Teri Hil­tu­nen

Raa­mat­tu opet­taa kun­ni­oit­ta­maan esi­val­taa ja toi­mi­maan ym­pä­röi­vän yh­teis­kun­nan par­haak­si.

Jee­sus oli ol­lut Pie­ta­rin, Jaa­ko­bin ja Jo­han­nek­sen kans­sa vuo­rel­la ru­koi­le­mas­sa. Siel­lä ope­tus­lap­set kuu­li­vat pil­ves­tä ää­nen: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt. Kuul­kaa hän­tä!” (Matt. 17:5.) Kir­kas­tus­vuo­ren ta­pah­tu­mis­sa ja pil­ves­tä kuu­lu­nees­sa Ju­ma­lan il­moi­tuk­ses­sa ki­tey­tyy koko pe­las­tus­suun­ni­tel­ma.

Jee­sus tuli tän­ne maan pääl­le ja täyt­ti lain, joka oli Moo­sek­sel­le an­net­tu, ja lu­pauk­sen, jota pro­fee­tat oli­vat roh­kais­seet us­ko­maan. Ju­ma­lan tah­to on, et­tä ih­mi­nen pe­las­tui­si. Ih­mi­nen pe­las­tuu vain us­kon kaut­ta Jee­suk­sen an­si­on täh­den.

Temp­pe­li­ve­ron mak­sa­mi­nen

Kun Jee­sus ja ope­tus­lap­set oli­vat pa­lan­neet Ka­per­nau­miin, tu­li­vat temp­pe­li­ve­ron kan­ta­jat Pie­ta­rin luok­se ja ky­syi­vät: ”Kai tei­dän opet­ta­jan­ne mak­saa temp­pe­li­ve­roa?” Temp­pe­li­ve­ro pe­rus­tui Van­han tes­ta­men­tin sää­dök­siin (2. Moos 30:12–16). Jo­kai­nen kak­si­kym­men­tä vuot­ta täyt­tä­nyt mies oli vel­vol­li­nen mak­sa­maan sitä. Temp­pe­li­ve­ron tuot­to meni alun pe­rin py­häk­kö­tel­tan ju­ma­lan­pal­ve­lus­ku­lui­hin (2. Moos 30:16). Jee­suk­sen ai­ka­na temp­pe­li­ve­ron tuot­to meni Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin ku­lui­hin.

Pie­ta­ri osa­si vas­ta­ta suo­raan ky­sy­jil­le myön­tä­väs­ti, en­nen kuin hän eh­ti ky­syä asi­as­ta Jee­suk­sel­ta. Jee­sus ky­syi Pie­ta­ril­ta: ”Mitä miel­tä olet Si­mon? Keil­tä tä­män maa­il­man ku­nin­kaat pe­ri­vät tul­lia ja ve­roa, omil­ta lap­sil­taan vai vie­rail­ta?” Pie­ta­ri vas­ta­si: ”Vie­rail­ta.” Pie­ta­rin vas­tauk­seen Jee­sus to­te­si: ”Lap­set ovat siis va­paat.” Temp­pe­li­ve­ron ke­rää­jät ei­vät ym­mär­tä­neet, ke­nel­tä oli­vat ve­roa ke­rää­mäs­sä. Jee­sus kut­sui Je­ru­sa­le­min temp­pe­liä Isä­ni huo­neek­si (Joh 2:16). Je­ru­sa­le­min temp­pe­li kuu­lui Ju­ma­lal­le, ja Ju­ma­lan poi­ka­na Jee­suk­sen ei oli­si tar­vin­nut mak­saa temp­pe­li­ve­roa.

Ju­ma­lan huo­len­pi­to

Sa­mal­la Jee­sus opet­ti Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta. Jee­suk­sel­la ei ol­lut ra­haa mak­saa ve­roa. Pie­ta­rin piti on­kia kala, jon­ka suus­ta hän löy­si ra­han, jol­la mak­soi mo­lem­pien temp­pe­li­ve­ron. Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus opet­ti: ”Kat­so­kaa tai­vaan lin­tu­ja: ei­vät ne kyl­vä, ei­vät ne leik­kaa ei­vät­kä ko­koa va­ras­toon, ja sil­ti tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne ruok­kii ne. Ja olet­te­han te pal­jon enem­män ar­voi­sia kuin lin­nut!?” (Matt 6:26.) Ju­ma­lan sana ei kiel­lä ole­mas­ta ah­ke­ra, mut­ta kuin­ka pal­jon tar­moa jäi­si tär­ke­äm­pään, jos ei tur­haan mu­reh­ti­si ajal­li­sis­ta asi­ois­ta.

Jee­sus mak­soi va­paa­eh­toi­ses­ti ve­ron, jot­ta ei suot­ta suu­tut­tai­si ve­ron ke­rää­jiä. Paa­va­li kir­joit­ti Roo­ma­lais­kir­jees­sä: ”Jos on mah­dol­lis­ta ja jos teis­tä riip­puu, elä­kää rau­has­sa kaik­kien kans­sa” (Room. 12:18). Raa­mat­tu opet­taa kun­ni­oit­ta­maan esi­val­taa ja toi­mi­maan ym­pä­röi­vän yh­teis­kun­nan par­haak­si.

Lap­set ovat va­pai­ta

Ju­ma­lan lap­set ovat va­pai­ta us­ko­maan. Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja, ja ih­mi­nen saa us­koa ja elää Ju­ma­lan ar­mos­ta. Kir­kas­tus­vuo­ren sa­no­man mu­kai­ses­ti ih­mi­nen on lu­nas­tet­tu va­paak­si Kris­tuk­sen ve­rel­lä. Sy­dä­men us­ko vai­kut­taa ha­lun teh­dä ja tu­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä. Ajal­li­set va­rat­kin ovat tär­kei­tä, ja Ju­ma­la on lu­van­nut siu­nauk­sen­sa myös nii­den avul­la teh­tä­väl­le työl­le.

Kes­keis­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä on evan­ke­liu­min saar­na: se kir­kas­taa Kris­tus­ta kaik­ki­al­la, mis­sä tätä hy­vää sa­no­maa ju­lis­te­taan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä em­me tee pa­kos­ta, vaan ha­lu­am­me teh­dä sitä va­paa­eh­toi­ses­ti iloi­ten sii­tä, et­tä näin voim­me pal­vel­la eri­lai­sil­la lah­joil­la. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä­kin Ju­ma­lan hoi­ta­va ar­mo vir­voit­taa ja loh­dut­taa.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 17:24–27

Raa­mat­tu 1992: Kun he saa­pui­vat Ka­per­nau­miin, tuli Pie­ta­rin luo temp­pe­li­ve­ron kan­ta­jia, jot­ka sa­noi­vat: ”Kai tei­dän opet­ta­jan­ne mak­saa temp­pe­li­ve­roa?” ”Mak­saa kyl­lä”, hän vas­ta­si. Kun hän meni si­säl­le ta­loon, Jee­sus ehät­ti ky­sy­mään: ”Mitä miel­tä olet, Si­mon? Keil­tä tä­män maa­il­man ku­nin­kaat pe­ri­vät tul­lia ja ve­roa, omil­ta lap­sil­taan vai vie­rail­ta?” ”Vie­rail­ta”, vas­ta­si Pie­ta­ri. Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Lap­set ovat siis va­paat. Mut­ta mik­si suot­ta suu­tut­tai­sim­me hei­dät? Mene jär­vel­le ja hei­tä on­ki ve­teen. Ota en­sim­mäi­nen kala, jon­ka ve­dät ylös, ja avaa sen suu. Siel­lä on ho­pe­a­ra­ha. Ota se ja mak­sa heil­le sekä mi­nun et­tä it­se­si puo­les­ta.”

Bib­lia: Mut­ta kuin he me­ni­vät Ka­per­nau­miin, tu­li­vat ve­ro­ra­han ot­ta­jat Pie­ta­rin tykö, ja sa­noi­vat: ei­kö Mes­ta­rin­ne ole tot­tu­nut ve­ro­ra­haa mak­sa­maan? Sa­noi hän: on. Ja kuin hän tuli huo­nee­seen, en­nät­ti hä­nen Je­sus, ja sa­noi: mi­täs luu­let, Si­mon? keil­tä maan ku­nin­kaat ot­ta­vat tul­lin eli ve­ron? omil­ta lap­sil­tan­sa, taik­ka vie­rail­ta? Pie­ta­ri sa­noi hä­nel­le: vie­rail­ta. Sa­noi Je­sus hä­nel­le: niin lap­set ovat va­paat. Mut­ta et­tem­me hei­tä pa­hen­tai­si, niin mene me­rel­le, hei­tä on­kes, ja ota se kala, joka en­sin tu­lee ylös, ja avaa hä­nen suun­sa, niin sinä löy­dät ra­han: ota se, ja an­na heil­le mi­nun ja si­nun edes­täs.