Kun aloi­tin työ­ni opis­to­ko­dis­sa, oli tam­mi­kuu. Sii­tä on vuo­den­vaih­tees­sa 20 vuot­ta. Olin opis­ton va­ki­tui­sis­ta työn­te­ki­jöis­tä nuo­rin, 28-vuo­ti­as. Vuo­det ovat sol­ju­neet kuin py­säh­ty­mä­tön vir­ta.

Mei­dät otet­tiin läm­pi­mäs­ti vas­taan. Olim­me nuo­ri per­he. Asuim­me kak­si vuot­ta Ant­ti­la D -asun­to­las­sa. Odo­tim­me kol­mat­ta las­tam­me. Meil­lä oli mus­ta Opel Ka­det, jos­sa oli pal­jon uu­sit­tu­ja osia ja si­tä­kin enem­män vi­ko­ja ja vir­hei­tä.

Haas­tat­te­lin opis­to­lai­set, jot­ta pää­sin tu­tuik­si hei­dän kans­saan. Muu­tim­me seit­se­mäk­si vuo­dek­si asu­maan reh­to­rin oma­ko­ti­ta­loon, ny­kyi­seen El­sa­laan. Os­tim­me vih­re­än far­ma­ri­maz­dan, jon­ka ajoim­me ai­van lop­puun. Lap­set leik­ki­vät kuu­si­ai­dan si­säl­lä ja tuu­he­an leh­muk­sen al­la. Kas­va­tim­me kas­vi­huo­nees­sa to­maat­te­ja ja kurk­ku­ja. Lap­sil­la oli kas­vi­maa ja man­sik­ka­maa. Kun per­he kas­voi, han­kim­me asun­to­au­ton. Yh­te­nä ke­sä­nä meil­lä oli lam­pai­ta, toi­se­na ka­no­ja. Kuk­ko piti vie­dä opis­to­seu­ro­jen ajak­si ys­tä­vä­per­hee­seen, kun se he­rät­ti seu­ra­vä­en lu­vat­to­man ai­kai­sin.

Jo­kai­nen opis­to­vuo­si on ol­lut eri­lai­nen. Olen koh­dan­nut mie­len­kiin­toi­sia per­soo­nia. Olen näh­nyt pal­jon edis­ty­mis­tä, ke­hit­ty­mis­tä ja kas­va­mis­ta. Olen saa­nut ol­la mu­ka­na uu­den op­pi­mi­ses­sa, omien vah­vuuk­sien löy­tä­mi­ses­sä. Olem­me ope­tel­leet vas­tuun kan­ta­mis­ta. Olem­me teh­neet yh­des­sä mo­nen­lais­ta. Olem­me huo­leh­ti­neet toi­sis­tam­me. Elä­män tär­keim­mät asi­at ovat kir­kas­tu­neet, us­ko on vah­vis­tu­nut.

Olen elä­nyt to­del­la mie­len­kiin­toi­sia ja mo­ni­puo­li­sia vuo­sia. On ol­lut ylä- ja ala­mä­kiä, hel­pom­pia ja vai­ke­am­pia ai­ko­ja. Vii­me vuon­na tais­te­lim­me sen puo­les­ta, et­tä 16-vuo­ti­aat saa­vat edel­leen ha­kea opis­toon. Tänä vuon­na oli huo­le­na am­ma­til­li­sen li­sä­kou­lu­tuk­sen lop­pu­mi­nen, kun­nes kou­lu­lait kaa­tui­vat.

Yh­den­lai­sia merk­ki­paa­lu­ja ovat ol­leet ne opis­to­vuo­det, jois­sa on ol­lut omia lap­sia. Juu­ri päät­ty­mäs­sä ole­va opis­to­vuo­si on ol­lut sel­lai­nen, kun Joo­na­tan on ol­lut yrit­tä­jyys­lin­jal­la. Ai­kai­sem­min opis­ton ovat käy­neet Pih­la, Jo­han­nes ja Pie­ta. Sa­mu­el, Je­re­mia ja Aa­ron suun­nit­te­le­vat to­sis­saan opis­toon ha­ke­mis­ta. On tun­tu­nut mah­ta­val­ta, et­tä omat lap­set ovat ha­lun­neet tul­la ko­ti­o­pis­toon. On saa­nut elää opis­to­vuot­ta myös isä­nä.

Koen ole­va­ni opis­to­lai­sil­le opet­ta­ja, pap­pi, reh­to­ri ja opis­toi­sä. Työ­ni on elä­män­ta­pa, jos­sa koko per­hee­ni elää mu­ka­na. Myös vai­mo­ni Ir­ma te­kee työ­tä opis­tol­la. Olem­me ko­ke­neet sen hy­väk­si. Lap­sem­me ovat vä­lil­lä mu­ka­na, kun teem­me tääl­lä työ­tä. Muu­ten se ei on­nis­tu. Opis­to­e­lä­mä kos­ket­taa koko per­het­tä.

Kä­vim­me ke­vääl­lä opin­to­mat­kal­la Vi­ros­sa, joka on per­heem­me toi­nen ko­ti­maa. Kä­vim­me il­ta­ky­läs­sä ke­sä­ko­dis­sam­me Vast­se­lii­nas­sa. Se on kar­koit­tu­mis­paik­kam­me, jo­hon ir­tau­dum­me loma-ai­koi­na opis­ton tii­viis­tä elä­mäs­tä. Seu­raam­me hai­ka­roi­den pe­sin­tää ja ma­ja­vien tou­hu­ja. Kuun­te­lem­me hil­jai­suut­ta, sau­nom­me kel­la­ri­sau­nas­sa, he­rääm­me lin­tu­jen lau­luun ja sam­ma­koi­den kur­nu­tuk­seen, vain olem­me. Ke­rääm­me voi­mia tu­le­vaa opis­to­vuot­ta var­ten. Oli mu­ka­va vie­dä opis­to­lai­set pai­kal­le, joka on meil­le niin tär­keä.

Mi­ten jak­san teh­dä opis­to­työ­tä vuo­des­ta toi­seen, mi­nul­ta ky­sy­tään ai­ka ajoin. Koen työ­ni mer­ki­tyk­sel­li­sek­si ja mo­ni­puo­li­sek­si. Koen, et­tä teen sa­mal­la ker­taa ajal­lis­ta kas­va­tus- ja ope­tus­työ­tä ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä. Saan ol­la luo­va ja ke­hit­tää työ­tä­ni yh­des­sä tois­ten kans­sa. Saan teh­dä kut­su­mus­työ­tä.

Mi­nul­la on mu­ka­va työ­yh­tei­sö ja upe­at työ­to­ve­rit ja luot­ta­mus­hen­ki­löt. Olen kii­tol­li­nen heis­tä. Teem­me työ­tä toi­si­am­me tu­kien. Taus­ta­yh­tei­sö tu­kee työ­täm­me. Opis­to täyt­tää tänä vuon­na 60 vuot­ta. Työl­läm­me on ol­lut ih­meel­li­nen siu­naus. Odo­tam­me hei­nä­kuus­sa opis­ton ys­tä­viä suu­rel­la jou­kol­la juh­la­seu­roi­hin.

Mi­nul­la on mah­ta­vat opis­to­lai­set, joi­den kans­sa poh­din elä­män tär­keim­piä asi­oi­ta. Lau­lam­me, soi­tam­me, poh­dim­me, kes­kus­te­lem­me, esit­te­lem­me opis­to­ko­tia, pa­ran­nam­me maa­il­maa. Voi­si­ko ol­la pa­rem­paa?

Us­kon, et­tä Ju­ma­la tie­tää par­hai­ten, min­kä pi­tui­sen ajan ku­kin te­kee tätä opis­to­työ­tä. Hän tie­tää sen myös mi­nun ja per­hee­ni koh­dal­la. Täl­lä het­kel­lä olen iloi­nen ja on­nel­li­nen sii­tä, et­tä saan ol­la kris­til­li­sen kan­sa­no­pis­ton reh­to­ri.

Mik­ko Kin­nu­nen