Saa­ra Ko­leh­mai­nen

Päi­vä­mies

Per­he­ko­dit tar­jo­a­vat ko­di­no­mais­ta, ym­pä­ri­vuo­ro­kau­tis­ta hoi­vaa ja huo­len­pi­toa hoi­det­ta­van tar­pei­ta ja luon­tais­ta ryt­miä kuun­nel­len.

Aa­mul­la puo­li kym­me­nen mais­sa vii­mei­nen­kin Kal­li­o­kos­ken Per­he­ko­din asu­kas on he­rän­nyt ja hä­nen aa­mu­toi­men­sa al­ka­neet. Per­he­hoi­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Ari Kal­li­o­kos­ki ker­too, et­tä per­he­hoi­don yk­si hyvä puo­li on juu­ri se, et­tä asuk­kaat voi­vat elää lai­tos­ta va­paam­min, ko­di­no­mai­ses­ti, oman elä­män­ryt­min­sä mu­kaan.

– Yk­si­kin pap­pa, joka ha­lu­aa vä­lil­lä nuk­kua pi­dem­pään, saa nuk­kua rau­has­sa.

Hoi­ta­jien py­sy­vyys tuo tur­vaa van­huk­sil­le ja voin­nis­sa ta­pah­tu­via muu­tok­sia ha­vain­noi­daan no­pe­as­ti.

– Van­huk­set ovat tä­män maan ra­ken­ta­jia. Heil­le soi­si hy­vän hoi­don ja elä­män lop­pu­vai­heen, ar­vos­tuk­sen kai­kel­la ta­val­la, to­te­aa Kal­li­o­kos­ki.

Hu­pai­sia ti­lan­tei­ta

Ylö­jär­ve­läi­set ovat ol­leet per­he­hoi­ta­ji­na noin kuu­si vuot­ta. Ari Kal­li­o­kos­ken yrit­tä­jä­u­ran muu­tok­set ava­si­vat uu­sia ovia ja Soi­li työs­ken­te­li hoi­to­a­lal­la pit­kien ko­ti­äi­ti­vuo­sien jäl­keen.

– Ys­tä­vä­per­he in­nos­ti tä­hän per­he­hoi­ta­jan työ­hön, avaa­maan oman ko­din ovet per­he­ko­din käyt­töön. Kä­vim­me per­he­hoi­don kurs­sin li­säk­si myös las­ten­suo­je­lun kurs­sin. Toi­min­tam­me on kui­ten­kin pai­not­tu­nut ikäih­mis­ten ja ke­hi­tys­vam­mais­ten hoi­toon. Ko­em­me sen omak­sem­me, Kal­li­o­kos­ki ker­too.

Hän ihas­te­lee esi­mer­kik­si Down-las­ten ai­tout­ta ja ky­kyä tul­la myös van­hus­ten kans­sa toi­meen. Muis­ti­sai­rai­den kans­sa eteen tu­lee jat­ku­vas­ti hu­pai­si­a­kin ti­lan­tei­ta.

– Ker­ran mum­mu ja pap­pa is­tui­vat kah­des­taan kah­vi­pöy­dän ää­res­sä. Mum­mu ky­syi pa­pal­ta, on­ko si­nul­la huo­no muis­ti. Pap­pa kat­soi mum­mua ja ky­syi to­sis­saan, et­tä ”mikä muis­ti”. Tä­män­tyy­li­siä het­kiä on mo­nen­lai­sia ja vaik­ka kuin­ka pal­jon, ker­too Kal­li­o­kos­ki hu­vit­tu­nee­na.

Eri­lai­sia ar­vo­maa­il­mo­ja

Täl­lä het­kel­lä Kal­li­o­kos­ket tar­jo­a­vat per­he­hoi­toa kol­mel­le va­ki­tui­sel­le van­huk­sel­le ja use­am­mal­le ti­la­päis­jak­so­lai­sel­le. Per­he­hoi­toon pää­tyy ih­mi­siä hy­vin eri­lai­sis­ta taus­tois­ta ja ar­vo­maa­il­mois­ta. Kal­li­o­kos­ket poh­ti­vat pit­kään ja ki­pe­äs­ti sitä, voi­ko hei­dän ko­dis­saan ol­la te­le­vi­sio van­hus­ten käy­tös­sä.

– Meil­lä oli vain pie­ni läp­pä­ri, jos­ta van­huk­set voi­vat seu­ra­ta uu­ti­sia, luon­to-oh­jel­mia ja ur­hei­lua, joi­ta ovat tot­tu­neet seu­raa­maan. Mo­nen kuu­lo- ja nä­kö­ais­ti on ai­ka keh­no. He ky­syi­vät use­as­ti, em­me­kö voi­si hom­ma­ta isom­paa näyt­töä. Pää­dyim­me sit­ten hank­ki­maan sel­lai­sen.

Pe­ru­sa­ja­tus on, et­tä po­li­tii­kas­ta ja us­kon­nos­ta ei pu­hu­ta asuk­kai­den kans­sa el­lei­vät he nos­ta nii­tä esiin.

– Mo­nes­ti on tul­lut kyl­lä sy­väl­li­si­ä­kin kes­kus­te­lu­ja mei­dän us­kos­ta. Eräs van­hus ha­lu­si ai­na vain uu­des­taan kuun­nel­la su­vi­seu­ra­saar­no­ja ja lu­kea Päi­vä­mie­het. Hän myös ha­lu­si us­koa sa­mal­la ta­val­la kun saar­nois­sa. Saim­me siu­na­ta hän­tä. Se oli eri­tyi­sen pu­hut­te­le­va het­ki ja us­koa vah­vis­ta­va ko­ke­mus. Tä­män van­huk­sen saim­me myös saat­to­hoi­taa tääl­lä meil­lä. Hän sai tur­val­li­ses­ti nu­kah­taa ikiu­neen omas­sa sän­gys­sään.

Kuin per­heen­jä­se­niä

Per­he­ko­din ar­kea sii­vit­tä­vät ar­ki­set asi­at. Kal­li­o­kos­ki ker­too, et­tä he jär­jes­tä­vät asuk­kail­le mo­nen­lais­ta oh­jel­maa voin­nin mu­kaan.

– Vä­lil­lä pi­däm­me tie­to­kil­pai­lu­ja ja jump­pa­tuo­ki­oi­ta. Vä­lil­lä käym­me ul­koi­le­mas­sa, ret­kil­lä, ran­ta­sau­nas­sa sau­no­mas­sa, ui­mas­sa omas­sa ran­nas­sa. Mitä mil­loin­kin kek­si­tään. Toki otam­me myös ren­nos­ti päi­vä­tor­kut koko po­ruk­ka.

Kal­li­o­kos­ken oma per­he ja las­ten­lap­set ovat tul­leet hoi­det­ta­vil­le tu­tuik­si ja tär­keik­si. Per­he tuo heil­le­kin pal­jon elä­mä­ni­loa.

Yh­tey­den­pi­to hoi­det­ta­vien lä­hei­siin on Kal­li­o­kos­ken mie­les­tä tär­ke­ää – var­sin­kin se, et­tä lä­hei­set saa­vat ko­kea, et­tä omai­nen saa per­he­ko­dis­sa tur­vaa, hoi­vaa, rak­kaut­ta ja huo­len­pi­toa.

– Ajat­te­lem­me, et­tä van­huk­set ovat mei­dän äi­te­jä ja isiä, kuin omia per­heen­jä­se­niä, joi­ta ha­lu­am­me hoi­taa kuin omia van­hem­pi­am­me. Py­rim­me an­ta­maan heil­le par­haan mah­dol­li­sen hoi­van ja rak­kau­den näil­lä re­surs­seil­la ja lah­joil­la mitä meil­lä on, Kal­li­o­kos­ki sa­noo.

Si­to­va ja an­net­tu teh­tä­vä

Per­he­hoi­to so­vel­tuu mo­nen­lai­sel­le hoi­det­ta­val­le. Pe­ru­sa­ja­tuk­se­na on, et­tä hoi­det­ta­va nuk­kui­si yöt, jot­ta hoi­ta­jat­kin saa­vat riit­tä­vän le­von.

Kah­des­taan työs­ken­te­le­väl­lä pa­ris­kun­nal­la on muo­tou­tu­nut kei­no­ja, jot­ka aut­ta­vat jak­sa­maan. Vuo­ro­aa­muin toi­nen hoi­taa aa­mu­pa­lan, aa­mu­toi­met, jot­ta toi­nen saa nuk­kua pi­dem­pään.

– Se tun­tuu kuin va­paa­päi­väl­tä, ker­too Kal­li­o­kos­ki.

Va­paa­päi­vän tun­tu on­kin tär­ke­ää, sil­lä per­he­hoi­to on var­sin si­to­vaa. Työ­ai­ka on vuo­ro­kau­den ym­pä­ri vii­kos­ta toi­seen.

– Va­paa­päi­viä on­nek­si ker­tyy. Nii­tä ke­rääm­me pi­dem­mik­si lo­mik­si, jol­loin pää­sem­me ir­ti työs­tä. Hoi­det­ta­vat me­ne­vät lo­mam­me ajak­si kun­nan hoi­va­ko­tiin. On juh­laa, kun pää­sem­me yh­des­sä seu­roi­hin ja ky­läi­le­mään, ja las­ten per­heet voi­vat va­paam­min tul­la mum­mi­laan.

Per­he­ko­din työn si­to­vuu­den vuok­si Ari Kal­li­o­kos­ki jou­tuu sa­nan­pal­ve­li­ja­na mo­nes­ti poh­ti­maan myös sitä, voi­ko lu­pau­tua pi­dem­mil­le seu­ra­mat­koil­le pyyn­tö­jen tul­les­sa.

– Olem­me mo­lem­mat kiin­ni täs­sä työs­sä. Ei ole usein help­poa läh­teä, kos­ka vas­tuu ja työ jää sil­loin ai­na Soi­lil­le. Ko­em­me, et­tä Tai­vaan Isä on an­ta­nut tä­män teh­tä­vän juu­ri meil­le ja iloit­sem­me sii­tä. Jat­kam­me työ­tä luot­ta­en Luo­jan huo­len­pi­toon.

Lue täl­lä vii­kol­la il­mes­ty­nees­tä leh­des­tä asi­ak­kaan ko­ke­mus per­he­hoi­dos­ta.