Pasi Kan­ni­ai­nen

Hen­gel­li­nen val­vo­mi­nen tar­koit­taa sitä, et­tä ih­mi­sen tu­li­si ol­la joka het­ki val­mis läh­te­mään täs­tä elä­mäs­tä.

Olet­ko jos­kus kuul­lut nuor­ten pe­rus­te­le­van myö­häis­tä nuk­ku­maan­me­noa sil­lä, et­tä Raa­mat­tu­han neu­voo val­vo­maan? Minä olen, ja sii­tä on­kin saa­tu hyvä kes­kus­te­lu ai­kai­sek­si. Yö­e­lä­mään voi si­säl­tyä enem­män asi­oi­ta, jot­ka hou­kut­te­le­vat syn­tiin. Lii­an vä­sy­nee­nä on vaa­ra­na hel­pom­min unoh­taa us­kos­sa val­vo­mi­nen ja syn­tiä vas­taan tais­te­le­mi­nen. Toi­saal­ta, kun evan­ke­liu­mil­la siu­nat­tu­na ja hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la me­nee il­lal­la nuk­ku­maan, on us­kos­sa val­veil­la, vaik­ka nuk­kuu­kin rau­hai­saa un­ta.

Us­kon sil­mät voi­vat so­kais­tua

Jee­sus syn­tyi maan pääl­le Ga­li­le­an Bet­le­he­mis­sä. Ju­ma­la tuli ih­mi­sek­si, ot­ti ih­mi­sen muo­don ja suos­tui kaik­keen sii­hen ki­puun, joka kuu­luu myös ih­mi­sen elä­mään. Suo­ri­tet­tu­aan Isäl­tään saa­man­sa teh­tä­vän maan pääl­lä, Jee­sus pa­la­si ta­kai­sin Isän luok­se. ”As­tui ylös tai­vai­siin, is­tuu Ju­ma­lan, Isän, Kaik­ki­val­ti­aan, oi­ke­al­la puo­lel­la”, niin kuin us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa sa­no­taan. Ker­ran Jee­sus tu­lee maan pääl­le uu­des­taan, tai­vaan ku­nin­kaa­na. Us­kon­tun­nus­tus jat­kuu: ”Ja on siel­tä tu­le­va tuo­mit­se­maan elä­viä ja kuol­lei­ta.” Kaik­ki ih­mi­set saa­vat tuo­mi­on­sa sen mu­kaan, ovat­ko he val­vo­neet us­kos­sa vai ei­vät.

Val­vo­mi­nen on va­rau­tu­mis­ta

Mo­net ajal­li­sen elä­män mah­dol­li­suu­det ovat tar­jol­la jo­kai­sel­le, mut­ta syn­nin seu­rauk­se­na toi­sil­ta so­kais­tu­vat us­kon sil­mät. Ian­kaik­ki­sen elä­män pää­mää­rä tai­vaas­sa ka­to­aa ja elä­mää ele­tään vain tätä ai­kaa var­ten.

Moni ih­mi­nen saat­taa­kin tun­tea olon­sa niin vah­vak­si ja it­se­var­mak­si, et­tei koe tar­vit­se­van­sa aja­tus­ta tuon­puo­lei­ses­ta. Ih­mi­nen ko­tiu­tuu hel­pos­ti vain tä­hän maa­il­maan. Näin kävi myös Noo­an ai­ka­na. Lä­hes kaik­ki ih­mi­set oli­vat unoh­ta­neet Ju­ma­lan sa­nan, ei­kä heil­lä ol­lut ai­kaa ja mie­len­kiin­toa kuul­la sitä, vaik­ka Nooa saar­na­si pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Syn­nin seu­rauk­se­na myös ajal­li­sen elä­män siu­naus ja on­nel­li­suus ka­to­si ja maa oli täyn­nä vä­ki­val­taa. ”Ku­kaan ei aa­vis­ta­nut mi­tään en­nen kuin tul­va tuli ja vei hei­dät kaik­ki men­nes­sään. Sa­moin käy, kun ih­mi­sen Poi­ka tu­lee”. (Matt. 24:39.) Sik­si Jee­sus siis ke­hot­taa val­vo­maan!

Val­vo­mi­nen on­kin ikään kuin va­rau­tu­mis­ta. Joka syk­sy rak­kaas­sa isän­maas­sam­me tie­däm­me, et­tä tal­vi tu­lee enem­min tai myö­hem­min. Vaik­ka tark­kaa päi­vää em­me tie­dä­kään, va­rau­dum­me tal­veen mo­nin ta­voin, esi­mer­kik­si vaih­ta­mal­la tal­vi­ren­kaat au­toon. Kuin­ka pal­jon tär­ke­äm­pää oli­si va­rau­tua Jee­suk­sen toi­seen tu­le­mi­seen. ”Ol­kaa siis val­miit, sil­lä ih­mi­sen Poi­ka tu­lee het­kel­lä, jota et­te aa­vis­ta” (Matt. 24:44).

Yk­sin ei tar­vit­se val­voa

Vii­mei­sen päi­vän tie­tää vain Ju­ma­la. Sitä ei tar­vit­se mei­dän tie­tää, vaan jou­dum­me nöy­rä­nä to­te­a­maan Ju­ma­lan ja ih­mi­sen ai­ka­kä­si­tyk­sen eri­lai­suu­den: ”Tu­hat vuot­ta on si­nul­le kuin yk­si päi­vä” (Ps. 90:4). Sy­vim­mil­tään val­vo­mi­nen on Ju­ma­lan ar­mon, an­teek­si­an­ta­muk­sen ja lu­paus­ten va­ras­sa elä­mis­tä. Se on tie­toi­suut­ta elä­män ra­jal­li­suu­des­ta, mut­ta sa­mal­la tur­vau­tu­mis­ta Kris­tuk­sen täy­del­li­seen so­vi­tus­työ­hön.

Odot­ta­es­sam­me Jee­suk­sen toi­sen tu­le­mi­sen päi­vää mei­tä roh­kais­taan elä­mään täs­sä het­kes­sä ja luot­ta­maan Ju­ma­lan huo­len­pi­toon elä­mäs­säm­me. Val­vo­mi­nen on oman­tun­non puh­tau­des­ta huo­leh­ti­mis­ta evan­ke­liu­miin tur­va­ten. Us­kon tie­tä ei tar­vit­se kul­kea yk­sin vaan yh­des­sä tois­ten Ju­ma­lan las­ten kans­sa, tai­vas­ta koh­ti. ”Ope­ta meil­le, mi­ten ly­hyt on ai­kam­me, et­tä sai­sim­me vii­saan sy­dä­men” (Ps. 90:12).