JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Heikkokin usko pelastaa

Sana sunnuntaiksi
29.1.2023 7.00

Juttua muokattu:

23.1. 14:27
2023012314275520230129070000

Anna-Leena Saukko

Anna-Leena Saukko

Juk­ka Liuk­ko­nen

Kun Ju­ma­la eri ta­voin rii­suu ih­mi­sen oman vii­sau­den ja omat voi­mat, jää jäl­jel­le vain us­ko. Heik­ko us­ko on Ju­ma­lan edes­sä voi­mal­li­nen.

Tu­le­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti­koh­taa edel­tää Jee­suk­sen ih­me­te­ko, jos­sa hän ruok­ki Ge­ne­sa­re­tin jär­ven lä­hei­syy­des­sä 5000 mies­tä sekä nai­sia ja lap­sia vii­del­lä lei­väl­lä ja kah­del­la ka­lal­la. Tä­män jäl­keen hän ha­lu­si ve­täy­tyä yk­si­näi­syy­teen ru­koi­le­maan. Hän oli kuul­lut He­ro­dek­sen sur­maut­ta­neen Jo­han­nes Kas­ta­jan ja tun­si su­rua me­ne­tet­ty­ään ys­tä­vän­sä. Ope­tus­las­ten­sa hän käs­ki jo läh­teä sou­ta­maan ve­neel­lään vas­ta­ran­nal­le.

Ope­tus­las­ten öi­nen mat­kan­te­ko jär­vel­lä oli hi­das­ta. Vas­ta­tuu­len ta­kia he sou­ti­vat vie­lä aa­mu­hä­mä­ris­sä­kin. Nel­jän­nen yö­var­ti­on ai­ka­na eli kel­lo 3–6 ai­koi­hin ope­tus­lap­set nä­ki­vät hah­mon kä­ve­le­vän ve­den pääl­lä ja luu­li­vat sitä aa­veek­si. Ope­tus­lap­set pe­läs­tyi­vät ja huu­si­vat. Vaik­ka he oli­vat saa­neet kul­kea Jee­suk­sen rin­nal­la ja ko­kea juu­ri yh­den hä­nen ih­me­te­ois­taan, he ei­vät tun­nis­ta­neet Her­raan­sa en­nen kuin kuu­li­vat tu­tun ää­nen: ”Py­sy­kää rau­hal­li­si­na, minä täs­sä olen. Äl­kää pe­lät­kö.”

Ju­ma­lan apuun saa luot­taa

Ope­tus­las­ten ta­voin myös tä­män ajan kris­ti­tyn tai­vas­mat­ka on mo­nes­ti hi­das­ta ja si­säl­tää pel­koa sekä epä­var­muut­ta. Vas­toin­käy­mis­ten koh­da­tes­sa saat­taa käy­dä niin­kin, et­tei tun­nis­ta, kuin­ka Her­ra juu­ri sil­loin on lä­hel­lä ja aut­taa. Epäi­lyk­set voi­vat saa­da jopa avun­kin näyt­tä­mään har­hal­ta. Jee­sus ha­lu­si tä­män ta­pah­tu­man kaut­ta opet­taa ope­tus­lap­sia ja mei­tä mui­ta sii­tä, kuin­ka mer­ki­tyk­se­tön­tä on luot­taa vain omiin voi­miin­sa. Kun Ju­ma­la eri ta­voin rii­suu oman vii­sau­den ja omat voi­mat, jää jäl­jel­le vain us­ko. Heik­ko us­ko on Ju­ma­lan edes­sä voi­mal­li­nen.

Epäi­lys­ten vai­ku­tus us­koon tu­lee hy­vin sel­väs­ti esil­le teks­tim­me jäl­ki­o­sas­sa, kun Jee­sus pe­las­taa Pie­ta­rin huk­ku­ma­vaa­ras­ta. Yh­des­sä tois­ten ope­tus­las­ten kans­sa Pie­ta­ri epäi­li, kos­ka hän tun­si ris­ti­rii­taa sii­tä, mitä näki ja kuu­li. Toi­sin kuin muut, Pie­ta­ri vaa­ti li­sä­to­dis­tei­ta voi­dak­seen us­koa hah­mon ole­van Jee­sus. Ve­den pääl­lä kä­vel­les­sä Pie­ta­rin us­ko vai­kut­ti niin vah­val­ta, et­tä sil­lä oli­si voi­nut siir­tää vaik­ka vuo­ria. Pie­ta­ri kui­ten­kin pe­läs­tyi aal­to­ja ja al­koi va­jo­ta. Epäi­lyk­set söi­vät hä­nen us­ko­aan niin, et­tä se ei enää aut­ta­nut. Pie­ta­rin avun­huu­to ”Her­ra, pe­las­ta mi­nut!” osoit­ti, et­tä epäi­lyk­sis­tään huo­li­mat­ta hän ha­lu­si vie­lä luot­taa Jee­suk­seen, tart­tua hä­nen ojen­net­tuun kä­teen­sä ja pe­las­tua.

Evan­ke­liu­mi vah­vis­taa us­koa

Teks­ti­koh­ta tuo mie­leen myös toi­sen ta­pah­tu­man sa­mal­la jär­vel­lä. Ope­tus­lap­set oli­vat mat­kal­la ve­neel­lä, ja myrs­ky­si. Jee­sus oli mu­ka­na, mut­ta hän nuk­kui. (Matt. 8:25–26.) Ope­tus­lap­set pel­kä­si­vät, mut­ta Jee­sus aut­toi sil­loin­kin ja tyyn­nyt­ti myrs­kyn. Jo­kai­nen voi myrs­ky­ä­vis­sä elä­män­ti­lan­teis­sa huu­taa avuk­sen­sa Her­raa. Hän vas­taa val­ta­kun­tan­sa evan­ke­liu­mis­sa. Se syn­nyt­tää ja vah­vis­taa us­koa. Täl­lä­kin ajal­la us­ko­va ih­mi­nen saa ope­tus­las­ten ta­voin pyy­tää Jee­suk­sel­ta: ”Li­sää meil­le us­koa” (Luuk. 17:5). Ju­ma­la on lu­van­nut kuul­la hei­kon­kin huo­kauk­sen.

Vir­ren 179 sa­nat roh­kai­se­vat luot­ta­maan Ju­ma­lan huo­len­pi­toon: ”Vaik­ka myrs­ky myl­ler­täi­si, aal­lot lai­vaa hak­kai­si, vaik­ka yö­kin yl­lät­täi­si, vaik­ka Jee­sus nuk­kui­si, mat­kas­sa hän sil­ti on, Sii­on, ole pe­lo­ton! Haah­ten­sa hän ran­taan joh­taa, vaik­ka mit­kä vai­heet koh­taa.”

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 14:22–33

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus käs­ki ope­tus­las­ten nous­ta ve­nee­seen ja men­nä vas­ta­ran­nal­le edel­tä­kä­sin, sil­lä ai­kaa kun hän lä­het­täi­si väen pois. Kun ih­mi­set oli­vat läh­te­neet, hän nou­si vuo­rel­le ru­koil­lak­seen yk­si­näi­syy­des­sä. Il­lan tul­tua hän oli siel­lä yk­sin. Vene oli jo hy­vän mat­kan pääs­sä ran­nas­ta ja pon­nis­te­li aal­lo­kos­sa vas­ta­tuu­leen. Nel­jän­nen yö­var­ti­on ai­kaan Jee­sus tuli ope­tus­lap­sia koh­ti kä­vel­len vet­tä pit­kin. Kun he nä­ki­vät hä­nen kä­ve­le­vän jär­ven aal­loil­la, he säi­käh­ti­vät ja huu­si­vat pe­los­ta, sil­lä he luu­li­vat nä­ke­vän­sä aa­veen. Mut­ta sa­mas­sa Jee­sus jo pu­hui heil­le: ”Py­sy­kää rau­hal­li­si­na, minä täs­sä olen. Äl­kää pe­lät­kö.” Sil­loin Pie­ta­ri sa­noi hä­nel­le: ”Her­ra, jos se olet sinä, niin käs­ke mi­nun tul­la luok­se­si vet­tä pit­kin.” ”Tule!” sa­noi Jee­sus. Pie­ta­ri as­tui ve­nees­tä ja kä­ve­li vet­tä pit­kin Jee­suk­sen luo. Mut­ta huo­ma­tes­saan, mi­ten ra­jus­ti tuu­li, hän pe­läs­tyi ja al­koi va­jo­ta. ”Her­ra, pe­las­ta mi­nut!” hän huu­si. Jee­sus ojen­si heti kä­ten­sä, tart­tui hä­neen ja sa­noi: ”Vä­häi­nen­pä on us­ko­si! Mik­si aloit epäil­lä?” Kun he oli­vat nous­seet ve­nee­seen, tuu­li tyyn­tyi. Ja kaik­ki, jot­ka ve­nees­sä oli­vat, pol­vis­tui­vat hä­nen eteen­sä ja sa­noi­vat: ”Sinä olet to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka.”

Bib­lia: Ja koh­ta vaa­ti Je­sus ope­tus­lap­si­an­sa haah­teen as­tu­maan, ja me­ne­mään hä­nen edel­lään toi­sel­le ran­nal­le, niin­kau­van kuin hän kan­san olis ty­kö­än­sä las­ke­nut. Ja kuin hän oli kan­san las­ke­nut, as­tui hän yk­si­nän­sä vuo­rel­le ru­koi­le­maan. Ja kuin eh­too jou­tui, oli hän siel­lä yk­si­nän­sä. Mut­ta haak­si oli jo kes­kel­lä mer­ta, ja ah­dis­tet­tiin aal­loil­ta; sil­lä vas­ta­tuu­li oli. Mut­ta yöl­lä, nel­jän­nes­sä var­ti­os­sa, tuli Je­sus hei­dän ty­kön­sä, käy­den me­rel­lä. Ja kuin ope­tus­lap­set nä­ki­vät hä­nen me­rel­lä käy­vän, pel­jäs­tyi­vät he, ja sa­noi­vat: kyö­pe­li se on; ja huu­si­vat pel­von täh­den. Niin Je­sus pu­hui koh­ta heil­le ja sa­noi: ol­kaat hy­väs­sä tur­vas­sa! Minä olen: äl­käät pel­jäs­ty­kö. Niin vas­ta­si Pie­ta­ri hän­tä ja sa­noi: Her­ra, jos sinä olet, niin käs­ke mi­nun tul­la ty­kös vet­ten pääl­lä. Niin hän sa­noi: tule! Ja Pie­ta­ri as­tui ulos haah­des­ta ja kävi vet­ten pääl­lä, et­tä hän me­nis Je­suk­sen tykö. Ja kuin hän näki an­ka­ran tuu­len, niin hän pel­jäs­tyi, ja ru­pe­si va­joo­maan, huu­si sa­no­en: Her­ra, au­ta mi­nua! Niin Je­sus ojen­si koh­ta kä­ten­sä, ja tart­tui hä­neen, ja sa­noi hä­nel­le: oi sinä heik­kous­koi­nen, mik­sis epäi­lit? Kuin he as­tui­vat haah­teen, niin tuu­li ty­ve­ni. Mut­ta ne, jot­ka oli­vat haah­des­sa, tu­li­vat ja ku­mar­si­vat hän­tä, ja sa­noi­vat: to­ti­ses­ti olet sinä Ju­ma­lan Poi­ka.