Sosiaalinen media on muuttanut merkittävästi miljardien ihmisten elämää viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana. Alun perin some oli tarkoitettu apuvälineeksi ihmisten keskinäiseen viestintään. Aikaa myöten eri somekanavista on kuitenkin tullut yhä enemmän markkinoinnin ja vaikuttamisen väyliä. Tämä pätee erityisesti TikTokiin, josta on tullut nuorten suosikkikanava.
Jumalan sana antaa valoisan ja toiveikkaan näkymän, mutta silti moni kyseenalaistaa Jumalan sanan opetuksen. Jo paratiisissa käärme kiisti Luojan tahdon ja totuuden. Sielunvihollinen kiusasi ensimmäistä ihmisparia ja epäili Jumalan sanaa: ”Onko Jumala todella sanonut?” (1. Moos. 3:1.) Sielunvihollinen kiusaa ihmisiä myös tänään.
Siionin Lähetyslehdessä julkaistaan kuluvana uskonpuhdistuksen merkkivuonna poimintoja Martti Lutherin kirjoituksista. Lutherin teksteissä tulee esille, että hän halusi perustella uskoa ja oppia koskevat näkemyksensä Jumalan sanalla.
Mikä ohjaa sinun elämääsi ja valintojasi? Mikä on elämässäsi tärkeintä? Moniarvoisen, ihmisen omaa valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä korostavan ajan keskellä ei ole aina helppoa ratkaista, mikä minulle tai läheisilleni olisi hyväksi. Nopea teknologinen kehitys on johtanut siihen, että kaikki tieto ja informaatio – sekä hyvä että vahingollinen – on kaikkien saatavilla.
Jumalan tiet ovat usein ihmeelliset. Tämä tulee esille tilanteissa, joissa pääsee kuuntelemaan parannuksen armon saaneiden ihmisten kertomuksia siitä, miten he ovat löytäneet Jumalan valtakunnan.
Yhteiskunnassamme on viime vuosina keskusteltu siitä, mikä eri tilanteissa on oikein ja mikä väärin. On pohdittu muun muassa avioliittoa, aborttia ja eutanasiaa koskevia näkökulmia. Keskusteluissa on kuultu hyvin erilaisia mielipiteitä, mutta valitettavan usein perinteinen, Raamattuun perustuva opetus on unohdettu lähes tyystin.
Uskovaiset toivottavat usein hyvästellessään toisilleen Jumalan rauhaa. Jouluyönä Jumalan rauhan sanoma kohtasi maailman erityisen ihmeellisellä tavalla: Jumala itse syntyi ihmiseksi tuodakseen viattomalla kärsimisellään ihmiskunnalle rauhan. Tästä rauhasta enkelit kertoivat jouluyönä paimenille: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14).
Historiasta tiedämme maamme suurista nälkävuosista 1800-luvun loppupuolella. Ihmiset vaelsivat laumoittain etsien syötävää. Moni kuoli nälkään. Vaikka yhteiskunnalliset olot ovat paremmat, leipähuolet eivät ole jättäneet tämänkään ajan ihmistä.
Uskontunnustuksen sanat ovat kristitylle ihmiselle tutut muiden muassa jumalanpalveluksista. Kun ihminen kastetaan, kastejuhlaan osallistujat liittyvät yhteiseen uskontunnustukseen. Kastaminen tapahtuu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kun kristitty rippikoulun päätteeksi konfirmoidaan, tunnustaa hän kristillisen uskonsa ja lupautuu osoittamaan sen elämässään.
Sanalla ”aika” löytyy hakukone Googlesta yli 61 miljoonaa hakutulosta. Englannin kielen vastaavaa tarkoittavalla sanalla ”time” hakutuloksia tulee yli viisi miljardia.
KUVA: JUHA HUMALAJOKI
KUVA: JUHA HUMALAJOKI
Pyhä Henki on uskoa ylläpitävä voima. Se synnyttää uskovaisessa hyviä hedelmiä: rakkautta, iloa ja rauhaa. Siitä kumpuavat kristittyjen keskinäinen yhteys, palveleva mieli ja hyvät teot, joita usko ja rakkaus saavat uskovaisissa aikaan.
KUVA: JUHA HUMALAJOKI
KUVA: JUHA HUMALAJOKI
Joitakin vuosia sitten metsäalan ammattilaiset olivat kurssilla Ranuan opistolla. Mukana oli niin metsien suojelun ja virkistyskäytön kuin metsän tuotannon ja hakkuun palveluksessa olevia. Pidin kurssilla alustuksen ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Alustusta seurasi vilkas keskustelu. Kun seurasin sitä, minulle jäi hyvä mieli. Viljelijät ja varjelijat keskustelivat sopuisasti toisiaan kunnioittaen.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys