JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Rukous vie lähelle Jumalaa

Sana sunnuntaiksi
22.5.2022 6.00

Juttua muokattu:

16.5. 11:25
2022051611250320220522060000

SRK:n arkisto

SRK:n arkisto

Jan­ne Iso­maa

Ru­kouk­ses­sa voi pyy­tää Ju­ma­lal­ta apua vai­kei­siin ti­lan­tei­siin sekä us­kon ja hy­vän oman­tun­non säi­lyt­tä­mi­seen.

Ru­koi­le­mi­nen on tär­keä asia. Vaik­ka tun­ti­sit it­se­si hei­kok­si ru­koi­li­jak­si, voit aja­tel­la, et­tä ru­kous on si­nul­le an­net­tu mah­dol­li­suus lä­hes­tyä Ju­ma­laa. Loh­dul­lis­ta on se, et­tä Ju­ma­la tie­tää, mitä me tar­vit­sem­me jo en­nen kuin olem­me ru­kouk­ses­sam­me hän­tä lä­hes­ty­neet (Matt. 6:8). Evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus va­kuut­taa, ”mitä iki­nä te pyy­dät­te Isäl­tä mi­nun ni­mes­sä­ni, sen hän an­taa teil­le.”

Jee­sus koki tar­vet­ta ru­koil­la

Ru­kouk­sen mah­dol­li­suut­ta voi käyt­tää kai­kis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa. Saar­naa­jan kir­ja ke­hot­taa hy­vä­nä päi­vä­nä iloit­se­maan ja pa­ha­na päi­vä­nä muis­ta­maan, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut ne mo­lem­mat (Saarn. 7:14).

Sil­loin kun elä­mäs­sä on hel­pom­pia ai­ko­ja, on eh­kä hel­pom­pi kiit­tää Ju­ma­laa. Vai­kei­na het­ki­nä saam­me ru­koil­la Ju­ma­lal­ta apua.

Jee­sus tah­toi val­mis­taa seu­raa­ji­aan koh­taa­maan myös vai­ke­am­pia ti­lan­tei­ta. Hän ker­toi etu­kä­teen ope­tus­lap­sil­leen tu­le­vas­ta kär­si­myk­ses­tään ja kuo­le­mas­taan.

Jee­sus val­mis­tau­tui vai­kei­siin ti­lan­tei­siin ru­koi­le­mal­la. Hyvä esi­merk­ki täs­tä on Jee­suk­sen ru­kous Get­se­ma­nes­sa: ”Ab­ba, Isä, kaik­ki on si­nul­le mah­dol­lis­ta. Ota tämä mal­ja mi­nul­ta pois. Ei kui­ten­kaan mi­nun tah­to­ni mu­kaan, vaan si­nun.” (Mark. 14:36.) Eri­tyi­ses­ti ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä saa ru­koil­la, et­tä Ju­ma­lan tah­to to­teu­tui­si elä­mäs­sä.

Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­set

Raa­mat­tu roh­kai­see ru­koi­le­maan. Jaa­ko­bin kir­jees­sä ker­ro­taan, et­tä ”Elia oli sa­man­lai­nen ih­mi­nen kuin me. Hän ru­koi­li hel­lit­tä­mät­tä, et­tei sa­tai­si, ei­kä maa saa­nut sa­det­ta kol­meen ja puo­leen vuo­teen. Ja kun hän taas ru­koi­li, tai­vas an­toi sa­teen ja maa tuot­ti jäl­leen he­del­mää.” (Jaak. 5:17–18.)

Ru­kouk­ses­sa saa ker­toa Ju­ma­lal­le kii­tok­sen sii­tä, et­tä hän on aut­ta­nut elä­mäs­sä. Paa­va­lin ta­voin en­si­si­jai­ses­ti saam­me ru­koil­la, et­tä Ju­ma­la sa­no­mat­to­mas­sa kirk­kau­des­saan hen­gel­lään vah­vis­tai­si ja voi­mis­tai­si si­säis­tä ole­mus­tam­me (Ef. 3:16).

Ju­ma­lan lap­si saa ru­koil­la Ju­ma­lal­ta voi­maa us­ko­mi­seen ja us­kon tun­nus­ta­mi­seen. Tar­vit­sem­me myös Jee­suk­sen esi­ru­kous­ta puo­les­tam­me: ”En kui­ten­kaan pyy­dä, et­tä ot­tai­sit hei­dät pois maa­il­mas­ta, vaan et­tä var­je­li­sit hei­dät pa­hal­ta” (Joh. 17:15).

Jee­sus ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan Get­se­ma­nes­sa: ”Ru­koil­kaa, et­tet­te jou­tui­si kiu­sauk­seen” (Luuk. 22:40). Jee­sus ke­hot­ti seu­raa­ji­aan py­sy­mään roh­kei­na, sil­lä hän on voit­ta­nut maa­il­man.

Muis­te­taan lä­him­mäi­siä

On tär­ke­ää, et­tä ru­koi­lem­me myös tois­tem­me puo­les­ta. Tun­tuu hy­väl­tä, kun joku ker­too, et­tä on ru­kouk­sin muis­ta­nut. Lä­him­mäis­ten ru­kouk­set voi­vat aut­taa luot­ta­maan sii­hen, et­tä Ju­ma­la an­taa voi­maa säi­lyt­tää us­kon ja hy­vän oman­tun­non.

Ru­koi­le­mi­nen myös sen puo­les­ta, et­tä et­si­vät ih­mi­set löy­täi­si­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, on Ju­ma­lan tah­don mu­kais­ta ja tär­ke­ää.

Efe­so­lais­kir­jeen mu­kaan Ju­ma­la ky­ke­nee voi­mal­laan te­ke­mään mo­nin ver­roin enem­män kuin ih­mi­nen osaa edes pyy­tää tai aja­tel­la (Ef. 3:20). Kai­kis­sa elä­män vai­heis­sa saa tur­vau­tua Ju­ma­lan apuun.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 16:23–33

RAA­MAT­TU 1992: Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: mitä iki­nä te pyy­dät­te Isäl­tä mi­nun ni­mes­sä­ni, sen hän an­taa teil­le. Tä­hän as­ti te et­te ole pyy­tä­neet mi­tään mi­nun ni­mes­sä­ni. Pyy­tä­kää, niin te saat­te, ja tei­dän ilon­ne on täy­del­li­nen. Olen pu­hu­nut täs­tä teil­le ver­tauk­sin. Tu­lee ai­ka, jol­loin en enää käy­tä ver­tauk­sia vaan ker­ron teil­le avoi­mes­ti kai­ken Isäs­tä. Sinä päi­vä­nä te esi­tät­te pyyn­tön­ne mi­nun ni­mes­sä­ni, en­kä minä enää sano, et­tä kään­nyn Isän puo­leen tei­tä aut­taak­se­ni. Ra­kas­taa­han Isä it­se tei­tä, kos­ka te olet­te ra­kas­ta­neet mi­nua ja us­ko­neet, et­tä olen tul­lut Ju­ma­lan luo­ta. Isän luo­ta minä olen läh­te­nyt ja tul­lut tä­hän maa­il­maan, ja nyt minä jä­tän maa­il­man ja me­nen ta­kai­sin Isän luo.” Ope­tus­lap­set sa­noi­vat: ”Nyt sinä pu­hut sel­vin sa­noin, et enää ver­tauk­sin. Me ym­mär­räm­me nyt, et­tä sinä tie­dät kai­ken ei­kä si­nun tar­vit­se odot­taa, et­tä joku ky­syy. Sik­si me us­kom­me, et­tä olet tul­lut Ju­ma­lan luo­ta.” ”Nyt te kyl­lä us­kot­te”, sa­noi Jee­sus. ”Tu­lee ai­ka - ja se on jo nyt - jol­loin te jou­dut­te ha­jal­le, kuka min­ne­kin, ja jä­tät­te mi­nut yk­sin. Yk­sin en sil­ti jää, sil­lä Isä on mi­nun kans­sa­ni. Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nus­sa rau­ha. Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta py­sy­kää roh­kei­na: minä olen voit­ta­nut maa­il­man.”

BIB­LIA: Ja sinä päi­vä­nä et­te mi­tään kysy mi­nul­ta. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: mitä ikä­nä te anot­te Isäl­tä mi­nun ni­mee­ni, niin hän an­taa teil­le. Et­te ole mi­tään mi­nun ni­mee­ni tä­hän as­ti ano­neet: ru­koil­kaat, niin te saat­te, et­tä tei­dän ilon­ne olis täy­del­li­nen. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut ta­pauk­sis­sa; mut­ta ai­ka tu­lee, et­ten minä sil­leen puhu teil­le ta­pauk­sis­sa, vaan il­moi­tan jul­ki­ses­ti teil­le mi­nun Isäs­tä­ni. Sinä päi­vä­nä pi­tää tei­dän ru­koi­le­man mi­nun ni­mee­ni. Ja en minä sano teil­le, et­tä minä ru­koi­len Isää tei­dän täh­ten­ne; Sil­lä Isä ra­kas­taa it­se tei­tä, et­tä te mi­nua ra­kas­tit­te ja us­koit­te mi­nun Ju­ma­las­ta läh­te­neen. Minä läk­sin Isäs­tä ja tu­lin maa­il­maan: taas minä jä­tän maa­il­man ja me­nen Isän tykö. Sa­noi­vat hä­nen ope­tus­lap­sen­sa hä­nel­le: kat­so, nyt sinä jul­ki­ses­ti pu­hut, ja et yh­tään ta­paus­ta sano. Nyt me tie­däm­me si­nun kaik­ki tie­tä­vän, ja et sinä tar­vit­se, et­tä joku si­nul­ta ky­syy, sen­täh­den me us­kom­me si­nun Ju­ma­las­ta läh­te­neen. Je­sus vas­ta­si hei­tä: nyt te us­kot­te. Kat­so, ai­ka tu­lee, ja nyt tuli, et­tä te jo­kai­nen ha­joi­te­taan omil­len­sa, ja mi­nun te yk­si­nä­ni jä­tät­te. En minä kui­ten­kaan yk­si­nä­ni ole, sil­lä Isä on mi­nun kans­sa­ni. Näi­tä olen minä teil­le pu­hu­nut, et­tä teil­lä mi­nus­sa rau­ha olis. Maa­il­mas­sa on teil­lä tus­ka; mut­ta ol­kaat hy­väs­sä tur­vas­sa, minä voi­tin maa­il­man.