­lut vaih­to­eh­to.

– Kun 16-vuo­ti­aa­na läh­din ko­toa, ajat­te­lin, et­tä en enää iki­nä pa­laa tän­ne kor­peen.

Kun per­he vuo­sien saa­tos­sa kas­voi, pää­tyi­vät Moi­si­ot kui­ten­kin os­ta­maan Hil­kan lap­suu­den­ko­din.

– Pää­tet­tiin, et­tä myö lä­he­tään maal­le.

Pääl­lim­mäi­se­nä aja­tuk­se­na muu­tos­sa oli eli­nym­pä­ris­tön tuo­ma rau­ha. Kun on ti­laa ym­pä­ril­lä, saa va­paas­ti ol­la mitä ha­lu­aa. Las­ten mie­li­ku­vi­tus pää­see val­loil­leen ei­kä tar­vit­se jär­jes­tää har­ras­tuk­sia, jos lap­set ei­vät it­se ha­lua. Toi­saal­ta jos lap­set ovat ha­lun­neet, ovat van­hem­mat pyr­ki­neet kul­jet­ta­maan har­ras­tuk­siin.

Moi­sio sa­noo, et­tä on tär­ke­ää huo­ma­ta mah­dol­li­suu­det, joi­ta kus­sa­kin eli­nym­pä­ris­tös­sä on. Hän nau­rah­taa, et­tä maal­la asu­va voi hai­kail­la kau­pun­kiin ja päin­vas­toin.

– Usein ruo­ho on vih­re­äm­pää ai­dan toi­sel­la puo­lel­la. Jos jos­kus it­ses­tä tun­tuu­kin, et­tä ei ole mi­tään te­ke­mis­tä, voi vie­rai­lul­le tul­lut ys­tä­vä ih­me­tel­lä kaik­kea sitä, mitä meil­lä pää­see te­ke­mään. Voi rat­sas­taa omas­sa pi­ha­pii­ris­sä, ui­da, luis­tel­la jääl­lä ja jopa ajaa ral­lia.

Jos jo­ta­kin Moi­sio ny­kyi­ses­sä eli­nym­pä­ris­tös­sään on kai­van­nut, se on ih­mi­set ja so­si­aa­li­set kon­tak­tit. Osin tä­män vuok­si hän pää­tyi jos­sain vai­hees­sa vaa­te-esit­te­li­jäk­si. Myös oman ky­län toi­min­nas­sa hän on ol­lut ak­tii­vi­ses­ti mu­ka­na.

– Pää­sin tu­tus­tu­maan eri­lai­siin ih­mi­siin ja sain uu­sia ys­tä­viä.

Ai­koi­naan maal­le­muu­tos­sa oli myös aja­tuk­se­na ol­la tu­ke­na Hil­kan van­hem­mil­le hei­dän van­huu­des­saan. Nyt van­hem­pia ei enää ole. Eli­nym­pä­ris­tö ja luon­to ym­pä­ril­lä ovat yh­tä kau­nii­ta kuin tuol­loin. Ko­tia ja pi­ha­pii­riä on lai­tet­tu mie­lui­sak­si. Pa­ris­kun­nan osaa­vis­sa kä­sis­sä talo on saa­nut uu­den il­meen, pi­ha­pii­ri uu­sia ra­ken­nuk­sia, ran­taan on teh­ty sau­na. Tu­le­vai­suus on täs­sä vai­hees­sa avoin.

– En­nen kaik­kea on kii­tol­li­nen mie­li kai­kes­ta sii­tä, mitä on saa­nut. Us­kon avul­la on jak­sa­nut luot­taa sii­hen, et­tä elä­mä kan­taa. On tur­ha mu­reh­tia tu­le­vaa. Lap­se­no­mai­ses­ti saa luot­taa sii­hen, et­tä kaik­ki jär­jes­tyy, kun ei jää omaan po­te­roon asi­oi­ta miet­ti­mään.

Moi­sio jat­kaa, et­tä kii­tol­li­suus kum­pu­aa pie­nis­tä asi­ois­ta, kun vain py­säh­tyy ja rau­hoit­tuu huo­maa­maan – esi­mer­kik­si sii­tä, et­tä ik­ku­nas­ta jär­vel­le kat­so­es­sa voi näh­dä jout­se­nen li­pu­van jär­ven poik­ki.