Rina Palm­roth

Pie­ni kää­rö, huo­lel­li­ses­ti kuo­reen tai­tel­tu si­leä pa­pe­ri tai eh­kä mat­kal­la kas­tu­nut mus­teen vär­jää­mä sel­lu. En­nen mui­noin pa­py­rus­kais­laa ja kaar­naa, myö­hem­min mitä hie­noim­min vä­rein ja ku­vin ko­ris­tel­tua pa­pe­ria. Kir­jei­tä on yh­tä pal­jon eri­lai­sia kuin on lä­het­tä­jiä.

Mi­nua on his­to­ri­as­sa eri­tyi­ses­ti kiin­nos­ta­nut ih­mis­ten ta­val­li­nen ar­ki ja se, kuin­ka ih­mi­set pi­ti­vät toi­siin­sa yh­teyt­tä. Mil­lais­ta ih­mis­ten so­si­aa­li­nen kans­sa­käy­mi­nen sil­loin oli, ja mi­ten no­pe­al­la harp­pauk­sel­la kä­sin­kir­joi­te­tuis­ta vies­teis­tä on siir­ryt­ty re­aa­li­a­jas­sa ta­pah­tu­vaan säh­köi­seen vies­tin­tään? En­tä mi­ten muu­tos vai­kut­taa mei­hin?

Ai­ka-ajoin ys­tä­vien ja sis­ko­ni kans­sa vaa­lim­me kir­je­kult­tuu­ria so­me­vies­tin­nän rin­nal­la. Lap­se­na lei­kim­me sis­ko­ni kans­sa ole­vam­me aa­te­li­sia ja va­lu­tim­me kynt­ti­län ste­a­rii­nis­ta si­ne­tik­si pu­nai­sen, jo­ta­kuin­kin pyö­re­än täp­län. Jos­tain ko­ti­ko­toa laa­ti­kos­ta eh­kä vie­lä löy­täi­sin yh­den sis­kol­ta saa­ma­ni kir­jeen. Vaik­ka ja­oim­me ko­to­na yh­tei­sen huo­neen, lä­he­tim­me toi­sil­lem­me sil­ti kir­jei­tä. Ny­ky­ään kir­joit­te­lem­me toi­sil­lem­me kort­te­ja noin 20 ki­lo­met­rin etäi­syy­del­tä. Sen voi­si pu­dot­taa suo­raan pos­ti­laa­tik­koon tai ojen­taa kä­teen, mut­ta jo­tain eri­tyis­tä on yl­lä­tyk­sel­li­ses­ti pos­ti­luu­kus­ta ti­pah­ta­nees­sa ter­veh­dyk­ses­sä.

Etäi­syy­del­lä ei ole vä­liä kun lä­het­tää kir­je­pos­tia. To­sin nä­kyy­hän se kiel­tä­mät­tä hie­man pos­ti­mer­kin hin­nas­sa, mut­ta ly­hyt tai pit­kä vä­li­mat­ka ei ole it­ses­sään es­te kir­jeen lä­het­tä­mi­sek­si. Nuo­rem­pa­na har­ras­tin het­ken ai­kaa postc­ros­sin­gia (postc­ros­sing on maa­il­man­laa­jui­nen pos­ti­kort­ti­rin­ki, jos­sa tun­te­mat­to­mat lä­het­tä­vät toi­sil­leen pos­ti­kort­te­ja). Pari kort­tia eh­din saa­da ul­ko­mail­ta ja muu­ta­man it­se lä­het­tää. Kor­tin saa­jan ei tar­vit­se ai­na ol­la tut­tu, tui­ki tun­te­ma­ton­kin var­mas­ti ilah­tuu kor­tis­ta!

Muis­tan lap­se­na kir­joit­ta­nee­ni ha­ra­kan­var­pai­ta äi­ti­ni su­ku­lai­sel­le ja malt­ta­mat­to­ma­na odot­ta­nee­ni hä­nen vas­taus­taan. Kun se tuli, sil­mäi­lin ja ta­va­sin kir­jeen mo­neen ker­taan alus­ta lop­puun ja toi­sin­päin. Ihai­lin eri­tyi­ses­ti kau­nis­ta kä­si­a­laa, mut­ta myös kuor­ta ja pos­ti­merk­kiä. Eh­kä olen saa­nut osa­ni äi­din­mai­dos­ta, sil­lä äi­ti­ni lap­suu­de­naar­teis­ta yk­si oli pos­ti­merk­kien ke­räi­ly­kan­sio. It­se en ole vie­lä hu­rah­ta­nut pos­ti­merk­kien ke­räi­lyyn, mut­ta as­kar­te­lu­kau­pas­sa ihai­len eri­vä­ri­siä si­net­ti­va­ho­ja ja eri ku­vi­oin kai­ver­ret­tu­ja si­net­ti­lei­ma­si­mia.

Mi­nua kos­ket­taa se, kuin­ka pie­neen pa­pe­riin voi saa­da si­ne­töi­tyä niin pal­jon aja­tuk­sia ja tun­tei­ta. Kir­je tuo lä­het­tä­jän lä­hel­le saa­jaa, vaik­ka etäi­syys oli­si suu­ri. Mitä kaik­kea on his­to­ri­an saa­tos­sa ker­rot­tu­kaan kir­jeit­se. Joku on kir­joit­ta­nut kir­jeen rak­kau­des­ta ja ikä­väs­tä. On tuo­tu ilon ja su­run vies­tiä. Vies­tiä so­das­ta ja rau­has­ta.

Kir­jeit­se on ker­rot­tu myös sy­dä­men rau­has­ta Ju­ma­lan kans­sa. Us­kos­ta. Uu­des­ta tes­ta­men­tis­ta löy­tyy kir­je­ko­ko­el­mia, jois­ta kuu­lee usein seu­rois­sa pu­hut­ta­van. Ai­koi­naan kir­jeit­se on myös vie­ty sa­no­maa elä­män tär­keim­mäs­tä asi­as­ta: Py­hän Hen­gen oh­jaa­ma­na on neu­vot­tu seu­ra­kun­taa Ju­ma­lan tah­don tiel­le.

Kir­jeil­lä on mer­ki­tys­tä ja ar­voa. Ih­mi­sen omal­la kä­si­a­lal­la kir­joi­te­tun vies­tin vas­taa­not­ta­mi­nen tun­tuu eri­tyi­sel­tä ja hen­ki­lö­koh­tai­sel­ta. Ke­net sinä voi­sit ilah­dut­taa kir­jeel­lä tai kor­til­la?