JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesuksen tuomio oli vapauttava armon tuomio

Sana sunnuntaiksi
2.7.2023 7.00

Juttua muokattu:

30.6. 15:43
2023063015431820230702070000

Suviseurojen kuvapalvelu

Suviseurojen kuvapalvelu

Pau­li So­ran­ta

Jee­sus opet­ti omal­la esi­mer­kil­lään, et­tä on oi­kein koh­da­ta syn­tiin­lan­gen­nut ih­mi­nen ar­mah­ta­vas­ti, ei ko­vuu­del­la. Jee­sus ei läh­te­nyt väit­te­lyyn ih­mis­ten eh­doil­la, vaan pa­kot­ti hei­dät tut­ki­maan omaa si­sin­tään.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­lä ker­ro­taan, kuin­ka Jee­sus oli osal­lis­tu­nut leh­ti­ma­jan­juh­liin ja opet­ta­nut kan­saa temp­pe­lis­sä. Ih­mi­set suh­tau­tui­vat hä­neen ris­ti­rii­tai­ses­ti; edes omat vel­jet ei­vät us­ko­neet hä­neen, mut­ta hä­nen tai­to­aan opet­taa ih­me­tel­tiin. Yli­pa­pit ja fa­ri­seuk­set oli­vat ha­lun­neet ot­taa Jee­suk­sen kiin­ni, mut­ta van­git­si­jat pa­la­si­vat ta­kai­sin tyh­jin kä­sin.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä Jee­sus pa­la­si temp­pe­liin ja al­koi opet­taa suur­ta kan­san­jouk­koa. Ope­tus­tuo­kio kes­key­tyi dra­maat­ti­ses­ti, kun pai­kal­le tuo­tiin vas­ten­tah­toi­nen, avi­o­ri­kok­ses­ta it­se te­os­sa ta­vat­tu nai­nen. Evan­ke­lis­ta ker­too syyk­si, et­tä lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set ha­lu­si­vat ko­e­tel­la Jee­sus­ta, jot­ta sai­si­vat hä­net syyt­tee­seen. He us­koi­vat kek­si­neen­sä an­san, jos­ta Jee­suk­sen oli vai­kea sel­vi­tä kun­ni­al­la. Mut­ta mik­si­kö­hän pai­kal­le tuo­tiin vain nai­nen, vaik­ka lain mu­kaan kum­pi­kin avi­o­ri­kok­seen syyl­lis­ty­nyt oli­si pi­tä­nyt tuo­da tuo­mit­ta­vak­si (5. Moos. 22:23–28)?

”Mene, älä­kä tee enää syn­tiä”

Moo­sek­sen laki avi­o­ri­kok­ses­ta oli an­ka­ra: sii­hen syyl­lis­ty­neet tuli tuo­mi­ta kuo­le­maan ki­vit­tä­mäl­lä. Kak­si sil­min­nä­ki­jää vaa­dit­tiin ta­pah­tu­neen to­dis­ta­jik­si. Jos Jee­sus oli­si näin vaa­ti­nut, hän oli­si toi­mi­nut vas­toin Roo­man la­kia, kos­ka juu­ta­lai­sil­la ei ol­lut oi­keut­ta an­taa kuo­le­man­tuo­mi­o­ta. Jos hän taas oli­si sa­no­nut suo­raan, et­tei hy­väk­sy ki­vit­tä­mis­tä, hän­tä oli­si voi­tu syyt­tää Moo­sek­sen lain hyl­kää­mi­ses­tä. Jee­sus oli saa­tu ”puun ja kuo­ren vä­liin”, juo­ni oli ne­ro­kas.

Vaik­ka ky­sy­jien tar­koi­tus­pe­rä oli vää­rä, Jee­sus koh­ta­si hei­dät asi­al­li­ses­ti. Hän ku­mar­tui, kak­si­kin ker­taa, ja kir­joit­ti jo­ta­kin maa­han. Meil­le jää ar­voi­tuk­sek­si, mitä siel­lä mah­toi lu­kea. Eh­kä hän muis­tut­ti Roo­man oi­keus­käy­tän­nös­tä, jos­sa is­tu­va tuo­ma­ri kir­joit­ti en­sin alas tuo­mi­on­sa ja sit­ten suo­ris­tu­es­saan luki sen ää­neen. Se min­kä hän luki, pe­rus­tui Moo­sek­sen la­kiin: ”To­dis­ta­jien on hei­tet­tä­vä en­sim­mäi­set ki­vet” (5. Moos. 17:7). Eh­kä maas­sa luki kiu­saa­jien ni­met tai siel­lä oli lai­naus Je­re­mi­an kir­jas­ta, jos­sa pu­hu­taan to­muun kir­joit­ta­mi­ses­ta (Jer. 17:13). Joka ta­pauk­ses­sa Jee­suk­sen vas­taus rii­sui syyt­tä­jien aseet. He läh­ti­vät pois yk­si ker­ral­laan, van­him­mis­ta läh­tien, ar­vo­jär­jes­tyk­ses­sä.

Kun syyt­tä­jät oli­vat pois­tu­neet, pai­kal­le jäi­vät vain Jee­sus ja nai­nen. Jee­suk­sel­la oli val­ta tuo­mi­ta ja ar­mah­taa (Joh. 8:15–16), mut­ta maan pääl­lä hä­nen teh­tä­vän­sä oli et­siä apua ja ar­mah­dus­ta kai­paa­via. Jee­suk­sen sa­nat nai­sel­le oli­vat tyh­jen­tä­vät: ”Mene, älä­kä enää tee syn­tiä.” Vaik­ka nai­sen syn­te­jä ei kat­sot­tu läpi sor­mien, tuo­mio oli va­paut­ta­va ar­mon tuo­mio.

Tuo­mi­o­val­ta on Ju­ma­lal­la, ei ih­mi­sel­lä

Evan­ke­liu­mi­teks­ti opet­taa, et­tä ih­mi­siä ei ole ase­tet­tu tois­ten­sa tuo­ma­reik­si. Tuo­mi­o­val­ta on yk­sin Ju­ma­lal­la, ja kaik­ki ih­mi­set ovat syn­tien­sä täh­den tuo­mi­on alai­sia. Us­ko­va on kui­ten­kin Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn täh­den ar­mah­det­tu syn­ti­nen, ja tuo­mio on hä­nel­le sil­loin ar­mon tuo­mio.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi va­paut­taa syn­nis­tä, ja ar­mo oh­jaa ih­mis­tä uu­teen elä­mään. Elä­mään, jos­sa on halu kart­taa syn­tiä ja kaik­kea sel­lais­ta, mikä nou­see us­kon es­teek­si.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 8:2–11

Raa­mat­tu 1992: Var­hain aa­mul­la Jee­sus tuli taas temp­pe­liin. Hä­nen luok­seen ke­rään­tyi ih­mi­siä suu­rin jou­koin, ja hän is­tuu­tui ja opet­ti hei­tä.

Kes­ken kai­ken toi­vat lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set pai­kal­le nai­sen, joka oli jou­tu­nut kiin­ni avi­o­ri­kok­ses­ta. He aset­ti­vat hä­net Jee­suk­sen eteen ja sa­noi­vat: ”Opet­ta­ja, tämä nai­nen on avi­on­rik­ko­ja, hä­net ta­vat­tiin it­se te­os­sa. Moo­ses on lais­sa an­ta­nut meil­le mää­räyk­sen, et­tä täl­lai­set on ki­vi­tet­tä­vä. Mitä sinä sa­not?” He pu­hui­vat näin pan­nak­seen Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le ja saa­dak­seen sit­ten ai­heen syyt­tää hän­tä.

Mut­ta Jee­sus ku­mar­tui ja kir­joit­ti sor­mel­laan maa­han. Kun he tiuk­ka­si­vat hä­nel­tä vas­taus­ta, hän suo­ris­tau­tui ja sa­noi: ”Se teis­tä, joka ei ole teh­nyt syn­tiä, heit­tä­köön en­sim­mäi­sen ki­ven.” Hän ku­mar­tui taas ja kir­joit­ti maa­han. Jee­suk­sen sa­nat kuul­tu­aan he läh­ti­vät pois yk­si toi­sen­sa jäl­keen, van­him­mat en­sim­mäi­si­nä. Kan­san kes­kel­le jäi vain Jee­sus ja nai­nen. Jee­sus ko­hot­ti pään­sä ja ky­syi: ”Nai­nen, mis­sä ne kaik­ki ovat? Ei­kö ku­kaan tuo­min­nut si­nua?” ”Ei, her­ra”, nai­nen vas­ta­si. Jee­sus sa­noi: ”En tuo­mit­se mi­nä­kään. Mene, älä­kä enää tee syn­tiä.”