JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Lapsuuteni uskolliset keskustelukumppanit

12.3.2014 10.14

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140312101400

Muis­tan en­sim­mäi­sen päi­vä­kir­ja­ni. Kir­jan kan­net oli­vat vaa­le­an­pu­nai­set, ja sen pie­nil­le pas­tel­lin­sä­vyi­sil­le si­vuil­le ei mah­tu­nut mon­taa­kaan ri­viä teks­tiä. Olin yl­peä, kun sain kir­joit­taa mon­ta si­vua täy­teen! Päi­vä­kir­jas­sa oli luk­ko, tie­ten­kin. Pie­nen ty­tön yk­si­tyi­siä miet­tei­tä. Tus­kin­pa ne si­säl­si­vät suu­ria sa­lai­suuk­sia tai sy­vää it­se­a­na­lyy­sia, re­por­taa­sia päi­vän ta­pah­tu­mis­ta vain. Sil­ti luk­ko ta­ka­si yk­si­tyi­syy­den, jota lap­si­kin kai­pa­si jä­sen­tä­es­sään omaa ko­ke­mus­taan elä­mäs­tään.

Päi­vä­kir­ja ei ol­lut ai­noa, jon­ka kans­sa ja­oin ar­jen ta­pah­tu­mat. Il­tai­sin ris­tin pei­ton al­la kä­te­ni ja pu­he­lin ää­net­tö­mäs­ti Tai­vaan Isäl­le. Ru­kouk­se­ni si­säl­si ar­kis­ta pu­het­ta Ju­ma­lal­le, kii­tos­ta ja huo­kaus­ta ku­lu­neen päi­vän ta­pah­tu­mis­ta. Mo­lem­mis­sa het­kis­sä sain va­paas­ti tuo­da ko­ke­muk­se­ni esiin il­man in­hi­mil­lis­ten vuo­ro­vai­ku­tus­te­ki­jöi­den läs­nä­o­loa. Ru­kouk­ses­sa päi­vä­kir­jan jos­kus in­ho­re­a­lis­miin­kin vai­pu­nut sävy muut­tui tun­tee­seen ar­mos­ta. Sain jät­tää huo­le­ni ja ko­ke­muk­se­ni Kaik­ki­voi­van hal­tuun. Ru­kous mer­kit­si lap­sel­le­kin hen­ki­lö­koh­tais­ta ta­paa ol­la lä­hel­lä Ju­ma­laa.

Muis­tan lap­suu­des­ta­ni het­ken, jol­loin kek­sin yh­dis­tää nämä kak­si kes­kus­te­lu­kump­pa­ni­a­ni. Pää­tin vas­tai­suu­des­sa jät­tää ää­net­tö­män il­ta­ru­kouk­se­ni lu­ke­mat­ta ja koh­dis­taa päi­vä­kir­ja­mer­kin­tä­ni Jee­suk­sel­le. Me­nin toi­mis­sa­ni niin­kin pit­käl­le, et­tä yli­vii­va­sin van­hois­ta ”Ra­kas päi­vä­kir­ja” -mer­kin­nöis­tä­ni päi­vä­kir­ja-sa­nan pois ja li­sä­sin ti­lal­le ”Jee­sus”. Päi­vä­kir­ja­mer­kin­tä­ni sai­vat us­kon­nol­li­sia sä­vy­jä: muis­tan li­sän­nee­ni joi­den­kin si­vu­jen reu­noil­le sa­nan ”sori” sekä si­taat­te­ja las­ten vir­sis­tä. Jäl­ki­kä­teen moi­nen te­hok­kuu­sa­jat­te­lu tun­tuu hel­lyt­tä­vän hu­vit­ta­val­ta. Olen saa­nut kui­ten­kin huo­ma­ta, et­ten ol­lut mi­kään epä­tyy­pil­li­nen lap­si näin toi­mies­sa­ni. Kuu­lin taan­noin tut­ta­va­ni te­ke­vän tie­teel­lis­tä opin­näy­te­työ­tä lap­sen il­ta­ru­kouk­ses­ta ot­si­kol­la ”Ra­kas Jee­sus, sa­mat sana kuin ei­len, aa­men”. Voi ol­la huo­jen­ta­vaa ym­mär­tää, et­tä us­kon­nol­li­suus on eri­lais­ta elä­män­kaa­ren eri vai­heis­sa.

Ai­kuis­tut­tu­a­ni päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen on jää­nyt het­kiin, kun olen tar­vin­nut sol­mus­sa ole­vien aja­tus­te­ni avuk­si ky­nää. Tuol­loin myös ru­kou­se­lä­mä­ni on ol­lut usein voi­mal­li­sin­ta. Yh­teys lap­suu­den kes­kus­te­lu­kump­pa­nei­hi­ni on säi­ly­nyt ja se­koit­tu­nut. Päi­vä­kir­ja­kir­joit­ta­mi­nen saa uu­sia ulot­tu­vuuk­sia nyt, kun alan kir­joit­taa Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­teen net­ti­päi­vä­kir­jaa. Täs­sä päi­vä­kir­jas­sa ei ole luk­koa. Ai­on kui­ten­kin jat­kaa sa­mal­la lin­jal­la: kir­joit­taa aja­tuk­sia hen­gel­li­syy­den sä­vyt­tä­mäs­tä elä­mäs­tä ja ke­ven­tää aja­tus­te­ni pai­no­las­tia.

ElisaTuukkanen
Keittiön pöydän alla kuusikymmentä varvasta ja sänkyä piirittävät kirjaston kolmekymmentäkuusi lainateosta. Liitutahra hihansuussa ja sydämellä sinapinsiemenen verran lujaa luottamusta.