JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Seurapenkissä tuttuja ja tuntemattomia

16.3.2026 13.00

Juttua muokattu:

13.3. 13:07
2026031313071320260316130000
Turun rauhanyhdistyksen seurasali on siemenen muotoinen.

Turun rauhanyhdistyksen seurasali on siemenen muotoinen.

Jari Hakala

Turun rauhanyhdistyksen seurasali on siemenen muotoinen.

Turun rauhanyhdistyksen seurasali on siemenen muotoinen.

Jari Hakala

Saan ta­kin rii­sut­tua it­sel­tä­ni ja mu­ka­na­ni ole­vil­ta lap­sil­ta. Jäl­leen pi­tää yrit­tää muis­taa, mi­hin ta­kit jä­täm­me. "Ju­ma­lan ter­ve", ter­veh­din tut­tu­ja kans­sa­vel­jiä ja -si­sa­ria, joi­den kans­sa kat­seet koh­taa­vat tai mel­kein tör­mää­vät tak­kia nau­lak­koon lait­ta­es­sa.

Siir­rym­me puo­li­son ja las­ten kans­sa penk­kiin. Paik­ka löy­tyy tu­tus­ta koh­das­ta seu­ra­sa­lis­ta. Vä­lil­lä ihan nau­rat­taa, kuin­ka voi­kin ol­la niin, et­tä ha­lu­aa omal­le pai­kal­le seu­ra­penk­kiin. Ei­kä se hait­taa, vaik­ka paik­ka oli­si jo täy­tet­ty – usein Tu­run ry:ltä löy­tyy is­tu­ma­paik­ka sa­lin etuo­sas­ta oi­ke­al­ta.

Kä­vel­les­sä­ni tu­tul­le pai­kal­le näen usei­ta tut­tu­ja. Har­maan ta­kim­mai­sen pen­kin reu­nas­sa is­tuu veli, jon­ka ol­ka­pää­tä ohi­men­nen kos­ke­tan. Ter­veh­din. Veli kään­tyy, kat­seem­me koh­taa­vat. Het­ki on ly­hyt mut­ta mer­ki­tyk­sel­li­nen. Ei ai­na tar­vi­ta pu­het­ta, ei sa­nan­vaih­toa.

Is­tun tu­tul­la pai­kal­la ja odo­tan seu­ro­jen al­kua. Mi­ten ko­toi­sal­ta tun­tuu­kaan is­tua ja odo­tel­la tai ku­ten usein käy, saa­vum­me juu­ri vii­me­ti­pas­sa pu­heen al­kuun. Seu­ra­pai­kal­le on mu­ka­va tul­la.

Jään kui­ten­kin poh­ti­maan seu­ra­paik­kaan tu­le­mis­ta. Olen ko­ke­nut ja ais­ti­nut, et­tei asia ole ai­na jo­kai­sel­le yh­tä help­po. Voi­ko seu­roi­hin tu­le­mi­nen jän­nit­tää? Voi­ko tul­la ah­dis­tus tul­la, ol­la, näh­dä?

Is­tun ja kat­se­len ym­pä­ril­le­ni. Kat­se kul­kee kaa­re­van sei­nän reu­nas­ta ik­ku­naan, ris­til­le ja ur­kui­hin. Sa­lin ja koko ra­ken­nuk­sen pää­vä­ri on val­koi­nen. Kau­nis seu­ra­sa­li on pal­vel­lut mei­tä jo kah­dek­san­tois­ta vuot­ta. Sa­lin muo­to on sie­me­nen kal­tai­nen: suun­nit­te­li­ja on ot­ta­nut sii­hen raa­ma­tul­li­sen ver­tauk­sen.

Huo­maan seu­ra­vie­raan, jota en tun­ne. Myös vie­res­sä is­tu­va on mi­nul­le tun­te­ma­ton. Ajat­te­len: hyvä et­tä tu­lit, kei­tä olet­te­kaan. Huo­maan ajat­te­le­va­ni, et­tä nä­mä­kin seu­ra­vie­raat ovat var­maan us­ko­vai­sia ja tul­leet "sa­nan al­le" sa­mas­ta tar­pees­ta kuin mi­nä­kin. Ei ta­van vuok­si seu­roi­hin, vaan ha­lus­ta kuul­la evan­ke­liu­mi, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus, omal­le koh­dal­le. Tai voi­han ol­la niin, et­tä tun­te­ma­ton on tul­lut et­si­väl­lä sy­dä­mel­lä. Kuin­ka sitä toi­voo­kaan, et­tä jo­kai­nen sai­si us­koa evan­ke­liu­min oma­koh­tai­ses­ti.

Las­ten kans­sa is­tu­mi­nen seu­rois­sa on tul­lut tu­tuk­si, kun on saa­nut ison per­heen. Pen­kis­sä is­tuu myös mei­dän yh­dek­sän­vuo­ti­as eri­tyis­lap­sem­me si­sa­rus­ten­sa kans­sa. Olem­me ol­leet seu­rois­sa las­ten kans­sa jo 32 vuo­den ajan – on­han se pit­kä ai­ka. Tyt­tö on hyvä pi­tää isän tai äi­din lä­hel­lä, el­lei sy­lis­sä. Lap­set pi­tä­vät van­hem­mat he­reil­lä, vaik­ka vä­lil­lä sil­mät het­kek­si sul­keu­tu­vat­kin.

Seu­ra­pu­hu­ja pu­huu ka­lan­saa­liis­ta. Ajat­te­len, jos­ko lap­sil­la oli­si "kuu­lo pääl­lä", kun pu­hu­taan ka­lois­ta ja re­pei­le­vis­tä ver­kois­ta. Kun pu­hu­ja al­kaa joh­da­tel­la koh­ti evan­ke­liu­min tar­jo­a­mis­ta seu­ra­vie­rail­le, huo­maan, et­tä tyt­tä­rem­me kuu­lo on ai­na­kin nyt pääl­lä: kun pu­hu­ja pyy­tää evan­ke­liu­mia it­sel­leen, yh­dek­sän­vuo­ti­as eri­tyi­nen nos­taa kä­ten­sä ylös ja ha­lu­aa siu­na­ta.

En ai­na tie­dä, mitä tyt­tä­rem­me ym­mär­tää, mut­ta il­ta­siu­naus­ta tar­jot­ta­es­sa hän ha­lu­aa us­koa.

Kat­se­len penk­kei­hin. Näen pal­jon tut­tu­ja. Aja­tuk­se­ni har­hai­le­vat vä­lil­lä miet­ti­mään, mi­tä­hän tuol­le vel­jel­le tai si­sa­rel­le kuu­luu? Olem­me näh­neet usein vuo­sien var­rel­la, mut­ta kes­kus­te­lut ovat jää­neet vä­hiin. Sii­tä saam­me iloi­ta, et­tä olem­me seu­rois­sa. Näen lä­him­mäi­sen. Näen us­ko­vai­sen vel­jen tai -si­sa­ren ja hä­nen kas­voil­laan ja hy­mys­sä Kris­tuk­sen kas­vot.

JariHakala
Lapsiperheen isä, "Kaarde-pappa" Varsinais-Suomesta. Innostun edelleen uusista asioista, vaikka lapsuuden uteliaisuus on muovautunut enemmän tarkkailijan rooliksi kuin toiminnaksi. Pidän liikkumisesta, lähiluonnon seuraamisesta ja keskusteluista erilaisten ihmisten kanssa. Sopivasti kiinnostunut politiikasta ja isänmaan asioista. Työskentelen Puolustusvoimissa ja harrastuksena on sivutoiminen rakennusyrittäminen. Halutessasi voit antaa palautetta jariathakala(a)gmail.com.