Mark­ku Ka­mu­la

Kir­jan­pi­to­lain mu­kaan yh­ti­ön ti­li­kau­si on 12 kuu­kaut­ta. Yleen­sä ti­li­kau­si on ka­len­te­ri­vuo­si, mut­ta se voi ajoit­tua muu­ten­kin. Ti­li­vuo­sit­tain on teh­tä­vä ti­lin­pää­tös. Ti­lin­pää­tök­ses­sä yh­ti­ön ta­lou­del­lis­ta ti­laa ku­va­taan ti­li­vuo­den vii­mei­se­nä päi­vä­nä. Tu­los­las­kel­mas­sa sel­vi­te­tään, min­kä ver­ran yh­tiö on tuot­ta­nut voit­toa tai tap­pi­o­ta, ja ta­sees­sa sel­vi­te­tään va­rat ja ve­lat.

Ti­lin­pää­tös­ten tul­tua jul­ki­sek­si me­nes­ty­nei­den yri­tys­ten joh­toa saa­te­taan ihail­la ja jopa ka­deh­tia. Toi­saal­ta hei­dän toi­min­nas­taan ko­e­te­taan löy­tää sel­lais­ta, mis­tä voi ot­taa opik­si. Huo­nos­ti sel­vin­nei­den yri­tys­ten toi­min­nas­ta taas ko­e­te­taan löy­tää asi­oi­ta, joi­ta tu­lee vält­tää ja jois­ta voi myös ot­taa opik­si.

Joka vuo­si osa yri­tyk­sis­tä ei sel­viä ti­lin­pää­tök­seen as­ti, kun yri­tyk­sen joh­dol­le ja omis­ta­jil­le tu­lee sel­väk­si kes­ken toi­min­ta­vuo­den, et­tä ra­hat ovat lop­pu­neet, vel­ko­ja on enem­män kuin saa­ta­via ja nä­ky­mää ti­lan­teen kor­jaan­tu­mi­ses­ta ei ole. Tänä vuon­na kon­kurs­siu­u­ti­sia on ol­lut enem­män kuin vuo­siin. Kon­kurs­siu­u­ti­sen ää­rel­lä syn­tyy kes­kus­te­lua työn­sä me­net­tä­nei­den koh­ta­lois­ta ja kaa­tu­neen yri­tyk­sen joh­don toi­min­nas­ta.

Isois­sa kon­kurs­seis­sa päi­vi­tel­tä­vää tun­tuu ole­van enem­män kuin pie­nis­sä. Tie­tä­ji­ä­kin tun­tuu ole­van sitä enem­män, mitä isom­pi yri­tys on kaa­tu­nut. Ai­ka mo­nel­la on mie­li­pi­de, mitä oli­si pi­tä­nyt teh­dä toi­sin ja mitä ai­na­kaan ei oli­si saa­nut teh­dä. Myö­tä­tun­toa tun­ne­taan laa­jas­ti, mut­ta har­vem­min kaa­tu­neen yri­tyk­sen joh­toa ja omis­ta­jia koh­taan. Kui­ten­kin hätä ja hä­peä ovat var­mas­ti tut­tu­ja tun­tei­ta heil­le, jot­ka ovat kaik­ken­sa teh­den kan­ta­neet vas­tuu­ta yri­tyk­sen toi­min­nas­ta ja ta­lou­des­ta ja sil­ti epä­on­nis­tu­neet.

Moni on jou­tu­nut ko­ke­maan poh­jan pu­to­a­van elä­mäl­tään, kun on me­net­tä­nyt työn­sä ja jäl­jel­le on jää­nyt vain iso vel­ka. Tä­män ei kui­ten­kaan tar­vit­se tar­koit­taa kai­ken lop­pu­mis­ta. Lail­li­sen kon­kurs­sin jäl­keen­kin voi yrit­tää uu­del­leen, par­haas­sa ta­pauk­ses­sa vah­vem­pa­na ja vii­saam­pa­na kuin en­nen kon­kurs­sia. Työn­sä me­net­tä­nyt voi saa­da uut­ta työ­tä, ja hä­nel­lä­kin uu­den al­ku voi ol­la en­tis­tä pa­rem­pi. Toi­vo­aan ei kan­na­ta me­net­tää!

Raa­mat­tu on pyhä kir­ja, ja sen kes­kei­nen sa­no­ma on Ju­ma­lan pe­las­tus­työ syn­tiin lan­gen­nut­ta ih­mis­tä koh­taan, mut­ta tätä sa­no­maa on ker­rot­tu si­to­en sitä laa­jas­ti ih­mis­ten ar­keen. Yk­si kon­kurs­si­ker­to­mus­kin Raa­ma­tus­sa on, ni­mit­täin Jo­bin kir­jas­sa. Jo­bin kir­jaa kan­nat­taa lu­kea aja­tuk­sen kans­sa! Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan myös sel­väs­tä ra­has­ta; Jee­sus käyt­ti ra­haa, vel­kaa ja pää­o­man tuot­toa ope­tuk­sis­saan vä­li­nei­nä usei­ta ker­to­ja. En­sim­mäi­si­nä mie­lee­ni tu­le­vat ver­tauk­set kei­sa­ril­le mak­set­ta­vas­ta ve­ros­ta (Luuk. 20:25), kym­me­nen­tu­han­nen lei­vis­kän ve­las­ta (Matt. 18:24) ja pal­ve­li­joil­le us­ko­tuis­ta ra­hois­ta (Matt. 25:14).

Raa­ma­tun ope­tus on, et­tä ajal­lis­ten ti­li­kir­jo­jen tar­kas­te­lua tär­ke­äm­pää on tun­non ti­li­kir­jo­jen hoi­ta­mi­nen. Omas­ta tu­los­las­kel­mas­taan us­ko­vai­nen ih­mi­nen jou­tuu tois­tu­vas­ti ha­vait­se­maan, et­tä mi­tään hy­vää ei ole saa­nut ai­kai­sek­si, hy­vis­tä yri­tyk­sis­tä huo­li­mat­ta on tul­lut vain tap­pi­oi­ta (Room. 3:12). Jat­ku­va tap­pi­on te­ke­mi­nen­hän tar­koit­taa koko ajan li­sään­ty­vää vel­kaan­tu­mis­ta. Jopa sii­nä mää­rin, et­tä moni ih­mi­nen on val­mis heit­tä­mään mat­kan te­ke­mi­sen sik­seen, jät­tä­mään kon­kurs­si-il­moi­tuk­sen. Ja niin moni on teh­nyt­kin. Kat­so­nut, et­tä tämä ei kan­na­ta ei­kä tu­le­vai­suu­den nä­ky­mää ole.

Jos tai­vas­mat­kam­me oli­si oman osaa­mi­sem­me ja voi­mam­me va­ras­sa, oli­sim­me kaik­ki kon­kurs­si­kyp­siä jo en­nen mat­kan al­kua. Raa­ma­tus­sa ke­ho­te­taan kui­ten­kin jat­ka­maan aloi­tet­tua tai­val­ta kär­si­väl­li­ses­ti ja kes­keyt­tä­mät­tä, luot­ta­en rik­kaan isäm­me lä­het­tä­mään vel­ko­jem­me lu­nas­ta­jaan Jee­suk­seen (Hepr. 12:1–2). Tun­non ta­lout­ta ni­mit­täin hoi­de­taan toi­sel­la ta­val­la kuin yri­tyk­sen ta­lout­ta. Eu­ro­jen ti­lal­la on an­teek­si­an­ta­mus, ja tu­los­vaa­ti­muk­sen ti­lal­la on ar­mo. Ti­li­kau­den pi­tuus ei ole vuo­si vaan tämä het­ki. Näin on joka päi­vä ja myös uu­den vuo­den al­ka­es­sa. On tur­val­lis­ta to­de­ta, et­tä vaik­ka ta­sees­sa on mer­kin­tä hir­mui­ses­ta ve­las­ta, niin sen toi­sel­la puo­lel­la on kuit­taus: ei yh­tään vel­kaa, kaik­ki on an­teek­si an­net­tu. Mat­ka jat­kuu ar­mon va­ras­sa!