Las­se Ju­ti­la

Vuo­si on jäl­leen vaih­tu­nut, vuo­si­lu­ku 2024 jää his­to­ri­an kir­joi­hin ja uu­si vuo­si­lu­ku 2025 on käy­tös­sä ym­pä­ri maa­il­man. Kuin­ka­han moni ih­mi­nen tu­lee aja­tel­leek­si, mis­tä ny­kyi­nen ajan­las­ku koko ih­mis­kun­nan käy­tös­sä ole­vas­sa ka­len­te­ris­sa al­kaa?

Jo kau­an en­nen val­lit­se­van ajan­las­kum­me al­kua pro­feet­ta Je­sa­ja kat­soi Py­hän Hen­gen sil­min tuo­ta ajan­las­kun al­ku­het­keä: ”Kat­so, pi­meys peit­tää maan, yön synk­kyys kan­sat. Mut­ta si­nun tai­vaal­le­si ko­ho­aa aa­mun­koi, Her­ran kirk­kaus hoh­taa si­nun yl­lä­si. Niin kan­sat tu­le­vat si­nun va­lo­si luo ja ku­nin­kaat si­nun aa­mun­koit­too­si.” (Jes. 60:2–3.)

Je­sa­jan ku­vaa­ma aa­mun­koit­to mer­kit­si Ju­ma­lan an­ta­man lu­pauk­sen lu­nas­tuk­sen al­ku­het­ken koit­ta­mis­ta. Ju­ma­la an­toi jo ai­ko­jen alus­sa en­sim­mäi­sen ih­mis­pa­rin syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen lu­pauk­sen ih­mi­ses­tä, joka murs­kaa kuo­le­man val­lan. Tuo­ta lu­paus­ta lu­nas­ta­maan Ju­ma­la lä­het­ti maan pääl­le poi­kan­sa Jee­suk­sen, joka syn­tyi ajan­las­kum­me al­ku­het­ke­nä Bet­le­he­min sei­mel­le.

Ju­ma­lan täy­del­li­nen pe­las­tus­suun­ni­tel­ma to­teu­tui Jee­suk­sen elä­män, kuo­le­man ja ylös­nou­se­muk­sen kaut­ta. Jee­sus on se valo, jos­ta Je­sa­ja kir­joit­ti. Jee­sus it­se pu­hui kan­sal­le sa­no­en: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.)

Ju­ma­lan sa­nas­sa va­lol­la tar­koi­te­taan hen­gel­lis­tä va­loa, Ju­ma­lan sa­nan va­loa, evan­ke­liu­min ilo­sa­no­maa, joka tuo elä­män. Sen vas­ta­koh­ta­na on hen­gel­li­nen pi­meys, syn­ti, jota seu­raa kuo­le­ma.

Jee­sus nou­si kuo­le­man­sa jäl­keen ylös tai­vaa­seen, mut­ta hä­nen työn­sä jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­raa­jien­sa vä­li­tyk­sel­lä, niin kau­an kuin ajan­las­kum­me jat­kuu tääl­lä maan pääl­lä. Ju­ma­lan sa­nan valo lois­taa kirk­kaim­pa­na va­lo­na kaik­kien kan­so­jen kes­kel­lä. Ne, jot­ka tuon sa­nan ot­ta­vat us­kol­la vas­taan, saa­vat iloi­ta ja tur­va­ta koko elä­män­sä Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen ja var­je­luk­seen.

Vaik­ka ajan­las­kum­me al­kaa ih­mis­kun­nan pe­las­tus­his­to­ri­an mer­kit­tä­vim­mäs­tä ta­pah­tu­mas­ta, moni ny­ky­a­jan ih­mi­nen ei ha­lu­ai­si aja­tel­la tai kuul­la Ju­ma­lan sa­naa mis­sään yh­tey­des­sä. Jopa ny­kyi­sen ajan­las­kum­me tai­te­koh­taa edel­tä­vien ja jäl­keis­ten ta­pah­tu­mien vuo­si­lu­vuis­sa käy­tet­tä­vät ly­hen­teet eKr. (en­nen Kris­tuk­sen syn­ty­mää) ja jKr. (jäl­keen Kris­tuk­sen syn­ty­män) kor­va­taan usein ajan­las­kum­me us­kon­nol­li­sen syn­ty­his­to­ri­an häi­vyt­tä­vil­lä ly­hen­teil­lä eaa. (en­nen ajan­las­kun al­kua) ja jaa. (jäl­keen ajan­las­kun alun).

Ju­ma­la on il­moit­ta­nut ny­kyi­sen ajan­las­kun al­ku­het­ken, Kris­tuk­sen syn­ty­män, kir­joi­te­tus­sa sa­nas­saan en­na­kol­ta Van­han tes­ta­men­tin kir­jois­sa ja jo to­teu­tu­nee­na Uu­den tes­ta­men­tin kir­joi­tuk­sis­sa. Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan yk­si­kään ih­mi­nen ei tie­dä sitä het­keä, jol­loin ajan­las­kum­me päät­tyy, sen tie­tää yk­sin iki­ai­ko­jen Ju­ma­la.

Tämä ai­ka päät­tyy, kun Jee­sus pa­laa maan pääl­le kirk­kau­des­saan: ”Kun Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee kirk­kau­des­saan kaik­kien en­ke­lien­sä kans­sa, hän is­tuu­tuu kirk­kau­ten­sa val­tais­tui­mel­le.” (Matt. 25:31). Saam­me us­kos­sa val­vo­en ja il­man pel­koa odot­taa tuo­ta het­keä, jol­loin ai­ka lop­puu ja ian­kaik­ki­suus al­kaa.