Näinä päivinä olen ilolla huomannut, että aamuisin pimeys ei ole ihan niin läpipääsemätöntä kuin aikaisemmin, ja illastakin päivä on pidentynyt huimasti! Kevättalven aurinko tuo ihanan, kaivatun valon näihin päiviin. Tuo valo kirkastaa paitsi päivät, myös mielen.
Aurinko lämmittää, se herättää talven aikana lähes talviuneen vaipuneen ihmisen puuhastelemaan, pyyhkimään auringossa näkyviä pölyjä ja istuttamaan siemeniä, kasvattamaan iloa porraspieleen tai kasvimaalle. Olen huomannut, että kevättalven aurinko saa aikaan pulppuavaa innostusta, pieniä ja suuria kodin kunnostus- ja sisustusideoita, ja oikein kirkkaalla paisteella mieli matkaa jo kohti kesää.
Joskus voi olla tilanteita, jolloin elämään ei tunnu löytyvän kevään valoa ja iloa. Voi olla surua, sairautta, menetyksiä. Voi olla taloudellista huolta, työpaineita, tai työttömyyttä. Ilo voi kadota yksinäisyyden tai epäonnistumisten alle. Pitkät ja pimeät syksyt ja talvet seuraavat toisiaan ja täyttävät mielen. Olo voi olla niin raskas, ettei kykene edes ottamaan vastaan lämmittäviksi tarkoitettuja sanoja tai eleitä. Ilman iloa elämästä on vaikeaa löytää päivien suuntaa, oman elämän merkitystä ja nähdä itsensä ainutlaatuisuutta ja tärkeyttä.
Kukaan ei selviä yksin. Ei varsinkaan silloin, kun elämä uuvuttaa. Toisinaan tarvitaan ammattilaisten apua. Jokainen meistä voi kuitenkin olla tuomassa iloa omaan ja toistemme arkeen. Ilo löytyy usein pienistä asioista.
Olen kokenut, että ilo on verkkaisessa kahvihetkessä sunnuntaiaamuna, kiireettömyydessä, perheen iloisessa puheensorinassa tai omassa rauhassa. Iloa voi olla myös kiireisessä arjen juoksussa, energiassa ja pärjäämisessä. Se voi löytyä pienen ihmisen hymystä ja pehmoisista poskista. Ilo kuplii, kun saa uppoutua oman harrastuksen pariin. Ilo voi löytyä puhtaan pyykin tuoksusta, suklaaleivoksesta kesken kiireisen työpäivän tai hyvästä kirjasta. Ilo voi tulla kotiin värikkäissä tulppaaneissa, mielimusiikissa ja ystävän halauksessa. Ilon voi löytää reippaalta kävelylenkiltä, siivotun kodin ihmettelystä tai päiväunilta.
Ja ilo voi olla komeassa kenkärivistössä omassa eteisessä, monen kokoisissa paidoissa pyykkinarulla, ja joskus jopa ääriään myöten täynnä olevassa tiskipöydässä. Ilo voi löytyä opiskelun keskellä tapahtuvasta oivalluksesta, se voi löytyä onnistumisesta työssä tai yllättävästä kohtaamisesta arkisella kauppareissulla.
On tärkeää vahvistaa iloa. Ilosta saa voimaa, se vahvistaa kykyä nauttia elämästä itsessään ja ympärillään. On tärkeää pitää huoli itsestään ja läheisistään etteivät arjen kuormat ja elämän talviset puhurit vie iloa mukanaan.
Iloa voi jakaa. Ystävälliset sanat ovat kuin kevään valo, hymy kuin aurinko ja rakastava ajatus lämpöä talven kylmettämälle mielelle.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys