Minä tulin Norjasta Reisjärven opistoon aikuislinjalle. En ole asunut Suomessa yli kymmeneen vuoteen, joten minua jännitti tulla tänne. Tiesin kuitenkin, että opistoon kannattaa tulla, koska olin kuullut vain positiivisia tarinoita siitä. Kotona Norjassa meitä samalla tavalla uskovia on vain kourallinen, eikä minun ikäluokkaani kuuluvia ole muualla kuin meidän perheessä. Minulla ei ole moneen vuoteen ollut uskovaisia ystäviä, joihin olisin pitänyt aktiivisesti yhteyttä. Serkkuja ja kavereita oli, mutta he olivat kaukana. Suurin toiveeni opistoon tullessani oli, että saisin uskovaisia ystäviä ja omakohtainen usko vahvistuisi. Kesäloman viimeiset viikot vain odotin opiston alkua. Olin niin väsynyt. Minulla oli paha olla, ja sen perusteella mitä olin kuullut, olin varma, että kaikki olisi paremmin, kunhan vaan pääsisin opistoon. Myöhemmin huvittaa ajatella, kuinka sokeasti luotin siihen, että kunhan vain pääsen opiston ovista sisään, kaikki muuttuisi hyväksi. Mutta niin tapahtuikin. Ensimmäisen kämppiksen tavattuani en enää ollut yksin. Menimme kahdestaan istumaan seurapenkkiin ja oppitunneille. Opiston alussa pystyin turvautumaan häneen, jos oli jotain mielen päällä. Niin pystyn vieläkin. Myöhemmin tutustuin muihin opistolaisiin, ja olen iloinnut, etten ole ollut opistossa päivääkään yksin. En edes silloin ihan alussa. Opistossa tapasin myös toisen Norjasta tulleen opistolaisen. Huomasimme pian, että olimme kokeneet paljon samoja asioita ja meillä oli paljon juteltavaa. Oli ihanaa löytää toinen, jolla oli samankaltaisia kokemuksia ja tietää, etten ole ainoa, joka tuntee olonsa välillä ihan erilaiseksi. Ennen opistoa olin levoton. Maailma oli niin lähellä. Ajattelin, etten jaksa tätä enää pitkään. Opistossa olen saanut levähtää. On ollut niin turvallista olla uskovaisten ystävien keskellä. Aina ei ole tarvinnut puhua, vaan pelkkä läsnäolo on riittänyt. Olen saanut olla oma itseni ilman, että minua on kyseenalaistettu. Olen saanut vahvistua. Se, että olen kasvanut Norjassa, on myös antanut minulle paljon. Olen oppinut näkemään asioita monesta näkökulmasta. Olen oppinut toisen kielen ja kulttuurin, ja saanut myös ei-uskovaisia ystäviä. Vaikka olen suomalainen, myös Norja on kotini ja koen, että se on rikastuttanut elämääni paljon. Olen huomannut myös sen, että opisto ei lopu päättäjäispäivään. Se kantaa pitkälle eteenpäin. Muistot ja kokemukset jäävät mieleen. Moni opistoystävä muuttaa ensi vuonna samaan kaupunkiin ja olemme miettineet kimppakämppää. Ei tarvitse olla yksin opiston jälkeenkään. Vapaaviikonloppuina olen ollut paljon kämppäkaverini kotona, ja hänen perheestään on tullut minullekin perhe. Tuntuu siltä, että he pysyvät elämässäni tulevaisuudessakin. Tulen muistamaan rakkaudella tätä opistovuotta, sillä koen, että se on pelastanut tulevaisuuteni. Muistan lämmöllä kaikkia opistoystäviä ja henkilökuntaa sekä kaikkia, jotka ovat tehneet tämän vuoden minulle näin mahtavaksi. Tulen itkemään päättäjäispäivänä, ja suren, että opisto loppuu. Mutta tiedän, että vaikka opisto loppuu, niin ystävät jäävät. Tässä kirjoittaessani huomaan, kuinka suurta on Jumalan johdatus. Koen, että hän on johdattanut elämääni juuri oikeaan suuntaan. Riina
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys