Elii­sa Säk­ki­nen, To­ho­lam­pi

To­ho­lam­min ja Les­ti­jär­ven Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen isien ja poi­kien ret­ki Sie­vin Lou­e­jär­vel­le jär­jes­tet­tiin 23.–25. elo­kuu­ta. Ret­ke­läi­set sai­vat le­vä­tä ja naut­tia yh­des­sä­o­los­ta ja sii­tä rak­kau­des­ta ja hy­vyy­des­tä, mitä Ju­ma­lan lap­set tah­to­vat toi­sil­leen osoit­taa.

– Pi­tem­pään on tuu­mail­tu, et­tä oli­si mu­ka­va poi­kien kans­sa läh­teä jo­hon­kin ret­kel­le. Var­sin­kin ko­ro­nan jäl­keen ky­läi­ly on jää­nyt ko­vin vä­häl­le, ei­kä yh­tei­siä ret­kiä ole teh­ty. Ys­tä­vät ja ka­ve­rit ovat meil­le van­hem­mil­le­kin tär­kei­tä ja kyl­lä ne ovat po­jil­le­kin. On tär­ke­ää pääs­tä tois­ten us­ko­vais­ten poi­kien kans­sa ole­maan yh­des­sä ja sy­vem­mäs­ti tu­tus­tu­maan toi­siin, to­te­aa Jou­ko Kos­ke­la.

Hyvä ret­ki­paik­ka

Mies­ten il­las­sa oli nous­sut esil­le Sie­vin seu­ra­kun­nan lei­ri­kes­kus Sie­vin ja To­ho­lam­min vä­lis­sä. Paik­ka on lä­hel­lä, edul­li­nen ja si­säl­tää ran­ta­sau­nan. Paik­ka oli va­rat­tu­na per­jan­tais­ta sun­nun­tai­hin ja jo­kai­nen saat­toi saa­pua ja läh­teä it­sel­le so­pi­vaan ai­kaan. Osa vä­es­tä nuk­kui omis­sa asun­to­vau­nuis­sa – ja yöt nu­kut­tiin­kin hy­vin.

Ret­ke­läi­set eli­vät pää­o­sin omil­la eväil­lä, pait­si lau­an­tai­na he naut­ti­vat yh­des­sä lo­hi­sop­paa. Li­säk­si EL­MA-kaup­pa tar­jo­si pai­kal­li­sen Mai­to­kol­mi­on pro­tei­i­ni­va­nuk­kai­ta vä­li­pa­loik­si. Poi­kien kä­sis­sä ker­rot­tiin­kin nä­ky­neen enem­män va­nuk­kai­ta kuin kän­ny­köi­tä.

Ai­noa oh­jel­ma

Mie­hiä nau­rat­ti ky­sy­mys lei­rin oh­jel­mas­ta. Ai­noa oh­jel­ma oli lau­an­tai-il­lan har­taus. Muu­ten ret­kel­lä asus­tel­tiin ai­van va­paa­muo­toi­ses­ti. Pe­lat­tiin mölk­kyä tai len­to­pal­loa ja otet­tiin päi­vä­u­nia. Ja var­sin­kin ka­las­tel­tiin. Säät oli­vat mel­ko läm­pi­mät, mut­ta vaih­te­le­vat. Sau­no­mis­ta ja uin­tia har­ras­ti­vat isom­mat ja pie­nem­mät, mut­ta ku­kaan ei tun­nus­ta kur­kun ki­pey­ty­neen ve­den vii­ley­des­tä.

Ret­ken pa­ras­ta an­tia oli­vat mies­ten mu­kaan kes­kus­te­lut ja yh­des­sä ole­mi­nen. Vä­lil­lä oli pa­ran­net­tu maa­il­maa ja vä­lil­lä pu­hut­tu sy­väl­li­sem­pi­ä­kin asi­oi­ta.

Puu pu­ron par­taal­la

Ai­mo Kat­ti­la­kos­ki luki il­ta­har­tau­den aluk­si Je­re­mi­an kir­jas­ta, mi­ten siu­nat­tu on ih­mi­nen, joka luot­taa Her­raan. ”Hän on kuin pu­ron par­taal­le is­tu­tet­tu puu, joka ku­rot­taa juu­ren­sa ve­teen. Ei se pel­kää hel­teen tu­loa, sen leh­vät py­sy­vät ai­na vih­rei­nä. Vaik­ka tu­lee kui­va vuo­si, ei sil­lä ole mi­tään hä­tää, sil­loin­kin se kan­taa he­del­mää.” (Jer. 17:8.)

Kat­ti­la­kos­ki ker­toi, kuin­ka kie­li­ku­van puu tar­koit­taa elä­vää puu­ta.

– Kun Ju­ma­lan lap­si on juur­tu­nut elä­vään us­koon Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, hän us­kon kaut­ta sil­loin myös kan­taa he­del­mää. Ju­ma­lan sa­nas­ta saam­me ra­vin­non sie­luil­lem­me.

Pu­hu­ja ku­va­si, et­tä kui­van kau­den tul­les­sa puu saa vet­tä juu­rien­sa kaut­ta, ja vir­kis­tyy kun sade tu­lee.

– Ju­ma­lan lap­sel­la on sama tun­to kuin is­tu­te­tul­la puul­la. Kun Ju­ma­lan sana kos­ket­taa mei­tä, me saam­me sil­loin myös uut­ta elä­mää, vir­kis­tys­tä.

Tois­ten tu­ke­na

Kat­ti­la­kos­ki nos­ti esiin, mi­ten elä­mä kaik­ki­nen­sa on suur­ta lah­jaa.

– Tar­vit­sem­me toi­si­am­me elä­män eri vai­heis­sa, toi­nen toi­sem­me aut­ta­mis­ta ja tu­ke­mis­ta. Isi­nä me mie­tim­me, mi­ten voin aut­taa omaa las­ta­ni ja nuor­ta­ni. Täl­lai­set lei­rit tu­ke­vat yh­teis­tä aut­ta­mis­ta, elä­män­po­lun rai­vaa­mis­ta, hän pu­hui.

– Kun te po­jat saat­te tääl­lä yh­des­sä isien kans­sa ol­la ja tou­hu­ta, kyl­lä se yh­dis­tää eri su­ku­pol­via ja tu­kee hy­vin­voin­tia.

Pu­hu­ja to­te­si, et­tä us­kos­ta vuo­ta­va rak­kaus kan­taa ar­jes­sa.

– Saam­me ol­la Ju­ma­lan yh­tey­des­sä jo tääl­lä ajas­sa. Ju­ma­lan rak­kaus il­me­nee myös näis­sä yh­tei­sis­sä ko­koon­tu­mi­sis­sa.