Sain mielenkiintoisen tehtävän. Minua pyydettiin aloittamaan tämä Reisjärven opiston blogi Päivämies-verkkolehdessä. Olin opistossa vuonna 2004. Mahtavan opistoajan jälkeen omien kokemusten kertominen lienee vähintä, mitä opiston eteen voi tehdä. Tässäpä siksi joitakin ajatuksia visiitistäni Räisälänmäellä.
En tiennyt opistomaailmasta juurikaan etukäteen. Kukaan lähipiiristäni ei ollut käynyt opistoa minua ennen. Olin lähinnä pyörähtänyt joskus loppiaispäivillä sekä heinäkuun opistoseuroissa. Jälkikäteen olen saanut vain ihmetellä, miten muutamat pienet seikat ”sattuivatkin” tapahtumaan juuri oikeaan aikaan, ja päädyin aikuisiällä opistoon.
Aloitin opiston vuodenvaihteen 2004 jälkeen, kesken opistovuoden siis. Voin kertoa, että ensimmäisen varttitunnin ajan koin oloni maailman epäkotoisimmaksi! Jonotin ala-aulan pingispöydän vieressä saadakseni huoneen avaimen Irmalta. Kaikki muut ympärillä pyörineet näyttivät tuntevan toisensa. Ymmärsin lomalta palanneiden opistolaisten jälleennäkemisen riemun vasta myöhemmin. Siinä seisoessa muistan miettineeni, että olikohan tämä siltikään oikea siirto
Onneksi en ehtinyt poistua takavasemmalle, sillä tilanne muuttui pian avaimen saatuani! Rypäs poikia otti oppaan roolin ja vei minut omaan soluuni. Sain ensivilkaisun muihin opistolaisiin, kun minua kierrätettiin opistolla ja eri soluissa. Poikien perehdytyksen (puheripulin) aikana en tuntenutkaan enää oloani epämukavaksi. Sen sijaan huomasin tulleeni kotiin.
Puoli vuotta ei kestä kauan, tiedätte sen. Silti opistoaika ehti tehdä lähtemättömiä vaikutuksia elämääni. Yksi sellainen oli oikeastaan elämän käännekohta. 24-vuotiaana, vuositolkulla epäselviä tulevaisuuden näkymiä ihmeteltyäni, ajauduin nykyiseen ammattiini! Mikko-rehtorin neuvo opetusalalle hakeutumisesta oli osuva. Myöhemmin, opiskelut jo aloitettuani, älysin saaneeni kullanarvoisen vinkin. Monesti jälkikäteen on mielessäni pyörinyt ajatusleikki, että etsisinköhän vieläkin paikkaani ilman opistoa
Muistot opiston turvallisesta ilmapiiristä ovat pysyneet hyvin mielessä. Muistot ovat myös kannatelleet elämän heikkoina hetkinä. Niin ovat tehneet kaveritkin! Yhteisten reissujen, tapahtumien ja erilaisten kommellusten tiivistämät tunnesiteet opistoväen kanssa loivat syviä suhteita. Monet opistossa alkaneet ystävyyssuhteet ovat säilyneet vireänä vielä vuosikymmenen jälkeen. Sanotaan, ettei ystävän arvoa pysty rahalla mittaamaan. En pysty minäkään. Kymmenien ystävien arvoa en pysty edes kuvailemaan yhdessä blogikirjoituksessa. Kiitoksen voin silti heittää hyvistä kokemuksista! Sen ovat ansainneet niin opiskelijat kuin henkilökuntakin!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys