Jouluaattoaamu alkoi aikaisin ja päivä tuntui pitkältä. Jo herätessä tiesi, että tänään tulisi olemaan vuoden pisin päivä. Johtuiko se aikaisin alkaneesta päivästä vai etenikö kello vain tavanomaista hitaammin? Ei kai tähän päivään sentään ollut laitettu muutamia lisätunteja, sillä siltä se ainakin tuntui. Hitaalta ja matelevalta odottelulta. Kaiken tämän päälle täytyi jaksaa olla vielä kilttinä. Sitähän illan vieras tulisi lahjojen keskeltä kysymään: onko täällä kilttejä lapsia? Jännittynein ja pitkästyttävin mielin ei ollut ihme, että aattoaamun ja -illan väli ei tuntunut kuroutuvan umpeen millään. Ei sitten koko päivänä.
Lapsuuden jouluaatto. Miten se jouluaatto saattoi olla niin pitkä? Tämän minä muistan lapsena, äiti ja isä ehkeivät tunteneet ihan samoin. Muutama lisätunti tai kellon pysähtyminen, vaikka vain hetkeksikin, ei varmasti olisi ollut haitaksi. Tämä on tullut myöhemmin elettyä todeksi oman perheen jouluaatoissa. Monenlaista touhua ja perinnettä jouluun ja aattoon liittyy, ja samalla monta kysymystä. Tai ehkä vain yksi kysymys toistuu, mutta monta kysymyksen esittäjää: milloin se joulupukki tulee? Tämä on toistunut niin tämän päivän jouluissa kuin lapsuudessa.
Nykyäänkin jouluaatot alkavat aikaisin, mutta päivän pituus on lyhentynyt sitten lapsuuden. Enää ei tarvitse miettiä kellon pysähtymistä, vaan hämmästellä ajan kulkua. Voisi sanoa, että jopa kiiruhtamista. Koko ajan on maanantai tai perjantai ja viikonloppu, viikonpäivät tahtovat loppua viikossa kesken. Sama se on vuodenkierrossakin: Joulusta kun päästään, niin jo kohta on juhannus ja Suviseurat ovella. Ei siis ole ihme, ettei tilanne yhtään parane jouluaattona. Lasten pitkät tunnit eivät tahdo itselle riittää, vaan tarvittaisiin vaikka yksikin lisätunti joulusaunan, jouluaterian ja joulupukin tulon väliin.
Ei se ajankulku ole tainnut isommin muuttua, ja ehkä sitä tekemistäkään ei ole sen enempää. Päinvastoin. Helpotustakin on tullut paljon sitten omien vanhempien. Monessakin asiassa ja tekemisessä, kun kaikkea ei tarvitse alusta asti valmistaa ja tehdä. Iän myötä ja lasten kanssa asiat eivät tapahdu enää yhtä sukkelaan. Sitä on itse tullut hitaansaattosemmaksi, kuten mummuni ruukasi sanoa. Samassa ajassa ei tapahdu enää yhtä paljon. Tänä päivänä tuttuutta tuntee omien vanhempien jouluaaton kulkuun. Se taisi tuntua entistäkin lyhyemmältä päivältä.
Muutakin tuttuutta on tärkeä ja tarpeen elää lapsuuden jouluista. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, että mitä perinteitä tahdon säilyttää omassa perheessäni ja siirtää lapsilleni? Osa perinteistä on tärkeitä ja arvokkaita ja osa ei sitten niinkään. Näistä tavoista on helppo luopua. Tänä päivänä joulua tuodaan koteihin ulkoapäin jo aikaisin loppusyksystä, kun ensimmäiset joulukuvastot ja -mainokset ilmestyvät. Tämä on varmasti tuttua etenkin lapsiperheissä. Kuvastoja selataan ja lahjatoivelistoja laaditaan. Niin meilläkin. Monenlaista lahjaa toivotaan.
Pienimäinen istuu sylissäni, jouluun on vielä muutama viikko. Silti jo sopivan lähellä, että joulun tuoma tunne alkaa olemaan käsin kosketeltavaa. Lahjatoivelistojakin on siis jo tehty. Paranneltu ja korjailtukin varmaan muutaman kerran. Onko joulu muutakin kuin toivelistoja ja joululahjoja? Tästä on hyvä keskustella lasten kanssa.
Kysyn siinä sylissäni istuvalta lapselta, että mikä joulussa on kaikkein mukavinta. Vastaus tulee epäröimättä: että kaikki tulee kotiin. Se on pienimmäisestä joulun mukavin asia. Vastaus on helppo ymmärtää, ja samalla omassa sydämessä tuntuu lämpimältä. Tätä se oli lapsuudessakin, omien rakkaiden yhdessäolo. Kodin lämpöä ja välittämistä, vaikka aineelliset lahjat eivät useinkaan suuren suuria olleet. Samaa tunnetta tunsivat omatkin vanhempani, ja lapset aistivat sen. Siksi se tuntuu niin tutulle. Tänäkin jouluna. Tärkeimpiä joulun perinteitä eletään sydämessä, ja ne tuntuvat lämpimälle.
Joulu lähestyy, ja Jeesus-lapsen syntymäjuhla. Jouluevankeliumi puhuttelee ja se luetaan yleensä ennen jouluaterialle käymistä. Kokoonnutaan olohuoneeseen ja vähitellen väki hiljenee. Vuosia taaksepäin jouluevankeliumia harjoiteltiin ennakkoon. Vanhimmainen kokosi seimen ja jakoi tehtävät. Harjoiteltiinkin ennakkoon. Muistan senkin ajan, kun Jeesus-lapsi, Maria, Joosef, paimenet ja enkelit koostuivat pääasiassa nalleista ja nukeista. Asiaan kuuluvat asut heillekin löytyi ja arvokkaasti hekin tehtävän hoitivat vanhimman lapsen ohjauksessa.
Tänäkin jouluna, kaiken kiireen ja touhun keskeltä on tärkeä laskeutua ja hiljentyä myös joulun perimmäisen sanoman äärelle. Sen suuren sanoman, jonka Herran enkeli kertoi paimenille: meille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra. Tässä viattomassa joulun lapsessa saamme tänäkin päivänä elää joulun suurta ilosanomaa Vapahtajasta, joka on sovittanut meidän kaikkien syntivelkamme. Tästä samasta joulun ilosanomasta, uskon lahjasta, iloittiin ja elettiin myös lapsuuden kodissani. Sen vuoksi se tuntuu tutulle ja turvalliselle omassakin perheessäni ja kodissa. Tämä joulun perinne on se kaikista kallein lahja, joka meidän jokaisen kannattaa sydämessä säilyttää. Sen omistajina pääsemme kerran Taivaan ikijouluun. Siunattua joulun aikaa!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys