Ris­to Kos­ki­mä­ki

Ju­ma­lan lap­sen ru­kous on usein kuin heik­ko huo­kaus Tai­vaan Isän puo­leen. Sa­no­ja ei ai­na löy­dy, mut­ta Ju­ma­la kyl­lä kuu­lee omien­sa ru­kouk­set.

Jee­sus ru­koi­li mo­nes­ti yk­si­näi­syy­des­sä. Hän ru­koi­li Get­se­ma­nes­sa ver­ta hi­koil­len maa­il­man syn­ti­kuor­ma har­teil­laan. Ope­tus­lap­set nuk­kui­vat. Jee­sus sa­noi heil­le: ”Et­te­kö jak­sa­neet yh­tä tun­tia val­voa?” Jee­sus ru­koi­li ris­til­lä pa­han­te­ki­jöi­den puo­les­ta: ”Isä an­na heil­le an­teek­si, sil­lä he ei­vät tie­dä, mitä he te­ke­vät” (Luuk. 23:34).

Ju­ma­lan rak­kaus on mit­taa­ma­ton syn­ti­siä koh­taan, ja se nä­kyy sii­nä, et­tä Jee­sus so­vit­ti kaik­ki syn­nit Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä.

Jee­sus opet­ti ru­koi­le­maan

Ru­kous­sun­nun­tain teks­teis­sä ker­ro­taan myös Kris­tuk­ses­ta suu­re­na esi­ru­koi­li­ja­na. Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan ope­tus­las­ten pyy­tä­neen Jee­suk­sel­ta, et­tä hän opet­tai­si hei­tä ru­koi­le­maan, niin kuin Jo­han­nes­kin opet­ti omia ope­tus­lap­si­aan ru­koi­le­maan (Luuk. 11:1). Niin Luuk­kaan kuin Mat­teuk­sen evan­ke­liu­meis­ta­kin löy­tyy Jee­suk­sen opet­ta­ma Her­ran ru­kous.

En­nen ru­kous­ta Jee­sus opet­ti, mil­lais­ta ope­tus­las­ten ru­kouk­sen ei tule ol­la. Hän va­roit­ti, et­tei­vät ope­tus­lap­set ru­koi­li­si te­ko­py­hien ta­voin, niin et­tä ih­mi­set nä­ki­si­vät, kuin­ka ”hurs­kai­ta” he ovat. Jee­sus sa­noi, et­tä hei­dän Isän­sä, joka on sa­las­sa, nä­kee kyl­lä hei­dät ja pal­kit­see jul­ki­ses­ti.

Ju­ma­la vas­taa ru­kouk­siin

Her­ran ru­kouk­ses­sa pyy­däm­me: ”tul­koon si­nun val­ta­kun­ta­si”. Tä­nä­kin päi­vä­nä Ju­ma­la kuu­lut­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta Her­ran Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyy ar­mos­ta osa­ton­ta us­ko­vais­ten ih­mis­ten kaut­ta.

Apos­to­li Pie­ta­ri sai ol­la ju­lis­ta­mas­sa evan­ke­liu­mia Kor­ne­liuk­sen ko­dis­sa. Kuu­li­jat us­koi­vat Pie­ta­rin sa­nat. Ju­ma­la kuu­li Kor­ne­liuk­sen ru­kouk­sen. Hän vas­ta­si ru­kouk­seen jul­ki­ses­ti, niin kuin van­ha raa­ma­tun­kään­nös sii­tä opet­taa: ”Vaan kuin sinä ru­koi­let, niin mene kam­mi­oos, ja sul­je oves, ja ru­koi­le Isääs, joka on sa­lai­suu­des­sa: ja Isäs, joka sa­lai­suu­des­sa nä­kee, mak­saa si­nul­le jul­ki­ses­ti” (Matt. 6:6). Kor­ne­lius ja hä­nen koko per­he­kun­tan­sa sai­vat pa­ran­nuk­sen ar­mon, kun Pie­ta­ri ju­lis­ti heil­le evan­ke­liu­min Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Myös Kan­da­ken ho­vi­her­ra sai syn­tin­sä an­teek­si, kun Fi­lip­pus ju­lis­ti hä­nel­le evan­ke­liu­min Jee­suk­ses­ta. Ho­vi­her­ra ei ol­lut saa­nut rau­haa tun­nol­leen Je­ru­sa­le­min ru­kous­juh­lil­la. (Ap. t. 8:27, 37.) La­kin­sa kaut­ta Ju­ma­la he­rät­tää ih­mi­sel­le syn­nin­tun­non ja hä­dän.

Nöy­rää pu­het­ta Ju­ma­lal­le

Meil­lä on pal­jon myös kii­tok­sen ai­hei­ta. Ju­ma­lan suur­ta lah­jaa on va­paa isän­maa. Saam­me va­paas­ti us­koa ja ju­lis­taa evan­ke­liu­mia. Va­pah­ta­ja loh­dut­taa omi­aan mur­hei­den­kin kes­kel­lä: ”Tei­dän Isän­ne kyl­lä tie­tää mitä te tar­vit­set­te, jo en­nen kuin olet­te hä­nel­tä pyy­tä­neet­kään” (Matt. 6:8). Mart­ti Lut­he­rin Isä mei­dän -ru­kouk­sen se­li­tyk­sen mu­kaan kai­ken läh­tö­koh­ta on, et­tä Ju­ma­lan nimi on it­ses­sään pyhä. Her­ran ru­kouk­sen alus­sa on­kin: ”Py­hi­tet­ty ol­koon si­nun ni­me­si”. Ju­ma­la, joka on kai­ken Luo­ja ja Her­ra, on kai­ken ylä­puo­lel­la.

Ru­kous on sy­dä­men nöy­rää ja vil­pi­tön­tä pu­het­ta Ju­ma­lal­le. Se ei ole ta­sa­ver­tais­ta vuo­ro­pu­he­lua. Ju­ma­la kyl­lä kuu­lee, mut­ta hän vas­taa omal­la ta­val­laan ja omal­la ajal­laan.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 6:5–13

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus opet­ti ja sa­noi: ”Kun ru­koi­let­te, äl­kää teh­kö sitä te­ko­py­hien ta­voin. He aset­tu­vat mie­lel­lään sy­na­go­giin ja ka­dun­kul­miin ru­koi­le­maan, jot­ta oli­si­vat ih­mis­ten nä­ky­vis­sä. To­ti­ses­ti: he ovat jo palk­kan­sa saa­neet. Kun sinä ru­koi­let, mene si­säl­le huo­nee­see­si, sul­je ovi ja ru­koi­le sit­ten Isää­si, joka on sa­las­sa. Isä­si, joka nä­kee myös sen, mikä on sa­las­sa, pal­kit­see si­nut. Ru­koil­les­san­ne äl­kää ho­ke­ko tyh­jää niin kuin pa­ka­nat, jot­ka ku­vit­te­le­vat tu­le­van­sa kuul­luik­si, kun vain la­te­le­vat sa­no­ja. Äl­kää ru­vet­ko hei­dän kal­tai­sik­seen. Tei­dän Isän­ne kyl­lä tie­tää mitä te tar­vit­set­te, jo en­nen kuin olet­te hä­nel­tä pyy­tä­neet­kään. Ru­koil­kaa te siis näin: – Isä mei­dän, joka olet tai­vais­sa! Py­hi­tet­ty ol­koon si­nun ni­me­si. Tul­koon si­nun val­ta­kun­ta­si. Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si, myös maan pääl­lä niin kuin tai­vaas­sa. An­na meil­le tänä päi­vä­nä jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me. Ja an­na meil­le vel­kam­me an­teek­si, niin kuin me­kin an­nam­me an­teek­si niil­le, jot­ka ovat meil­le ve­las­sa. Älä­kä an­na mei­dän jou­tua kiu­sauk­seen, vaan pääs­tä mei­dät pa­has­ta.”