Olen ollut hieman jumissa kirjoittelun kanssa, ja blogin palautuspäiväkin meni jo ohitse. Kirjoitin aluksi pohdintaa epäoikeudenmukaisuudesta, mutta ehkä sukelsin liian syvälle, ja ajatus sen osalta jumiutui. Ehkä sittenkin muistelen tämän kesän mieleen jääneitä ja hymyn kasvoille nostattaneita hetkiä.
Lapsuuden luontopolku
Rina Palmroth
Minusta tuntuu, että kesässä on usein läsnä jokin ihmeellinen haikeuden tunne. Jokin sanoittamaton, pieni ja kevyt suru ja kaipaus. Ehkä se on, niin kuin sanotaan, talven roudan sulamista ihmismielessä. Ehkä se on eletyn elämän lämpimien, rakkaiden, kipeiden ja kylmien muistojen virtausten sekoittumista.
Yhtenä alkukesän iltana kävin äitini kanssa kävelemässä luontopolkua, jota olen kulkenut pienestä lapsesta lähtien. Kuin lämmin halaus nuo tutut kesän tuoksut ympäröivät minut. Puiden oksilla lepäsi ajatukset, joita juoksuaskelin oli usein kevennetty. Polkua reunustavan lehdon siluetti piirtyi taivaaseen aavistuksen korkeammalle. Elämä ja maisema muuttuvat. Joen virta oli kuljettanut murheen pisarat mukanaan, jotka jossain joen poukamassa laskeutuivat rantaan löytäen oman paikkansa. Rauhoittuneen joen tyyneys tavoitti mieleni. Pienen hetken viivyin onnellisuuden kuplassa, kiitollisena eletystä lapsuuden ajasta.
Yöuinnille yöpaitasillaan
Rina Palmroth
Tämä tapaus sattui tällä viikolla. Ystävien kanssa lähdimme pulahtamaan yöuinnille Yyteriin. Ajattelin, että edellisestä kerrasta oppineena jätän suosiolla hitaasti puettavat shortsit ja topit kotiin hyttysten takia. Pukeuduin pitkään muumiyöpaitaan. Kävelin kerrostalon viereiselle kadulle odottamaan ystäviä. Olivat auton lähestyessä ikkunasta katsoneet, että kappas, olen hienossa Marimekon pallomekossa lähtenyt liikenteeseen. Lähempää katsottuaan huomasivat yöpaidaksi. Ystäväni olivat ajatelleet kuitenkin käydä vielä Hesburgerin kautta ennen Yyteriin ajoa. Nauroimme. Muumikaavun helmat hulmusivat Hesen parkkiksella. Oli rento fiilis. Ei tarvinnut aterian jälkeen avata nappeja.
Saapuessamme Yyteriin pulahdimme mereen. Mikä virkistys kuuman päivän päätteeksi! Katselin hetken merta ja horisonttia. Kohtaa, jossa meren ja taivaan raja sulautuivat lähes toisistaan erottamattomiksi, siniseksi äärettömyydeksi. Mieleen nousi ajatus: ikään kuin joskus koittava ikuisuus tuo meren äärettömyys. Tärkeä muistutus arkisen elämän keskellä.
Kappas, taas kilahti puhelimeen kutsu iltauinnille. Pitääpä hakea yöpaita pyykkinarulta. Uusi kesäillan seikkailu edessä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys