Miten olla suolana ja valona?

Suo­lal­la on tär­keä teh­tä­vä ruo­an säi­lö­mi­ses­sä. Suo­lat­to­muu­den mais­taa ruo­as­ta sa­moin kuin lii­an suo­lai­suu­den.

Rakkaus tekee kaiken täydelliseksi

Paa­va­li lie­nee kir­joit­ta­nut Ko­los­sa­lais­kir­jeen van­keu­sai­ka­naan. Kir­jeen ter­vei­sis­sä on nä­ky­vis­sä, et­tä Paa­va­li oli saa­nut ter­vei­siä Ko­los­sas­ta mat­ka­ys­tä­vil­tään.

Suurin onkin se, joka palvelee

Ope­tus­lap­set kiis­te­li­vät hy­vin in­hi­mil­li­ses­tä asi­as­ta, kes­ki­näi­ses­tä ar­vo­jär­jes­tyk­ses­tään. Luuk­kaan evan­ke­liu­min ku­vaus ope­tus­las­ten kiis­tas­ta (Luuk. 22:24) si­joit­tuu pää­si­äi­sa­te­ri­al­le, jon­ka Jee­sus viet­ti yh­des­sä ope­tus­las­ten­sa kans­sa en­nen ris­tiin­nau­lit­se­mi­seen­sa joh­ta­nei­ta ta­pah­tu­mia. Täl­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa oli­si luul­lut ope­tus­las­ten ol­leen ai­van toi­sen­lai­sis­sa miet­teis­sä.

Toivo pilkahtaa hävityksen keskellä

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa on kir­ja, joka on Bib­li­as­sa ni­met­ty Je­re­mi­an Va­li­tus­vir­sik­si. Sii­nä kir­joit­ta­ja, pro­feet­ta Je­re­mia va­lit­taa vuon­na 586 eKr. ta­pah­tu­nut­ta Je­ru­sa­le­min hä­vi­tys­tä.

Kuolemanpelosta ja katkeruudesta rauhaan ja rakkauteen

Kuun­te­lin hä­nen ker­to­mus­taan sii­tä, mi­ten hän löy­si Ju­ma­lan rau­han. Hän oli ol­lut lap­suu­des­taan as­ti he­rän­neel­lä tun­nol­la.

Johtotähtenä Jumalan lupaus

Olet­ko jos­kus elä­mäs­sä­si aja­tel­lut vah­vas­ti tai pe­rä­ti ot­ta­nut voi­mak­kaas­ti kan­taa jon­kun asi­an suh­teen si­ten, et­tä olet ai­van var­ma asi­as­ta?

Ikuisen elämän salaisuus

Mie­lee­ni ovat jää­neet läh­te­mät­tö­mäs­ti sa­nat, jot­ka isä­ni lau­sui kuo­lin­vuo­teel­laan mi­nul­le, 12-vuo­ti­aal­le po­jal­le.

”Kerromme Herran teoista”

Ot­sik­ko on saa­tu psal­min 78 ja­kees­ta nel­jä. Sii­nä psal­min kir­joit­ta­ja tuo jul­ki su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le jat­ku­van tär­ke­än teh­tä­vän. Van­hem­pam­me ovat ai­ka­naan ker­to­neet meil­le, tä­män päi­vän ai­kui­sil­le, hy­väs­tä Ju­ma­las­ta ja hä­nen suu­ris­ta te­ois­taan. Nyt on mei­dän vuo­rom­me vä­lit­tää tätä sa­no­maa lap­sil­lem­me ja las­tem­me lap­sil­le.

Työtä Jumalalle ja ihmisille

Ju­ma­lan aset­ta­man jär­jes­tyk­sen mu­kaan ih­mi­sen tuli vil­jel­lä ja var­jel­la maa­ta. Työ ei ol­lut ki­rous vaan siu­naus. Vas­ta syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen työ­hön tuli kuu­lu­maan ”lei­vän syö­mi­nen ot­sa hies­sä” eli työn­te­on vai­va ja ras­kaus. Työn te­ke­mi­nen kuu­luu ih­mi­sel­le ai­ko­jen alus­ta ai­ko­jen lop­puun, ”sil­lä niin kau­an kuin maa py­syy, ei lak­kaa kyl­vö ei­kä kor­juu” (1. Moos. 8:22).

Jumala antoi lakinsa

Kak­si kuu­kaut­ta sen jäl­keen, kun Is­ra­e­lin kan­sa oli pa­en­nut Egyp­tin or­juu­des­ta, ta­pah­tui jo­ta­kin mer­kit­tä­vää. Va­el­ta­va kan­sa oli lei­riy­ty­nyt au­ti­o­maas­sa lä­hel­le Sii­nain­vuor­ta. Ju­ma­la pu­hui Moo­sek­sel­le vuo­rel­la ja lä­het­ti hä­nen mu­ka­naan vies­tin is­ra­e­li­lai­sil­le: ”Jos te nyt kuun­te­let­te mi­nua ja pi­dät­te mi­nun liit­to­ni, niin te tu­let­te ole­maan kan­so­jen jou­kos­sa mi­nun oma kan­sa­ni. Koko maa­il­ma on mi­nun, mut­ta teis­tä tu­lee mi­nun pap­pis­val­ta­kun­ta­ni ja pyhä kan­sa­ni.” (2. Moos. 19:5–6.)