Rina Palm­roth

Olen ai­na naut­ti­nut pit­kos­pui­den ää­nes­tä. Ta­sai­nen as­kel­ten ku­mi­na ja puun soin­ti vi­rit­tä­vät mie­len rau­hal­li­siin ja kii­tol­li­siin sä­ve­liin.

Olin kai­van­nut jo pit­kään kii­ree­tön­tä het­keä luon­nos­sa. Sain ja­kaa vir­kis­tä­vän ret­ken kah­den iha­nan ys­tä­vä­ni kans­sa.

Ih­met­te­lin luon­toa. Yön pak­ka­sen tuo­mien jäi­den al­la mut­kal­la kip­ris­te­le­viä raik­kaan vih­rei­tä ver­so­ja. Tor­vi­jä­kä­län pie­nen­pie­niä kup­pe­ja. Tuu­len tyy­neyt­tä ja vie­lä leh­det­tö­mien koi­vi­koi­den ujout­ta.

Ihas­te­lin ja ih­met­te­lin saa­pu­nut­ta ke­vät­tä. Sen tuo­maa läm­pöä ja va­loa, joka va­lai­si elä­män myl­ler­rys­ten täyt­tä­mää miel­tä. Tun­sin, et­tä al­ku­ke­vääs­tä yl­lät­tä­en al­ka­nei­den ter­vey­del­lis­ten haas­tei­den oli sit­ten­kin ol­lut tar­peen tul­la muis­tut­ta­maan ter­vey­den lah­jas­ta. Nyt ke­vy­em­pä­nä päi­vä­nä hen­gi­tyk­sen va­paa vir­ta he­rät­te­li lem­pe­äs­ti ke­hoa. Kat­soin au­rin­gon­va­los­sa pu­noit­ta­mat­to­mia ja ku­ti­a­mat­to­mia kä­si­var­sia kuin ne oli­si­vat ai­van uu­det. Muis­to äi­ti­ni kans­sa ja­e­tus­ta huu­mo­ris­ta toi hy­myn­ka­reen kas­voil­le. Puu­tar­hu­rin tyt­tä­rel­le so­pii mai­ni­os­ti nok­ko­si­hot­tu­ma ja pu­na­jä­kä­lä.

Ei siis sen va­ka­vam­pia tau­te­ja, mut­ta sen ver­ran ikä­viä, et­tä ko­ros­ti­vat it­sel­le­ni ter­vey­den mer­ki­tys­tä. Sai­raa­la­ran­nek­kees­sa päi­vä­mää­rä muis­tut­ti, et­tä olin al­ka­nut käy­dä koh­ti kol­me­a­kym­men­tä. On­nit­te­lut ja tsemp­pi­vies­tit tun­tui­vat eri­tyi­sen voi­maan­nut­ta­vil­ta!

Koen, et­tä nämä ter­vey­den haas­teet ja lää­kä­ri­käyn­nit tu­li­vat kui­ten­kin juu­ri oi­ke­aan ai­kaan kas­vat­ta­maan mi­nua ja kar­si­maan pois pin­nal­li­suut­ta tuo­den elä­mään sy­vyyt­tä. Ai­na­kaan en enää mie­ti nuo­ruu­des­sa toi­si­naan pin­taan nous­sei­ta ul­ko­nä­kö­pai­nei­ta, vaan keho ja mie­li sai­vat oleel­li­sem­man ulot­tu­vuu­den.

Ih­met­te­lin vie­lä het­ken luon­toa. Kat­se­lin puu­ta, jon­ka ok­sa oli jo­nain yön myrs­ky­ä­vä­nä het­ke­nä kat­ken­nut. Huo­li­mat­ta sii­tä se ku­rot­tau­tui ter­veil­lä ok­sil­laan koh­ti au­rin­koa, ja ke­säl­lä tie­dän sen ver­hoi­le­van vih­re­äl­lä lem­pey­del­lään run­gon ja ok­sien ku­lu­mat.